15.–22.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][13]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Yhdysvallat: Golfmatka Floridan Miamiin ja Fort Lauderdaleen

Miami Shoresin klubitalon edustaa.

Teimme omatoimigolfmatkan USA:n Floridaan Miamin ja Fort Lauderdalen alueelle helmikuun alussa 2005. 14 matkapäivästä 8 kului itse golfin parissa, kaksi matkustamisessa ja 4 paikalliseen elämänmenoon tutustuessa. Asuimme The Palms -hotellissa South Beachilla, joten ajomatkaa golfkentille kertyi ajallisesti mittavasti. Mutta juuri pitkien siirtymien vuoksi näimme Miamin elämää golfkenttien ulkopuolellakin paljon. Floridalaiselle golfkulttuurille tyypilliset piirteet · Golfauton pakollisuus: Kuulemamme mukaan muualla USAssa golffari voi tehdä valinnan, käveleekö kierroksensa vai käyttääkö golfautoa. Floridassa tätä valintaa ei ole mahdollista ainakaan turistin tehdä, vaan golfauto sisältyy jo greenfeen hintaan. · Tasoitusrajattomuus: Golfautokulttuurin voisi luulla nopeuttavan kierrosaikoja, mutta viiden tunnin kierrokset tuntuivat olevan Miamissa arkena päiväsaikaankin normaaleja. Tämä johtunee osin siitä, että kentälle pääsyyn ei ole ennakkovaatimuksia – henkilökohtaista tai ryhmän tasoitusrajaa eikä greencardia. · Mailapojat: Ensimmäiselle kentälle saavuttuamme hätkähdimme parkkipaikan tapahtumia: Välittömästi automme oven aukaistuamme luoksemme ajoi henkilö, joka nakkasi bägimme autoonsa, huikkasi mennessään: ”Have a nice day!” ja huristi tiehensä. Hetken luulimme, että näinköhän bägimme tulivat ryöstetyiksi. Kyseessä oli kuitenkin mailapoika, jonka työhön tämä mailojen vieminen kuului. Bägit oli pakattu valmiiksi tiiauspaikan viereen parkkeerattuun golfautoomme. Mailapojat ottivat pelaajan vastaan hanakasti myös kierroksen jälkeen puhdistaakseen mailat ja kuljettaakseen ne takaisin parkkipaikalle tippiä vastaan. Halvoilla kentillä mailapoikia ei ollut. · Kenttämäärä: Alueella on eritasoisia golfkenttiä valtava määrä. Kenttävalintojen teko onkin alkuun haastavaa, jos seutu ei ole tuttua. Valintaa helpottamaan ostimme paikan päältä alueen kartan, josta golfkenttien sijainti ja koko selvisi. Joukosta napattiin pois liian ahtaan näköisille alueille rakennetut kentät, sillä näiden kenttien nettisivuilta paljastui aina, että kyseessä oli hyvin halpa public-kenttä. Jäljelle jääneestä suuresta kenttäjoukosta valinta tehtiin kentän nettisivujen ja sieltä selvinneen greenfeen hinnan mukaan. · Greenfeen hinta: Greenfee-hinnat vaihtelivat alueella jopa ilmaisista yli 200 dollariin. Hyvin halvoista kentistä olimme kuulleet etukäteen pelkästään varoituksia. Toisaalta yli 100 dollarin greenfee tuntui sekin liioittelulta, joten pidättäydyimme 35-70 dollarin hintaisissa kentissä. Valtavan tarjonnan golfkentissä luulisi alentavan greenfeen hintoja. Turistisesonkina hinnat ovat kuitenkin suomalaisella tasolla. Lisäksi golfkenttien laadukkuuden heterogeenisuus hämmästytti. Kentän taso korreloikin hinnan kanssa voimakkaasti. · Ajanvaraus: Varasimme tiiausajan pelaamillemme kentille päivän varoitusajalla. Poikkeuksetta ajan olisi saanut paikanpäältäkin ilman etukäteisvarausta noin puolen tunnin odotusajan sisällä. 1. kohde: Hillcrest Golf & Country ClubHillcrestin väylä nro 18 oli lyhyt dogleg par4, jonka griini sijaitsi omalla saarellaan. Väylä on Hillcrestin nimikkoväyläEnsimmäinen pelikohteemme oli Fort Lauderdalen Hollywood-nimisessä kaupungissa sijaitseva Hillcrest. Kenttä oli valitettavasti pienoinen pettymys, sillä se oli hintaansa nähden huonokuntoinen. Väylät oli leikattu ylettömän lyhyiksi ja jäljelle jäänyt ruoho oli monin paikoin ruskeaa ja sileää. Useilla väylillä olikin palkinto päätyä avauslyönneillä raffiin, josta jatkolyönnit nousivat mukavasti kunnon ruohikon päältä. Tosin Hillcrestin raffit olivat yllättävän laikukkaita, eli kokonaan ruohottomiakin alueita piisasi. Kentän arkkitehtuuri oli mukavan vaihteleva, niin esteettisesti kuin pelattavuudeltaan. Haastavimmat ja näin ollen klubipelaajalle myös mieleenpainuvimmat väylät olivat par 3 väylällä numero 14 ja par 4 viimeisenä väylänä. Väylän 14 tiiauspaikka sijaitsi korkealla griiniin nähden, joka vaikeutti ensikertalaisen avausmailavalintaa. Avauslyönti vaati harkintaa, sillä avauksen osuminen muualle kuin griinille johti siedettävän tuloksen menetykseen tämän väylän osalta. Viheriön edessä oli viheriön levyinen vesieste. Viheriö oli suojattu muilta sivuiltaan ruohokumpareilla, matalilla bunkkereilla ja asfalttipoluilla.

2. kohde: The Presidential Country Club

The Presidential Country Club -kentän 1. väylän tiiausalue.Matkamme toinen golfkierros pelattiin North Miami Beachilla, ruuhkattomaan aikaan puolen tunnin ajon päässä hotelliltamme. Kenttä sijaitsi pientaloalueella, joka oli aidattu jykevällä aidalla ja jonka portilla oli vartijakoppi vartioineen. Vartijalle selvitettiin millä asialla liikumme, jonka jälkeen hän tarkisti sisään pyrkivän auton rekisterinumeron ja kuljettajan ajokortin. Kenttää leimasi ahtaus. Väylästö oli riittävän pitkä, mutta kapeus oli ongelmana liian monella väylällä. Kenttä oli rakennettu asuinalueen keskelle hiukan liian pieneen tilaan. Etenkin miesten tiiltä klubipelaajan osumatarkkuudella ei useinkaan uskaltanut avata driverillä, koska talorivistöt olivat aivan väylän raffin reunassa. Onneksi usea piha-alue oli verkotettu niin, ettei pallo päässyt tunkeutumaan pihalle. Kentälle ei ole myöskään mahtunut rangea. Alkulämmittelyille oli varattu 2-paikkainen sisähalli, jossa pallo lyötiin parin metrin päässä olevaan verkkoon. Kentän hyviä puolia oli alueen, niin talojen kuin kentän, kauneus ja hyväkuntoisuus. Lisäksi alueella tunsi todella olevansa eristyksissä ulkopuolisilta, jota ei voi sanoa monesta muusta pelaamastamme kentästä. Kentällä vallitseva rauha rikkoontui vain takayhdeksikön joillain väylillä, joille valtatie 95 maaninen ajokulttuuri antaa oman leimansa. Tie sijaitsee kentän kupeessa, osin onneksi valtavan muurin takana, joten näköyhteyttä ei ole, mutta pauhu on melkoinen. Esimerkiksi väylillä 11 ja 12 on turha toivoa puttausrauhaa – hyvä jos kuulee ryhmänsä muiden jäsenten puhettakaan 95:sen tauottomalta pauhulta, torvien soinnilta ja hälytysajoneuvojen ulvonnalta. Golfauto oli omaa luokkaansa tällä klubilla. Jokaisessa autossa oli monitoimintainen gps-karttajärjestelmä, joka näytti väylän tarkan lay-outin ja kertoi etäisyyden lipulle kustakin kentän kohdasta. Välillä laite kehotti pysymään asvaltoidulla tieosuudella, ja puolessa välissä kierrosta se esitti ruokalistan ja kysyi, jos haluamme ennakkotilata annoksen kierroksen päättymistä silmällä pitäen.

3. kohde: Bonaventure Country Club

Varoituskyltti alligaattoreista Bonaventuressa. Meidän vierailumme ajan alligaattorit pysyivät piilossa.Fort Lauderdalessa sijaitsevalle Bonaventuren kentälle ajoi majapaikastamme tunnissa. Paluumatka perjantain iltapäiväruuhkassa venähtikin sitten kaksinkertaiseksi. Tämäkin kenttä sijaitsi samannimisen hiljaisen asuinalueen keskiössä. Kentän ruoho oli normaalissa kunnossa ja griinit melko hitaat. Jokainen väylä oli loistavasti ennakoitavissa tiiauspaikalta. Kokonaisuudessaan tämä oli yksi mukavimmista kentistä matkaltamme. Hauskana yksityiskohtana jäi mieleen startteri, joka piti kierrokselle lähtijöille omaa showta korokkeeltaan, huudellen välillä jopa mikrofoniin letkautuksiaan. Kenttäkokonaisuus koostuu East ja West –kentistä, joista me kokeilimme West:iä. East –kenttä oli näistä kahdesta se esteettisempi solisevine suihkulähteineen. Tämän saimme kuulla peliporukkaamme sattuneilta paikallisilta, joiden kotiklubi Bonaventure oli. Turistille olikin avartavaa pelata kierros paikallisten kanssa. He valottivat klubinsa kulttuuria ja antoivat väylävinkkejä pelin edetessä. 4. kohde: Calusa Country ClubVaikka Calusa oli pelaamistamme kentistä vaatimattomin puitteiltaan ja kunnoltaan, oli sielläkin panostettu golfautoiluun.Miamin eteläpuolella 20 minuutin ajomatkan päässä keskustasta sijaitseva Calusa houkutteli läheisyytensä ohella 35 dollarin hintaisella greenfeellään. Tätä kenttää eivät matkaoppaat eivätkä tapaamamme ihmiset olleet meille suositelleet, eivätkä kentän nettisivutkaan luvanneet paljoa. Kentän layout sinänsä oli ok ja väylien pituudet vaihtelevia. Joukossa oli muutamia huippuväyliä, kuten par3 väylällä 15, jonka koko pituus – miesten tiiltä 175 ja naisten tiiltä 160 jaardia – viheriön tuntumaa lukuun ottamatta, oli suurta vesiestettä. Todella valitettavaa vain oli kentän ruohon laatu. Nurmi oli rusehtavaa ja kohtuuttoman liukasta suurimmassa osassa väyliä ja viheriöitä. Puttaus oli liian haastavaa, etenkin kun sattui olemaan tuulinen päivä. Erikoisinta kentässä oli kuitenkin range keskellä kenttää ja sieltä takayhdeksikön alkuväylille tömähtelevät pallot. Vaarallisimman väylän, väylän numero10, tiiausalue on aivan rangepallojen tulilinjalla. Miesten tiitä reunusti osin puolitoista metriä korkea ohut pensasaita ja naisten tii oli täysin suojaton. Kyseisen par4 avaus- ja lähestymislyönteihin keskittyminen oli mahdotonta, koska rangepallot satelivat kintuille.

5. kohde: Carolina Club

Carolinan scorecardMiamista pohjoisen suuntaan sijaitsevan Coral Springsin tuntumassa oleva Carolina Club oli kaukaisin pelikohteemme. Maisemanvaihtelumielessä päätimme ajella tietullattua Florida Turnpike:ä sekä kaupunkien läpikulkevia pienempiä teitä. Kentälle kesti tuota reittiä ajaa 1,5 tuntia. Paluumatka valtatie 95 iltapäiväruuhkassa olikin sitten uuvuttavampi kokemus. Kentästä jäi mukava muistikuva. Klubi oli tyylikäs kivikartano, ruoho oli hyväkuntoista ja palvelu pelasi. Ainona ongelmana täälläkin oli asuintalot aivan raffien vierustoilla muutamalla väylällä. Meidän ryhmämme jäljiltä talojen ikkunat kuitenkin säästyivät, sillä osuimme pari kertaa vain kattotiiliin! Tämä 71 parin kenttä on helppo lyhyytensä vuoksi. Naisten tiiltä kokonaismatkaa kertyy 4978 jaardia ja miehiltä 6108 jaardia. Tämä näkyi myös ryhmämme birdie-lukumäärissä, vaikka seurueemme koostui klubitason pelaajista. Allekirjoittanut punaisen tiipaikan pelaaja onnistuikin tekemään kentällä oman lyöntitulosennätyksensä.

6. kohde: Raintree Golf Resort

Raintreen driving rangella pallot lyödään suoraan veteen, josta ne kerätään verkon avulla pois.Melkein Hillcrestin naapurissa sijaitseva Raintree on väyläkartaston mukaan tavattoman vetinen paikka. Vesiesteet näyttävät olevan pääosassa joka ainoalla väylällä, ja puolilla väylistä vesiesteet vierustavat väylää tiipaikalta viheriölle. Todellisuudessa vesiesteet eivät kuitenkaan hallitse väyliä täysin, sillä esteet eivät ole niin suuria kuin kuvasta voisi päätellä. Myös leveähköt raffit on häivytetty piirroksista pois. Pelaaminen Raintreessa on melko tasapaksua. Kenttä ei tarjoa suuria yllätyksiä, ei hyviä mutta ei huonojakaan. Mielestämme kenttä oli hiukan ylihinnoiteltu ainakin silloiseen kuntoonsa nähden: suuri kuivuus vaivasi täälläkin. Pelaamaan pääsi arkena päiväsaikaan 60 $:lla, vaikka kentän taso oli näkemykseemme mukaan verrannollinen Calusan kenttään. Muutamat väylät olivat turhan lähellä toisiaan, josta seurasi meidänkin ryhmällämme pari vaaratilannetta. Suomalaisin silmin katsottuna kentän hauskin yllätys oli kilpikonnat. Niitä näki päivää paistattelemassa lähes jokaisen vesiesteen rantakiviltä, jos vain lähestyi estettä rauhallisesti. 7. kohde: Country Club of MiamiSaapuminen Country Club of Miamiin. Edessä range ja vasemmalla East-kentän viimeisen väylän viheriöbunkkeri.Country Club of Miami on keskustasta koilliseen sijaitseva kolmen kentän kokonaisuus, josta South course oli käyntimme aikaan suljettuna. Pelaamamme East course vaikutti aluksi kovin harrastelijamaiselta kentältä, koska tii-alueilla ei ollut väyläkarttoja ja tiivaihtoehtojakaan ei ollut kuin kaksi. Lisäksi ensimmäinen par4 oli hämmästyttävän helponnäköinen ja lyhyehkö. Helppo alkuvaikutelma kuitenkin karisi kierroksen alkumetreillä. Tämä kenttä oli pelaamistamme kentistä ainoa, jolla pallon saattoi huonolla lyönnillä kadottaa raffin sivuun. Koska Floridan kentät ovat pääsääntöisesti useiden vuosikymmenien ikäisiä, ovat kenttien reuna-alueet täysin perattuja. Mutta Country Club of Miamissa oli jätetty korkeita kaislamaisia kasvustoja monen väylän raffeja reunustamaan, mikä antoikin kentälle omanlaisensa ilmeen. Tätä legendaarista kenttää voi suositella avoimesti. Cädit ja kenttähenkilökunta olivat todella ystävällisiä, kenttä oli hyvässä kunnossa ja vaihteleva luonteeltaan. Lisäksi kenttäalue on mittava, minkä vuoksi harjoitusalueet ovat hulppeat ja eri väylien pelaajat eivät ole valtaosassa väyliä näköetäisyydellä toisiinsa. Kaiken kukkuraksi greenfeen hinta oli vierailumme aikaan alennettu 35 $:iin normaalin noin 70 $:in sijaan.

8. kohde: Miami Shores Country Club

Säästimme Miami Shores Country Club:n matkamme viimeiseksi kentäksi, koska kentän oli houkutteleva paikallisten ihmisten puheiden mukaan ja kentän kotisivujen perusteella. Kenttä sijaitsee aivan Miamin keskustan tuntumassa, 25 minuutin ajomatkan päässä hotelliltamme. Kenttä oli imagoltaan korkeatasoinen ja täällä maksoimme korkeimman greenfeen hinnan 75 $. Pelipäivä sattui olemaan kylmä helmikuisen Miamin mittapuussa. Lämpöä oli aamulla ennen auringon nousua vain kymmenisen astetta. Väylästön kokonaispituus ei tuloskortin mukaan ole kuin 5442 jaardia naisten tiiltä ja 6096 jaardia miesten tiiltä, mutta todellisuudessa kenttä tuntui pelaamistamme kentistä pisimmältä mm. korkeuserojen vuoksi. Väylät olivat täällä melko tasaisen pituisia keskenään, toisin sanoen joukossa ei ollut yhtään erikoisen lyhyttä par3:sta tai ylipitkää par5:sta. Mieleenpainuvin väylä oli väylä numero 10 par4, jonka puolivälissä oli koko väylän levyinen matala hiekkakuoppa. Kyseessä ei ollut vain tavallista mittavampi bunkkeri vaan todella laaja hiekka-alue, jossa vieläpä kasvoi piikkipensaita. Kaiken kaikkiaan kenttä on kaunis ja hyvin hoidettu kokonaisuus, jota oli ilo pelata. Paikallinen linnusto jäi mieleen, koska hanhi- ja iibislaumat kärttivät päällekäyvästi jokaisen peliryhmän eväitä. Väylästöä halkovassa joessa oli paikoin delfiiniparvia, jotka lähietäisyydeltä tarkasteltuina paljastuivat kelluviksi patsaiksi. KUVA 8 Miami Shores Kuvateksti: Miami Shoresin klubitalon edustaa Golfterveisin, Katja & Kimmo

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje