16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Tunisian viheriöiltä syvälle Suomeen 2/5: Tällaista on paratiisissa

Laukaan viides väylä ja upea järvimaisema.

Kylpylähotelli on oiva kohde majoittua, jos haluaa vierailla Laukaa Golfissa, sillä kenttä sijaitsee sopivasti viiden minuutin ajomatkan päässä järven toisella puolella.

Kylpylähotelli Peurunka on laaja alue hotelleineen, kerros- ja rivitaloasuntoineen, kylpylöineen sekä Arena- ja jääkiekkohalleineen. Heinäkuussa paikka on täynnä. Enimmäkseen lapsiperheitä, mutta myös linja-autolasteittan ulkomaan eläviä.

Lauantain ennustus kertoi sään olevan aurinkoinen, mutta uhkana Laukaan yllä leijuivat salamankuvat.

Laukaa Peurunkagolfin toimitusjohtaja Hokkasen Hessu oli armollinen, sillä hän oli valinnut meille lähtöajat kymmenen jälkeen. Itseoikeutetusti Hessu oli valinnut peliseurakseen Imedin, Hossen sekä Pirjon, jonka sukunimeä en nyt ajanpuutteen vuoksi muista.

Hokkasen Hessu ja Imed.

Hokkasen Hessu ja Imed.

Toisen ryhmän isännäksi oli ystävällisesti lupautunut hallituksen puheenjohtaja Kyösti ”Köpi” Vesterinen, habitukseltaan hiukan tiukkapipoisen oloinen, mutta tosiasiassa huumorintajuinen ja hauska pelimies ja tarinankeroja. Ryhmään kuuluivat meidän lisäksemme Palmisen Seppo ja Kiviniemen Lassi.

Olen osallistunut lukuisiin golfkisoihin ja ollut myös järjestämässä niitä. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi sponsorit sallivat ns. normaalit lähdöt. Kun ensimmäiset pelaajat lähtevät jo aikaisin aamulla, palkintojenjakoon jää yleensä vain kourallinen golfareita: ne jotka kuvittelevat pärjäänsä ja viimeisissä ryhmissä lähteneet. Muut ovat jo lähteneet kotimatkalle.

Golfklubi perustelee aikalähtöä, että näin kenttä on vähemmän aikaa kiinni muilta pelaajilta, mutta samalla menee pohja koko tapahtumalta. Kun ei pelata rahasta, vaan ilosta, yhteiset hetket ennen peliä ja pelin jälkeen jäävät kokematta.

Laukaa on kaunis kenttä, etenkin etuysiä hienompaa saa hakea aina Paltamosta saakka. Kenttä oli huippukunnossa ja peli sujui vaihtelevasti. Köpi oli loistava isäntä, joka etukäteen hahmotteli meille pelistrategian.

Hessun ryhmä tuli meidän perässämme viimeisenä, joten heidän pelituloksiaan emme päässeet seuraamaan.

Välitilinpäätös

Yhdeksännen väylän jälkeen oli tehtävä välitilinpäätös ja juotava välioluet. Laukaan Karlvikin kartanoravintola on vanhoine rakennuksineen viehättävä miljöö. Kartanon etupihalle on valmistunut tyylikäs terassialue 18. väylän yläpuolen terassin lisäksi.

Laukaan takaysillä järvimaisemat väistyvät ja se muistuttaa enemmän tyypillistä metsäkenttää. En tiedä, oliko väsymys, nestehukka tai joku muu tekosyy, mutta peli sujui Köpiä lukuunottamatta huonommin kuin etuysillä.

Pelin jälkeen ehdotin Hessulle, että vaihtaisivat etuysin ja takaysin paikkoja. Sitä on harkittu, mutta esteenä on liian pitkä matka viimeiseltä reiältä klubille ja klubiravintolaan.

Laukaan kentän ravintola ja uusi terassi.

Laukaan kentän ravintola ja uusi terassi.

”Jos peli päättyisi rantaan, siitä ihmiset oikaisivat suoraan parkkipaikalle ja kotiin. Nyt he jäävät pelaamaan jälkipeliä ravintolaterasseille.”

Näinhän se on. Ihmiset kaipaavat tasokkaita ja edullisia ravintolapalveluita, mutta eivät itse käytä niitä. Klubille tullaan viime hetkessä ja lähdetään kotiin heti 18 reiän jälkeen. Sitten valitetaan.

Sattui muuten aika metkasti, kun Laukaan kaikkitietävä Räisäsen Pekka moitti suureen ääneen terassilla Sarfvikin pakkosyöttöä eli greenfee-hintaan on sisällytetty myös lounas. Paikalla oli sopivasti idean isä Palmisen Seppo, joka pääsi perustelemaan päätöstään ihan ”face to face”.

And the winner is…

Oli palkintojenjaon aika. Suurin osa porukasta oli lähtenyt kotiin, vaikka kilpailun arvokkain palkinto, 500 euron lahjakortti Deturin matkalle, arvottiin kaikkien läsnäolijoitten kesken. Monta korttia jouduttiin arpomaan ennen kuin tärppäsi.

Kisa pelattiin pistebogeykilpailuna. Miesten sarjan voittajaksi nousi tunisialais-ruotsalainen Imed Salah 40 bogipisteellä.

Kohteliaana miehenä Imed kumarsi ja siirsi voiton seuraavalle eli 39 pistettä pelanneelle Akseli Vainiolle. Naistensarja oli kovatasoinen, sillä voittaja Merja Immonen sai 42 pistettä ja Eeva Yli-Jaskarija Kaisa Hellekin yltivät Imedin lukemiin.

Detur Openin naisten sarjan voittaja Merja Immonen pelasi 42 bogeypistettä.

Detur Openin naisten sarjan voittaja Merja Immonen pelasi 42 bogeypistettä.

Palkintojenjaon lopuksi heitimme Buddha Boys on Detur –bändillä Hokkasen Hessulle Sepon muunnelmanJ. Karjalaisen biisistä Kolme cowboyta ratsastaatyyliin ”Hessu ei ole kunnon golfmies, kun naista ei saa mielestään…” Hessu herkistyi aina kyyneliin saakka ja taisi esittäjäkin liikkuttua omasta esityksestään.

Paratiisimaisemissa

Koko päivän kruunasi Kylpylähotelli Peurungan rantasaunailta. Kuvitelkaa: hehkuva aurinko laskee, vesi on kuin linnunmaitoa, savusaunan tuoksu leijailee ja ympärillä hyviä kavereita.

Kerroin taas muistojani.

Olin 70 -luvulla Hesarin taloustoimittajana Saudi-Arabiassa tekemässä juttua suomalaisista rakentajista. Jeddan torilla oli kuorma-auto, jonka polttoainetankkiin oli maalattu tyypillinen suomalainen järvimaisema mökkeineen ja vihreine koivuineen. Ihmettelin suuresti, kuka on täällä hiekka-aavikoiden keskellä osannut maalata tällaisen maiseman. Joku paikallinen Imed, joka on käynyt Suomessa? Minulle kerrottiin, että se kuvaa muslimien uskomusta paratiisista.

Imed ei hämmästellyt yhtään, vaan vahvisti, että Koraanissa paratiisi kuvataan suurin piirtein tällaiseksi vihreäksi paikaksi.

Savusaunan löylyn lempeässä syleilyssä opetimme Imedin lausumaan oikein löyly-sanan.

Imed oppi, mutta aikaa se vei. Räppänä -sana onnistui hetkessä.

Savusaunan ihanuuden ja merkityksen suomalaisten elämässä hän todennäköisesti omaksui, sillä kun muut olivat jo poistuneet mökin terassille, Köpin esitelmä lauteilla jatkui vielä pitkään.

Merenkulun asiantuntija Köpi Vesterinen muuten kertoi, että heillä on jo pitkälle menevät suunnitelmat lauttayhteyden saamiseksi Kylpylähotellin ja golfkentän välille.

”Alustyyppi on jo paperilla. Lautta liikennöisi muutaman kerran päivässä tarpeen mukaan. Siihen tulee myös sauna, joten aluksella voi tehdä myös saunaristeilyjä.”

Kun aurinko laskee, otamme Hossen ja Sepon kanssa kitarat esille. Uskokaa tai älkää, mutta olimme jopa harjoitelleet kolme kertaa Helsingissä illan parhaita kappaleita

Kalliolle kukkulalle -biisi soi kauniisti kesäillassa - ainakin soittajien mielestä.

Kalliolle kukkulalle -biisi soi kauniisti kesäillassa – ainakin soittajien mielestä.

Kitarat ja laulu soivat kauniisti kesäillassa – ainakin meidän omasta mielestämme. Haitaria tosin olisimme kaivanneet täydelliseen esitykseen.

Parketilla

Hotellin iltaelämä oli pettymys: missä ovat kaikki tanssitettavat naiset? Bändi sai soittaa lähes tyhjälle salille.

Kun otimme muutaman oluen baaritiskillä, kerroin kavereilleni muiston tanssiparketilta.

Muutamia vuosia sitten majoituimme Kingturnauksen yhteydessä hotelliin. Ryhmäämme olivat liittyneet tutut Joroisten KartanoGolfin ”heinähatut”. Porukassa oli Aalin Matti, joka oli tosi innokas ja hyvä tanssija. Kun sopivaa neitokaista ei löytynyt, hyvässä vauhdissa ollut Matti ehdotti, että eiköhän, Jouni, järjestetä parketilla pieni performanssi.

Se olikin omasta ja kavereitten mielestä aika näyttävä show, kun kaksi raavasta satakiloista miestä heittää piruetteja parketilla, se ei ole lasten katseltavaa touhua.

Kun syksyllä menin syömään Otavamedian kuppilaan, talousosaston naiset istuivat pitkässä vakipöydässä . Ohikulkiessani eräs heistä virnisti hyväntahtoisesti ja heitti: ”Olit muuten tanssimassa Peurungassa…”

Koko pöytäseurue räjähti nauramaan. Maineemme oli kiirinyt jo eteläiseen Suomeen.

Aamiaisen jälkeen Helmi taas tulille ja keula etelään kohti uusia seikkailuja. Nyt Päijänteen länsipuolen teitä.

Teksti ja kuvat Jouni Flinkkilä

Imedin seikkailu käynnistyi Messilästä ja viisiosaisessa sarjassa vieraillaan Laukaalla, Linna Golfissa, Kytäjällä ja Espoossa (EGS). Seuraava artikkeli julkaistaan perjantaina 1.8. klo 15.00

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje