Peliaikoja oli varattuna kolmelle eri kentälle; Euroopan Tourin karsintakenttänäkin toimivaan San Roqueen, Sotograndeen ja Almenaraan. Ensimmäinen set back sattuikin sitten jo ennen lähtöä; koska varmistin lähtöni aivan viime tipassa, ei Sotograndeen enää saanut yhtä lisätiiaikaa, joten Sotogrande jäi ohjelmasta pois, valitettavasti. Zürichin kautta Malagaan tapahtuneen Finnairin ja Swissairin yhteisreittilennon jälkeen ajomatka Sotograndeen päin alkoi. Matkalla piti tietenkin pysähtyä Mijaksen rangelle poistamaan pahimmat höyryt, emme meinaan olisi ehtineet perillä enää rangelle valoisan aikaan. Höyryjen päästön jälkeen jatkoimme ajoa uutta hienoa EU:n varoilla rakennettua tullimaksun vaativaa moottoritietä pitkin. Matka ei kestänyt Mijaksesta enää kuin vajaan tunnin verran, sen verran vilkkaasti liikenne etenee moottoritiellä. Koska San Roque Club, jossa ystäväni aiemmin olivat olleet ja hyväksi todenneet, oli täynnä, asuimme kolme ensimmäistä päivää Almenara –nimisessä ”resortissa”. Alue on todella upea ja viimeisenpäälle rakennettu ja sijaitsee noin 5 kilometria San Roquesta ja muuten myös Valderramasta. Almenarasta löytyy yksi golfkenttä (toinen rakenteilla), kaksi eri ravintolaa, kuntosalit, pieni kylpylä ja loistavat harjoitusalueet golfiin. Asuntomme oli kuitenkin melko pieni kahden hengen huone n. 160 cm pitkällä lisävuoteella varustettuna. Kyllähän siinä 185 senttisen sällin jalat aavistuksen yli päädyn menivät, mutta kuten eräs legendaarinen keskisessä Suomessa uransa aloittanut golfari on joskus golfreissulla todennut: ”Tänne ei oo tultu nukkumaan!”. San Roque Clubille siirryimme siis kolmen yön jälkeen. Roquessa asuntonamme oli bungalow –tyyppinen erittäin siisti ja tilava kokonaisuus, tosin sekin 160 senttisellä lisävuoteella varustettuna… San Roque Club on hyvin tyylikäs mutta melko hintava paikka, tosin palvelukin on huippuluokkaa. Kokeilkaa muuten Clubin ravintolassa listalta Chateubriandia, ehkä parasta lihaa mitä olen koskaan syönyt, todellakin hintansa (4.400 pesetaa, n. 160mk) väärti…
",Pikku Valderrama",
Ensimmäisenä päivänä pelasimme San Roquen kentällä. Kenttä tunnetaan myös nimellä ”Pikku Valderrama”. Tajusin hyvin pian miksi. Väylät ovat erittäin pitkiä varsinkin takatiiltä ja suhteellisen kapeita. Oikeastaan kapeus aiheutuu enemmänkin suurista puista, joiden takia avauslyönti on osattava sijoittaa oikeaan osaan väylää, jotta ei jää ns. ”blokkiin”. Korkeuseroja kentällä on jonkin verran, eniten takaysin ”takakolmiossa” väylillä 13-15, jotka olivat mielestäni kentän huonoimmat väylät. Upeita väyliä on paljon, esim. nro 11 ja 18:sta, jossa vesi vaanii avauksessa vasemmalla ja greenille tultaessa oikealla. Voi helposti kuvitella millaiset paineet on kundeilla ET:n karsinnoissa, jos tälle väylälle tultaessa tietää, että par riittää ET-korttiin… Pelikaverini aiemmin San Roquessa pelanneina osasivat jo etukäteen varoitella minua myös greenien petollisuudesta. Greenit kuulemma breikkaisivat aina merelle päin, vaikka silmä sanoisikin toisin. En tietenkään uskonut kavereita, vaan epäilin psyykkausta, mutta muutaman törkeän lukuvirheen jälkeen oli pakko alkaa uskoa että näin asia todellakin on. Esimerkiksi metrin putissa silmä saattaa näyttää että putti kallistuu vasemmalta oikealle, mutta jos meri onkin vasemmalla puolella, kallistuu se sittenkin sinne! Alussa tuli kyllä muutamia aika koomisiakin puttimissejä, kun metristä pallo meni 30-40 senttiä reiän ohi… Pari kierrosta San Roquessa pelattuamme oli vuorossa yksi kierros Almenarassa. Almenaran kenttä on kyllä hienosti tehty ja varsinkin takaysillä oli muutamia upeita veden ympäröimiä väyliä (esim. 15), mutta ei se silti kenttänä yllä San Roquen tasolle. Korkeuserot ovat välillä aika rajuja ja väylät ajoittain melko kapeita. Greenit olivat loistavassa kunnossa, nopeammat jopa kuin San Roquessa ja täynnä vaikeasti luettavia breikkejä. Pelikaverini totesivat kentästä että ”ei ikinä enää”, mutta itse pidin kentästä kuitenkin sen verran, että pelaisin sen mielellään uudestaankin. Ehkä se, että vein rahapelit vaikutti osaltaan mielipiteeseen kentästä, puolin ja toisin…
Sä,ä,t vaihtelevia
Alkukeväästä säät Espanjassa ovat usein vaihtelevia. Mekin koimme kaiken laidasta laitaan. Oli sateisia päiviä, mutta myös useita aurinkoisia ja lämpöisiä päivä. Oikeastaan kertaakaan sade ei kuitenkaan haitannut pelaamista. Oma tekijänsä on sitten tuuli. Yhtenä päivänä San Roquessa pelatessamme tuuli oli järkyttävä. Ehkäpä tämä kuvaa tuulen kovuutta: San Roquen 17:sta on 480 metrinen par-vitonen, tasainen ja selkeä. Tuona päivänä se pelattiin todellakin myrskyisään vastatuuleen. Itse ja toinen pelikavereistani löimme erinomaiset avaukset draivereilla, erittäin hyvät jatkolyönnit spooneilla ja vielä oli 150 metriä matkaa jäljellä! Eli loistavat drive + spoon lyönnit etenivät yhteensä 330 metriä! Kolmannet lyönnit löimme sitten niinikään spooneilla ja ylsimme juuri ja juuri greenille… Myötätuuleen tilanne olikin sitten kokonaan toinen. Pallon pysäyttäminen greenille oli erittäin vaikeaa. Putatessa piti ottaa huomioon myös tuuli. Mutta yhden päivän tuollaista kestää ja se on itse asiassa ihan hauskaakin (jos joutuu lyömään rauta-4:sta 110 metristä, onko se muka hauskaa?). Mutta jos koko ajan joutuu pelaamaan noin kovassa tuulessa, ei se enää ole kovinkaan mukavaa. Viikko meni kuten aina liian nopeasti ja kotiinlähtö oli osaltani edessä. Muut jäivät vielä pariksi päiväksi pelaamaan. Paluupäivänä satoi kaatamalla ajaessani Malagaa kohti ja tein huomion paikallisista teistä; uusi moottoritie on tehty jostain ihmeellisestä asfaltista, koska minkäänlaisia vesilammikoita ei muodostunut. Muut pienemmät tiet sen sijaan lainehtivat. Paluulento Brüsselin kautta Sabenalla oli buukattu liian pienellä vaihtovälillä ja vaikka kone lähti Malagasta ajoissa, myöhästyin Brüsselissä jatkokoneesta ja edessä oli kolmen tunnin ylimääräinen odottelu. Sabenan tarjoama kuponki, jolla piti saada ”snack and drink” osoittautui n. 20mk:n arvoiseksi, ja senhän tietää mitä sillä lentokentillä saa… Kaiken kaikkiaan uskallan suositella Sotogranden aluetta jo näin ensi kokemuksen perusteella. Varsinkin ns. himogolfareille, jotka eivät hae matkalta muuta kuin golfaamista on alue optimaalinen. Ruuhkia ei juurikaan ole ja kentät ovat loistavia, tosin kalliita. Valderramaankin pääsee silloin tällöin pelaamaan, jos on halukas maksamaan pyöreästi 1000mk yhdestä kierroksesta… Itse en ole.
