Istuimme vanhan karibialaisen sikaarinvalmistajasuvun kartanon terassilla siemaillen Mohitoa ja katsellen kukkotappelua. Ilma oli leppeä ja tyyni noin +30 celsiusta. Neljän hengen suomalaisporukkaamme viihdyttämään oli kutsuttu tanssiryhmä ja orkesteri Tropicana-Klubilta. Olimme juuri tulleet sikaritehtaalta ja polttelimme pitkiä Monte Cristoja Everytink okei? Kysyi Pedro, Mike Tysonin kokoinen musta autonkuljettaja-turvamiesyhdistelmämme. Hän ajoi käytössämme olevaa uutta ilmastoitua Mersu tila-autoa. Eipä pitänyt olla valittamista,eipä. Kuitenkin mieli oli hieman alakuloinen. Olimme nimittäin Kuuban matkailuministerin kutsumina tulleet kalastamaan marliineja . Marliini on iso miekkakala, jollaisia samassa paikassa kalasteli Aikanaan Ernest Hemingway .Nyt Havannan satamakapteeni oli ilmoittanut että on liian tuulinen päivä lähteä merelle. Se oli jo toinen perättäinen, ja huomenna oli vielä odotettavissa saman toistuvan. Olimme aamulla käyneet tivaamassa satamakapteenilta syytä merellemenokieltoon. Siellä Marina Hemingwayn respassa takanamme seisoi sipulille ja vanhalle rommille haiseva valkoiseen pukuun pukeutunut virallisen oloinen venäläismies. Yhtäkkiä hän rupesi puhumaan: Mjinä arvaan, että te olette Sjuomesta? Mjinä opiskellut sjuomea. Mjinä Igor.Hjuva paeva. Oletteko myös Komsomolskaja-njuorisoliiton maailman konferenssissa? Mitä, ettekö? Ai, liian tjuulista meressä? No, eilen oli kjuopia lentokentällä, eikä koneet vjoinut njousta. Tänään ei kjuopia? Katsokas, Fjidel ongelmia tjurvallisuus kanssa . Siinä siis oli syy alavireeseen Yht´äkkiä havahduin huomatessani ajattelevani golfia. Tiesin, että Fidel oli kitkenyt pois kaiken länsimaisen hapatuksen ja myllännyt golfkentät sokeriruokopelloiksi. Kysyin Pedrolta, vieläkö Kuubassa on yhtään golfkenttää. Pedro katsoi minuun ja sanoi: Kun juot Cuba Libreä, onhan siinäkin cocista, joten eiköhän meiltä löydy kenttäkin. Iski silmää ja nauroi. Aamulla Pedro haki meidät Marina Hemingwaysta ja niinpä lähdimme golfkentälle. Paikka oli nimeltään Diplo-Club ja siellä oli 9-reikäinen golfkenttä, joka oli tehty 18-reikäiseksi rakentamalla tiiauspaikat ensimmäiselle ja toiselle rundille erilaisiksi. Sillä hetkellä klubilla ei ollut muita asiakkaita, mutta caddie´ssä löytyi. Heitä oli parikymmentä yli viisikymppistä pitkää hoikkaa miestä, jotka kertoivat kaikki olleensa scratsin pelaajia ja toimineensa joko kilpailevina tai opettavina pro´na ennen 59 vallankumousta. Elo diplomaattiklubilla oli jättänyt heihin selvästi puumerkkinsä Pelasin itse ykkösväylän hyvin tehden tulokseksi 5. Pekka, joka pelasi kanssani, ähisi puskissa ja palmujen takana käyden ojassakin. Kun hän viimein sai pallon reikään, ilmoitti hänen caddiensa, joka myös piti kirjaa, tulokseksi myös 5. Totesimme kisasta, josta vetona oli sikarilaatikko, tulevan tällä menolla tosi tiukan. Etenimme tyhjällä kentällä omaan tahtiin puoleen väliin saakka, kun yhtäkkiä havahduimme hirveään karjaisuun: Voi p—–e, näitkä mihin v—–n se pallo meni. Suomenkielistä huutoa jatkui. Siinä heidän takanaan pelaillessamme, toinen huomasi meidät, ja huusi toiselle, että hei, päästetään noi hätähousut ohi. He huitoivat kädellään ohitusmerkin ja tänk-juulla ja lippistä nostaen ohitimme heidät. Kun pääsimme klubille, olikin Pekalla ja minulla tasatulos kuten arvata saattoi, ja annoimme caddieille kunnon tipit. Istuimme patiolla ja polttelimme pitkää Davidoffia, joka maksoi tuolla klubilla vain yhden peson ja siemailimme sokeriruokopohjaista kolajuomaa, kun kova-ääniset maanmiehemmekin tulivat klubille. Siirryimme itse keskustelemaan englanniksi, sen verran suorastaan hirvitti kuunnella siinä menneen ajan siirtomaaklubin terassilla tuota kovaäänistä suomenkielistä keskustelua ja kiroilua. He eivät edes vilkaisseet meihin päin, vaikka olimme heidän lisäkseen ainoat läsnäolijat. Olisivat vielä äkänneet suomalaisuutemme, sillä jostain kumman syystä suomalaisen tunnistaa aina. Myöhemmin, kun odottelimme lentoasemalla konetta, joka paikallisen tavan mukaan lähti tunteja myöhässä takaisin länteen, kyselimme samassa pöydässä istuvalta eurooppalaiselta diplomaatilta, voisiko hän tietää, keitä olivat nämä golfaavat suomalaiset. Hän uskoi heidän olevan Suomen kaksimiehisen lähetystön eli: Suurlähettilään ja konsulin.. Hän naureskeli, että edellinen suurlähettiläs piti Havannaa lähes rangaistussiirtolana, kun taas tämä nykyinen suorastaan paratiisina. Ei liikaa hommia ja kaikki siirtomaaherran edut käytössä. Samaranbitch. Uskoo myös ”El Pesca” (Jutun kirjoittanut nimimerkki ”El Pesca”, julkaissut Golfpiste.com)
