Aamulautta tuo meidät Tallinnaan, ja automatka Mannivan maakuntaan ei keskustan ruuhkista huolimatta kestä juuri puolta tuntia enempää. Viimeinen tienpätkä vie kivikirkon ohi, kiemurtelee kylämiljöössä, ja pian peltomaiseman takana näkyy kuvista tuttu EGCC:n klubitalo.
Harmaata riihitupaa muistuttava, lehtikuusella päällystetty rakennus sijaitsee mäen rinteessä. Epätavallisen korkea harjakatto tekee talosta linnamaisen, vaikutelma on samalla komea ja maalaisen krouvi. Pitkä palvelutiski, kauppa, toimistotilat sekä pukuhuoneet ja saunat ovat ensimmäisessä ja avara ravintola terasseineen toisessa kerroksessa. Kolmas kerros on varattu jäsenille, siellä on pieni museo, golf-kirjasto sekä lepohuone. Kellarikerroksessa on huoltotiloja.
Olemme etuajassa, joten ehdimme pysähtyä hetken ennen kierrosta. Näkymät terassilta alas laaksoon ovat hulppeat: polveilevia väyliä, kivimuureja, vanhoja puita, rantakaislikkoa ja historiallisia kivilohkareita. Hienolta näyttää.
Ison harjakaton suojaama klubitalo on saanut vaikutteita vanhoista virolaisista maalaistaloista.
Sea Coursen ensimmäisen tiiauspaikan vieressä kohoaa vanha kivimuuri, ja alle kymmenvuotiaalla kentällä on muutenkin ajan patinaa, sillä alue on osittain suojeltua kulttuurimaisemaa. Pääsen ykkösen par vitosella kolmella lyönnillä lähelle griiniä, ja mieskin selvittää pallon raffiavauksen jälkeen neljännellä päälle. Puttipeli takkuilee, joten tupliin on tyytyminen. Tästä se lähtee.
Toisella väylällä on vettä molemmin puolin – tarkkana pitää olla – ja kolmannen väylän tiiauspaikalla on pakko pysähtyä. Väylien takana näkyy korkeaa rantakaislikkoa ja pärskeinen Itämeri. Avaraa ja kauniin merellistä, tässä silmä lepää.
Neljäs väylä kulkee merenrannan suuntaisesti, ja siellä tuulee melkoisesti. Pitkä, kapea, kentän vaikeimmaksi luokiteltu väylä syö pelaajaa. Sieltä jatkamme miehen korkuisen kaislikon lomitse kohti helppoa par kolmosta ja vähemmän tuulisia väyliä.
Korkeuseroja ja siirtymiä on melkoisesti, mutta matkat eivät tunnu pitkiltä. Maisemat vaihtelevat: on vanhoja tammia, koivumetsää, kivenlohkareita, pikkuteitä ja moderneja isoikkunaisia huviloita väylien lomassa.
ToimitusjohtajaHanno Kross kertoo, että pelaajista noin puolet on green fee -maksajia ja monet heistä ulkomaalaisia. Suuri osa tulee Suomesta.
”Teemme paljon yhteistyötä Viron golfkenttien yhdistyksen kanssa, myymme muun muassa paketteja, joissa voi pelata eri kentillä. Meillä on viisi kenttää, ja tarvitsemme kaikki vieraspelaajia. Virossa on rekisteröityjä golfareita kaikkiaan vain 2100, joten kotimaisista jäsenistä me toki kilpailemme, hän sanoo.
Ensimmäiset yhdeksän reikää avattiin 2005 ja 18 reikäinen kenttä 2006. Nyt edessä on uusia suuria suunnitelmia: nykyinen yhdeksänreikäinen Stone Corse laajennetaan 18-reikäiseksi. Uuden kentän on tarkoitus valmistua 2017, ja sen jälkeen alueelle aiotaan rakentaa kylpylähotelli.”
Toimitusjohtaja Hanno Kross näyttää svingin mallia Sea Corsen merta kohti avautuvalla kolmosväylällä.
Kierros jatkuu. Emme pidä taukoa puolivälissä, vaan kipuamme klubitalon alanurkalta saman tien kympin aloituspaikalle. Monet loppuysin väylät ovat kapeita ja vedenläheisiä, joten haasteita riittää. Bunkkereita ei tosin tunnu olevan kovin paljon. Alkuysillä oli yksi spesiaali ”bunkkeri”: suuri hiekka-alue kutos- ja seiskaväylän välissä. Siellä ei tarvitse haravoida. Toisella ysillä on runsaasti vettä, ja muutama pallo luiskahtaa tuulisessa kelissä veteen, ei voi mitään.
Viimeinen väylä nousee jyrkkää mäkeä lähelle ysin griiniä. Takana on hikinen kierros heinäkuisena päivänä, neljä tuntia ja vartti. Mieheltä katosi kierroksella viisi palloa, minulta kaksi, mutta bogipisteitä kertyi kolmisenkymmentä.
Palkintona odottaa lounas viihtyisällä klubitalolla. Syömme cesarsalaatin ja pastan, mies ottaa oluen ja nautimme vielä kahvitkin. Ruoka on hyvää ja hinnat huomattavasti alle Suomen tason. Palvelu on ystävällistä, ja näkymät rentouttavat.
Miehen arvio kentästä: Selkeät avauspaikat, hyvä väyläopas, hitaahkot griinit. Haastavat ja mielenkiintoiset avaukset. Tuulta on melko paljon, ja tarkka pitäisi olla. Miellyttävä kokemus.
Itse nautin maisemista, ja historian läsnäolosta – melkein kuin olisimme Skotlannissa. Kaipaisin tiiauspaikalle opastauluja, en oikein jaksa kaivaa väyläopasta joka käänteessä esiin. Mutta tykkäsin kovasti.
Ja yhdeksänreikäinen Stone Course, se on tosi hieno – siellä on tuulta ja todellista links-tunnelmaa sekä paljon muinaisia maamerkkejä, arkeologisia lohkareita ja muureja. Liuskekivitasangolle rakennetun kentän heinikot tosin ovat pallojen tuho. Joka tapauksessa: seuraavalla kerralla voisimme tulla aiemmalla lautalla ja kiertää ensin Stonen ja sitten Sea Corsen…
Sanna Wirtavuori
Mikä: Estonian Golf & Country Club on PGA European Tour Courses -ketjun jäsenkenttä. Joelähtmen kylässä parinkymmenen kilometrin päässä Tallinnasta sijaitseva hyväkuntoinen kenttä on rakennettu historialliselle alueelle, suojeltavien muurien ja kivenlohkareiden sekä vanhojen puiden keskelle.
Green fee: Sea Course 79 € (49 € 9 reikää), Stone Course 30 € (45 € 18 reikää) Toimitusjohtaja Hanno
Kross: ”Meillä on vettä ja metsää, luonto ja historia ovat koko ajan lähellä. Kenttä on vaihteleva ja haastava, jokaisella väylällä on oma karaktäärinsä. Jotkut ovat hyvinkin links-tyylisiä ja tuulisia, paikoin on suojaisaa.”
Muuta tekemistä: Tallinna edullisine palveluksineen, shoppailuineen ja historiallisine nähtävyyksineen on lähellä. Majoitusmahdollisuus golfkentän villoissa, ja tarjolla on myös laiva-, majoitus- ja green fee -paketteja.
Aivan ylihintainen, huonossa kunnossa, griinit todella hitaat ja pomppuiset. Autoista loppui virta ja sai loppumatkan työntää. En voi suositella kenellekään.
Itse kävin heinäkuussa, en täysin voi yhtyä edelliseen kommenttiin. Griinit oli kyllä hitaahkot ja hinta hieman liian korkea. Mutta mielestäni kuitenkin ihan ok kenttä ja hyvin yhdistettävissä Viron reissuun. Paljon erilaisia väyliä, ei tylsä. Jos hinta olisi 10-15 € halvempi, niin olisi enemmän kohdillaan. Tai vastaavasti sitten kunto hiukkasen parempi.