16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Pohjoisen Teneriffan golfkentät, osa 1: Real Club de Golf de Tenerife

Teneriffan pohjoisrannikolla on vain kaksi golfkenttää. Molemmat ovat kuitenkin sen verran erikoislaatuisia tapauksia, että ansaitsevat tulla kerrotuksi. Ensimmäisessä osassa esittelemme kentistä vanhemman.

Teneriffa on Kanariansaarista suurin ja sitä se on myös turismin osalta. Saarella vierailee vuosittain noin viisi miljoonaa turistia, eikä golfturismin merkitys suinkaan ole vähäinen.

Teneriffalla, kuten viereisellä Gran Canariallakin, turismi on keskittynyt saaren eteläosiin. Etelässä säät ovat takuuvarmat, kun pääosa sateista ja pilvistä pysähtyy korkeiden vuorten ansiosta pohjoispuolelle.

Luonnon monimuotoisuuden ja paikalliskulttuurin näkökulmasta kannalta eteläpuoli on kuitenkin sanalla sanoen köyhää. Asutus keskittynyt hyvin voimakkaasti vehreämmälle pohjoisrannikolle, ja jos haluaa matkallaan nähdä muutakin kuin hotellikomplekseja ja hiekkarantoja, kannattaa suunnata pohjoiseen.

Viikon golfloman kannalta etelärannikko on silti Teneriffallakin kenties hedelmällisempi kohde, onhan pienellä alueella peräti seitsemän kenttää.

Pohjoisrannikolla kenttiä on kaksi. Jos eteläpuolella golfia voi karrikoiden nimittää lomagolfiksi, voidaan saaren luoteiskolkassa sijaitseva Buenavista Golf ja koillisessa, pääkaupunki Santa Cruzin kupeessa sijaitseva Real Club de Golf de Tenerife nimetä elämysgolfiksi.

Tässä jutussa tutustutaan kentistä vanhempaan, Real Club de Golf de Tenerifeen. Buenavista Golfista luvassa on oma tarinansa 9. huhtikuuta.

Golfia jo 1800-luvulla

Teneriffan kuninkaallinen golfklubi on nykymuotoisena perustettu jo vuonna 1932. Sitä pidetään Espanjan toiseksi vanhimpana kenttänä, tittelille tosin riittää muitakin ottajia.

Ennen kuin kenttä perustettiin nykyiselle paikalleen, saarella asuneet britit pelasivat golfia läheisessä Orotavan laaksossa. Kyseessä ei ole kaupunkilegenda, sillä British Golf Museum of St. Andrews vahvistaa, että Orotavassa pelattiin golfkilpailuitakin jo 1800-luvun lopulla.

El Teide näkyy kirkkaalla ilmalla käytännössä saaren joka kolkkaan.

El Teide näkyy kirkkaalla ilmalla käytännössä saaren joka kolkkaan.

Vaikka silloisista väylistä ei ole säilynyt todisteita, ovat Orotavan laakso ja pikkukylä kuuluja luonnonkauneudestaan, ja ehdottomasti puolipäiväretken arvoisia. Jos sää sattuu olemaan kirkas, kannattaa vuokrata auto ja ajaa Orotavan laakson läpi ihailemaan majesteetillista El Teide -tulivuorta, joka seisoo saaren keskiosassa ja kohoaa 3718 metrin korkeuteen.

Huipulle pääsee hissillä, mutta jonottaminen kestää jo ennen puolta päivää tyypillisesti pari tuntia. Vaikka huipulle ei pääsisikään, riittää silmäkarkkia luonnonystäville yllin kyllin. Pelkästään ajomatka läpi kanarianmäntyjä kasvavien metsien on ikimuistoinen.

Klubielämää ja vähän golfiakin

Nykyinen kenttä avattiin 9-reikäisenä vuonna 1932. Vuonna 1959 se laajeni täyteen mittaansa. Vuoteen 1989 asti klubi kulki nimellä Tenerife Golf Club, mutta kuningas Juan Carlosin myönnettyä sille kuninkaallisen ”El Real” etuliitteen, täydentyi nimi nykyiseen muotoonsa.

Kenttä on aikansa tuote ja sellaisena se on hyvä ottaakin. Maineikas golfarkkitehtitoimisto Mackenzie & Ebert on laatinut kentän kunnostamiseen ja modernisointiin master planin, mutta klubin jäsenistö ei ole sitä vielä halunnut panna käytäntöön.

Historia on klubilla vahvasti läsnä, tässä esille laitetun vanhan hoitokoneen muodossa.

Historia on klubilla vahvasti läsnä, tässä esille laitetun vanhan hoitokoneen muodossa.

Ehkä siksi, että klubin 1000 jäsenestä vain noin 40 % pelaa golfia! Suuri osa jäsenistä nauttii klubielämästä muilla tavoin, lähinnä aterioimalla erittäin viihtyisässä ja laadukkaassa ravintolassa ja seurustelemalla ystävien kanssa.

Eikä jäseneksi niin vain pääse. Vaaditaan suosittelija jäsenten joukosta ja viidestä kymmeneen tuhanteen euroon nouseva liittymismaksu.

Jäsenen on lisäksi asuttava saarella pysyvästi. Jäsenistöön kuuluu kuitenkin useita saksalaisia ja englantilaisia, jotka ovat kotiutuneet saarelle – tyypillisesti eläkevuosikseen.

Kentänhoitomaksu on noin 100 euroa kuussa ja se sisältää 27 euron arvoisen maksusetelin ravintolaan. Lisäksi maksetaan neljän euron greenfee-maksu kierroksesta.

Niiden suomalaisten, joita jäsenyys kiinnostaa, kannattaa kysyä lisätietoa klubilta. Espanjankielen osaamisesta ei ole haittaa, oikeastaan se on pikku pakko, englantia puhuu klubilla hyvin vain yksi caddiemaster.

Klubilta löytyy myös erilaisia pelipaketteja pidempään saarella asuville, niitä pitää vain osata kysyä.

Ahdasta ja kumpuilevaa

Vieraspelaajille on avattu arkipäiviksi lähdöt 8.00–12.00. Viikonloput on pyhitetty jäsenille. Talvikaudella (syyskuu–maaliskuu) greenfeen hinta on 75 euroa, kesäkaudella 50 euroa. Kanariansaarten golfkenttien yleiseen hintatasoon nähden hinta on edullinen.

Varaus kannattaa tehdä etukäteen puhelimitse, jotta kentälle varmasti mahtuu.

Jäsenet olisivat mielissään, jos kenttä olisi yksin heidän käytössään, mutta taloudelliset realiteetit pakottavat heidät avaamaan ovensa vieraspelaajille, joita kentällä olikin maaliskuun puoliväliin osuneen vierailuni aikaan paljon.

Vaikka asenneilmasto on yksityisklubimainen, ei vieraspelaajia katsota kentällä karsaasti. Kaikki paikalliset olivat erittäin ystävällisiä ja esimerkiksi ohittaminen tapahtui kuin luonnostaan ystävällisten kannustusten saattelemana.

Pelaamiseen kannattaa varata aikaa, sillä kenttä on raskas ja hitusen hidas pelata. Kentän käyttöaste on kova, vuosittain kierroksia kertyy 35 000–40 000, vieraspelaajille määrästä kirjataan noin kymmenys.

Jos liikkuminen on syystä tai toisesta hankalaa, kannattaa ottaa golfauto. Klubitalo nimittäin sijaitsee 600 metriä meren pinnan yläpuolella ja kentän ylin kohta 725 metriä meren pinnan yläpuolella.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtaosalla väylistä voimakkaat korkeudenvaihtelut ovat osa pelin luonnetta. Ylämäkeen lyötäessä sokkolyöntejä kertyy väkisinkin, alamäkeen mentäessä avausten kanssa ei kannata ahnehtia, sillä harhautunut tiilyönti eksyy helposti toiseen tiiboksiin tai viheriölle – kohti naapurigriiniä kaartavan pallon seuraaminen on ikävä tunne – niin ahtaasti kenttä on paikoitellen rakennettu.

Väylät eivät sinällään ole erityisen vaikeita, mutta viheriöillä on toivottavaa olla hyvä päivä. Muussa tapauksessa kolme puttia on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Pinnanmuotoja on nopeilla pinnoilla paljon ja niiden lukeminen on poikkeuksellisen hankalaa, kun tasaisia paikkoja ei viheriöiden ulkopuolellakaan juuri ole.

Mieleenpainuvia väyliä on paljon. Nelosväylä on ylämäen ansiosta varsin pitkä par 4, jossa lähestymislyönnin kanssa ei kannata riskeerata liikoja. Jyrkkä rotko viheriön oikealla puolella korjaa pallot syleilyynsä herkästi.

Kentän ainoa dogleg, reikä 13, on yksinkertaisuudessaan todella toimiva. Voimankäyttöä ja mailavalintaa on jyrkkään alamäkeen lyötävässä lähestymisessä vaikea arvioida ja kaksi puttia on kaltevalla viheriöllä todella hyvä tulos.

Väylän 17 avaus lyödään usean kymmenen metrin alamäkeen. Olennaista on lyödä suoraan.

Väylän 17 avaus lyödään usean kymmenen metrin alamäkeen. Olennaista on lyödä suoraan.

Sinänsä mukavia väyliä ovat myös 15, 16 ja 17, mutta niiden kohdalla tilanahtauden asettamat haasteet näkyvät liiankin selvästi. Kaikki lyödään ylhäältä alaspäin – ja kaikissa ahnehtiminen tiipaikalla maksaa vuorenvarmasti. 16 on vaikeudessaan ikimuistoinen par 3.

Luonto on vahvasti läsnä

Real Club de Golf de Tenerifen kenttä istuu ympäröivään luontoon kuin vain vanhat kentät voivat istua. Se on kasvanut luonnolliseksi osaksi ympäristöä, jossa ikivanhat puut hallitsevat vehmaita rinteitä. Maisemat ovat upeita. Etelässä kohoavat vuoret, pohjoisessa siintää aava Atlantti.

Suunnittelussa on monesti ripaus erikoiselta tuntuvia ratkaisuja. Jos monet nykykentät saattavat tuntua suunnittelultaan ns. perusvarmoilta ja samoja elementtejä toistavilta massatuotteilta, on tätä kenttää piirrettäessä käytetty aikoinaan reilusti raikasta, jopa uhmakasta luovuutta.

Pelikokemus onkin luonnonkauneudessaan ja poikkeuksellisuudessaan mieleenpainuva ja sopivan erilainen.

Jälkipelejä klubilla ei kannata missata. Viihtyisä, menneiden vuosikymmenten hienostuneisuutta henkivä ravintola takkahuoneineen on yllättävän edullinen ja tasokas, ja enemmän kuin sopiva paikka omien lyöntien kertaamiseen ja kokemuksen sulatteluun.

Tälle klubille tullaan viihtymään, ei vilkuilemaan kelloa. Se kannattaa ottaa omankin vierailun lähtökohdaksi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)