Karibian meren alue tuo monelle ensimmäisenä mieleen upeat risteilyalukset ja turkoosin meren. Laivalla maasta toiseen siirtyminen onkin helppo tapa saada kokonaiskuva tarjonnasta – useat saarista ovat sen verran pieniä, että päivän aikana ehtii halutessaan kiertää koko saaren ympäri. Monen Karibian meren saaren turismille risteilijävierailut on elämän ja kuoleman kysymys, joten satamiin kauppoineen on panostettu voimakkaasti.
Toisaalta on olemassa pieniä saaria, jotka haluavat pysyttäytyä mahdollisimman kaukana risteilijöistä. Ja on sellaisiakin saaria, jotka eivät ole halunneet mailleen golfkenttää. Muun muassa St Barthelemy, Dominica sekä yllättävää kyllä British Virgin Islands edustavat viimeksi mainittua ryhmää.
Golfarin silmin merkittävimpiin Karibian kohteisiin kuuluvat Dominikaaninen tasavalta ja Puerto Rico. Näille saarille on rakennettu kymmeniä toinen toistaan upeampia kenttiä ja suunnitteluvoimaa on haettu alan ykkösnimiltä. Myös Trinidad&Tobago, Jamaika, Barbados ja Bahama pyrkivät golfarien suosioon lisäämällä golftarjontaa. Muilla saarilla pelaaja saa tyytyä kovin suppeaan tarjontaan ja kentän laatu saattaa vaihdella rajusti.
Matkaa suunniteltaessa on hyvä muistaa myös elokuusta marraskuulle ulottuva hurrikaaniriski, joka tosin on hyvin pieni eteläisemmän alueen saarilla.
Island hopping
Yksi tapa tutustua Karibian saarten golftarjontaan on ”island hopping”. Liat, Caribbean Airlines ja Air Caribbean ovat rakentaneet tiheän verkoston saarten välille ja kilpailu on pitänyt hinnat kohtuullisella tasolla. Tyypillisesti yhden hypyn hinta vaihtelee 60-150 euron välillä riippuen varaushetkestä ja saarien etäisyydestä.
Suomesta pääsee sujuvasti yhdellä välilaskulla muun muassa Dominikaaniseen tasavaltaan, Barbadokselle, Aruballe ja Curacaolle. Ranskalle kuuluville saarille meno edellyttää usein kentän vaihtoa Pariisissa, mikä ruuhka-aikaan saattaa olla melkoinen painajainen. Edullisimmillaan pitkät lennot taittaa noin 600 eurolla ja normaalihinnat asettuvat 1000 euron tuntumaan. Tältä osin hintojen voi todeta asettuvan Aasian lentojen kanssa samaan kategoriaan.
Kahden viikon reppureissu
Päädyin testaamaan ”golfreppureissupakettia”, jossa menolennon määränpää oli Aruban Oranjestaad ja paluu Eurooppaan lähtisi Surinamesta, Etelä-Amerikasta. Tavoitteena oli parin viikon aikana selvittää, millaista golftarjontaa alueen ennen kokemattomista maista löytyy.
Suunnitteluvaihe oli nytkin tärkeä ja aikaa vievä matkanosa, koska täytyi hahmottaa monta asiaa: missä saarella on golfkenttä, miten saada lento osumaan ajallisesti joko aikaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan, vuokratako auto vai liikkuako taksilla jne. Tiiausaikojen osalta en ottanut isompaa stressiä, aikoja kyllä yksittäiselle pelaajalle aina löytyy ja samaa ajattelin majapaikoista. Lentojen suunnittelussa käytin Momondoa, Ebookersia sekä Skyscanneria. Majoituspuolen valinnoissa luotin TripAdvisoriin ja varauksissa Hotels.comiin. Yllättävien ongelmien minimoimiseksi on hyvä olla myös osaava sekä tässä tapauksessa myös ennakkoluuloton matkatoimistovirkailija, hänet olin löytänyt Matka-Vekasta Riihimäeltä. Liikuttaessa hiukan eksoottisemmilla alueilla on syytä rokotteiden lisäksi osata varautua etukäteen myös viisumiasioihin.
Oranjestaad, Aruba
Pitkille lennoille parhaan paketin tarjosi KLM, joten lähdin Arubaa kohti Amsterdamin kautta. Laskeuduttuani Oranjestaadiin pohdin auton vuokrausta, mutta seitsemän tunnin aikaeron vuoksi arvelin turvallisemmaksi luottaa alussa muihin kulkuvälineisiin eli taksiin ja paikallisbusseihin.
Risteilyalusten vierailut herättävät Aruban pääkaupungin Oranjestadin vanhan keskustan eloon.
Lentokentältä ottamani taksi osoittautuikin hyväksi investoinniksi, sillä kuljettaja löysi minulle 95 taalaa maksavan, siistin ja turvallisen pikkuhotellin. Ulkonäöltään se muistutti tosin enemmän autotallia, kuin hotellia eikä sijainnistakaan voinut kymppiä antaa, mutta minulle paikka sopi hyvin. Pikainen vertailu osoitti, että isoissa hotelleissa yöpymiseen tuhraantuisi helposti 300 taalaa.
Ensimmäisen matka-aamun golftarjonnasta huolehti Robert Trent Jones II:n suunnittelema upea 18-reikäinen Tierra del Sol. Se sijaitsee saaren luoteiskulmassa, joten pääsin ihailemaan merinäköalaa lähes koko kierroksen ajan. Kenttä on upea kokonaisuus sisältäen maailmanluokan klubirakennuksen ravintoloineen, uima-altaineen ja kylpylöineen.
Tuuli oli pelissä vahvasti läsnä koko kierroksen ajan, meren äärellä on harvoin täysin tyyntä. Maa-alue oli siinä mielessä erikoinen, että välillä tunsi pelaavansa aavikolla kun taas seuraavalla väylällä oli Karibian maisemat läsnä. Erityisen mukava olo jäi palvelusta niin pro shopissa kuin myös ravintolassa.
Aruban ykköskenttä Tierra del Sol.
Saaren kaksi muuta kenttää ovat 9-reikäisiä. Päädyin bongaamaan hotellialueen keskelle rakennetun Divi Golfin. Se oli hyväkuntoinen, mutta poiketen aamun kentästä kovin ruuhkainen. Toinen ”ysi” eli Aruba Golf Club on perustettu jo vuonna 1941 ja se edustaa öljyttyine hiekkabrowneineen Karibian alueen vaatimattomamman pään tarjontaa. Tämä nautinto jäi nyt kokematta.
Curacao
Yksi Karibian lentojen ihmeellisyyksiä on, että lentokentälle pitää ilmestyä viimeistään kaksi tuntia ennen lentoa. Se tuntuu jotenkin suhteettomalta varoajalta, jos kyseessä on puolen tunnin lento, mutta säännöt on sääntöjä. Curacaolle siirryttäessä se tarkoitti hyvin varhaista herätystä, mutta itsehän olin lentoni valinnut.
Valitsemani Old Quarry Golf Course oli noin tunnin päässä Curacaon Haton lentokentältä, joten päätin sijoittaa 60 taalaa pieneen vuokra-autoon. Vuonna 2010 valmistunut Pete Dyen suunnittelema kenttä tunnetaan saaren ykköskenttänä.
Sadekausi aiheuttaa kentänhoitoon omat haasteensa, Golf de 3 Collines.
Maa-aluetta on ollut käytössä runsaasti ja se on valitettavasti hyödynnetty huolellisesti – tällä kentällä ei ole mitään mahdollisuutta pelata ilman autoa, siitä pitävät huolen jopa kilometrin mittaiset siirtymät. Muuta negatiivista kentästä on vaikea löytää. Niin lyöntipaikkoihin, griineihin kuin myös väylien kuntoon ja vaihtelevuuteen on panostettu ja se näkyy lopputuloksessa.
Kesän kynnyksellä aamulähdöissä pelimaksu vieraille on 150 taalaa, puolen päivän jälkeen pelaamaan pääsee 95 taalalla. Kentän suunnittelussa on otettu vahvasti huomioon myös ympäristönäkökohdat. Kasteluvesi saadaan kemikaalien avulla alueen valtaisan hotellin jäteveden, meriveden sekä makean veden yhdistelmästä. Saaren toinen 18-reikäinen kenttä Blue Bay Golf kärsii kroonisesti kuivuudesta, johtuen kasteluveden puutteesta.
Kierroksen jälkeen vietin keskustelutuokion klubin johtajan kanssa ja kuultuaan retkeni tavoitteesta hän innostui suosittelemaan tutustumista saaren vanhimpaan kenttään, Curacao Golf & Squash Clubiin. Hämärän lähestyessä sekin oli bongattu ja istuskelin klubin terassilla kuuntelemassa seuran ystävällisen presidentin Denis Muysin historiakatsausta.
Kenttä tunnettiin vuodesta 1931 aina vuoteen 1985 saakka Shell Golf Clubina, aikojen alussa se oli tarkoitettu vain Shellin työntekijöille. Brownit olivat tehneet tilaa griineille vasta vuonna 2003. Päivän ensimmäisen golfkokemuksen jälkeen kenttä maistui varsin vaatimattomalta, mutta väylät ja griinit olivat kuivuudestaan huolimatta ihan kohtuullisessa kunnossa. Ja täällä sai kävellä.
TripAdvisor oli kehottanut valitsemaan majapaikaksi Willemstaadin keskustan tuntumassa sijaitsevan Scuba Lodgen, ja omalta osaltani olen valmis suosittelemaan sitä edelleen. 100 taalalla saa erinomaisen palvelun sekä merenrantasijainnin vuodelta 1865 peräisin olevassa rakennuksessa. Pitkähkön päivän päätteeksi aaltojen pärskeissä nautitusta iltapalasta jäi mukava muisto.
Curacao – St Maarten – Anguilla
Willemstaadin kodikas keskusta uhkasi jäädä vaille tutustumista, koska lähtö lentokentälle oli klo 7.00. Aikaero teki onneksi aamu-unisenkin matkaajan heräämisen helpoksi, joten pääsin hyppäämään jo kello 5.30 lenkkitossuihin. Retki 15 minuutin päässä olevaan värikkääseen keskustaan rakensi Curacaosta mielikuvaa yhtenä Karibian alueen mukavimpana matkakohteena. Tunnelman täydensi kaikissa tilanteissa saamani erinomainen palvelu.
Philipsburgin kodikas pääkatu Frontstreet, St Maarten.
Ennen puolta päivää olin perillä eksoottisella St Maartenin Prinsessa Julianan lentokentällä ja edessä oli siirtyminen vain 5 minuutin päässä sijaitsevalle Mullet Bayn golfkentälle. Tämä on yksi niistä kentistä, joihin ei kannata yrittää kontaktia netin kautta. Ymmärsin edellä mainitun puutteen saavuttuani klubitalolle. Lämpimän vastaanoton ansiosta sähköinen maailma unohtui saman tien ja suuntasin ykköstiitä kohti positiivisissa tunnelmissa. Kentällä ei ollut ruuhkaa ainakaan päivän aurinkoisimpaan aikaan, joten St Maarten oli bongattu alle kolmessa tunnissa. Kenttä oli periaatteessa varsin mukava ja pelattava, mutta kunnoltaan kovin heikko. Kuivuus oli jättänyt oman jälkensä eikä erityistä tsemppaamista ollut havaittavissa viimeistelypuolella muutenkaan.
Anguilla – golfia parhaimmillaan
Ennen seuraavaan maahan lähtöä käväisin St Maartenin saaren Hollannille kuuluvan osan pääkaupungissa Philipsburgissa ja sen keskusta osoittautuikin varsin viehättäväksi alueeksi värikkäine rakennuksineen ja upeine hiekkarantoineen.
Koska lentämistä oli luvassa riittämiin, siirryin naapurimaahan Anguillaan pienellä yhteysaluksella. Marigotin kaupungista Anguillan saarelle oli noin puolen tunnin laivamatka ja matkanteko vesiteitse maistui vaihteeksi hyvältä.
Saaren ainoa golfkenttä sijaitsi upean Cuisin Art Resortin yhteydessä, mutta olin valinnut yösijakseni pienen Anacoana Hotellin. Lähistöllä oli yksi upeimmista koskaan näkemistäni rannoista, joten reippaahkon päivän päätteeksi oli mukava heittää talviturkki pulahtamalla turkoosiin mereen. Alle 100 taalalla sai näemmä tälläkin saarella siistin ja kodikkaan majapaikan, seuraavan aamun golfkenttäkin oli vain 10 minuutin päässä. Paikallinen taksiyhtiö oli luvannut tuoda aamulla käyttööni oman menopelin.
Cuisin Art Golf Course, Anguilla.
Olin mielestäni saanut pelata sekä Aruballa että Curacaolla todella upeilla kentillä, mutta Greg Normanin suunnittelema Anguillan Cuisin Art Golf Course oli pakko rankata vielä korkeammalle. Kenttäkokonaisuuden hintalappu asettuu esitteiden mukaan 50 miljoonan taalan tuntumaan, joten ylhäällä ykköstiillä St Maartenin saarta ihastellessa myös odotukset ovat korkealla. Auton sisältämä 225 taalan green fee oli kieltämättä kova, mutta kentän taso, maisemat ja viimeistely huomioiden sitä oli pakko pitää jotenkuten siedettävänä kuluna.
Tämä saaren ainoa kenttä tunnettiin aiemmin nimellä Temenos Golf Course, mutta se jouduttiin sulkemaan konkurssin myötä. Uuden omistajan toimesta kenttä saatiin pelikuntoon vuonna 2010 ja myös alueen keskeneräisiksi jääneitä loma-asuntoja ollaan nyt saattamassa valmiiksi. Vaikka kentän yhteydessä oli hieno ravintola ja upea resort terasseineen, päädyin lounastamaan hiukan rennommin Ricks Beach Restaurantissa saaren toisella laidalla.
Anguilla on kompaktin kokoinen saari, joten tunnissa ehtii ajamaan saaren päästä päähän. Törmäsin kaikkialla hyvään palveluun, rento Karibian meininki ja sopiva annos eurooppalaisuutta rakensivat yhdessä mukavan tunnelman.
Päivä ilman golfia
Aamulenkin ja –uinnin jälkeen oli kello kuuden jälkeen aika suunnata kohti uusia seikkailuja. Venematka St Maartenin Marigotiin sujui tuttuun tapaan veneellä ja matka satamasta lentokentälle kesti vain 20 minuuttia. Seuraava etappi oli Ranskalle kuuluva Guadeloupe, jonne jouduin lentämään pikkukoneella St Barthelemyn kautta. Sekä St Maartenin että St Barthelemyn lentokentät kuuluvat maailman 10 vaarallisimman lentokentän joukkoon, aika huonoja meriittejä matkailijan silmin.
Pääsin kuitenkin turvallisesti Pointe-a-Pitreen Guadeloupelle, ja autovuokraamotiskiltä löytyi edullisesti sopiva pikkukärry pariksi päiväksi. Saaren ainoa golfkenttä sijaitsi Saint Francoisissa, noin tunnin ajomatkan päässä lentokentältä.
Pienten saarten jälkeen tiet tuntuivat aluksi varsin vilkkailta ja mahtavilta, mieleen tuli negatiivisessa mielessä Martiniquen saari. Matkan edetessä ilmestyi liikenneympyröihin kukkia ja muutenkin kylät alkoivat olla inhimillisemmän kokoisia.
Olin valinnut hotellin tällä kertaa pitkälti kuvien ja hinnan perusteella, myös sijainti golfkenttään nähden oli tärkeä kriteeri. Le Plantation Resortissa jouduin toteamaan, että iso hotelli ja vain kourallinen asiakkaita on aavemainen yhdistelmä.
Saint Francois Golf, Guadeloupe
Robert Trent Jonesin suunnittelema 5990 metriä pitkä kenttä Saint Francoisin pienvenesataman naapurissa on valmistunut jo 1970 -luvulla, mutta golfklubin kodikas päärakennus oli uusittu hetki sitten. Kentästä jäi kaikin puolin positiivinen maku, vaikka merimaisemat eivät kovin vahvasti olleet läsnä ja paikoitellen ruohon laatu kieli säästötoimista kentän hoidossa. Uskallan todeta, että ainakin muualla Karibialla on vaikea päästä 40 euron maksulla pelaamaan vastaavantasoisella kentällä. Siirtymät olivat mukavan lyhyitä, joten kierros sujui leppoisasti kävellen kolmeen tuntiin.
Kuliranismia Guadeloupella.
Pelin jälkeen oli vuorossa pieni saarikierros ja sen jälkeen majoittautuminen aikaisen aamulennon vuoksi lentokentän lähimaastoon.
Kohti Etelä-Amerikkaa
Matkan ensimmäinen viikko oli kulunut Karibian eri saarilla, mutta toisen viikon ohjelmaan sisältyi tutustuminen kolmeen Etelä-Amerikan mantereen pohjoisen pään pieneen valtioon. Kaivamieni tietojen mukaan jokaisesta maasta löytyi bongauskelpoinen golfkenttä.
Air Francen koneen pyörät koskettivat Cayennen, Ranskan Guyanan pääkaupungin lentokentän pintaa jo ennen puolta päivää, joten pääsin hyvissä ajoin starttaamaan vuokra-autoni kanssa kohti Kouroun kaupunkia. Tavoitteena oli bongata Cayennesta reilun tunnin päässä sijaitseva kenttä jo saman päivän aikana ja pyhittää seuraava päivä Pirunsaarella käyntiin.
Väyläkyltti Guyanalla.
Noin 10 kilometriä ennen Kourouta näin tien vasemmalla puolella golfiin viittavia elementtejä, joten kurvasin paikan päälle. Ilmeni, että siinä olikin Ranskan Guyanan toinen golfkenttä, Golf de 3 Collines. Huhuiltuani hetken aikaa isosta piharakennuksesta löytyi kaveri, joka antoi ymmärtää kentän olevan kovin märkä ja huonosti pelattavissa sadekaudesta johtuen. Minä puolestani tein selväksi, että ei haittaa, kenttä kuin kenttä. Caddiemaster katsoi minua hetken ja totesi, että päästää minut pelaamaan yhdellä ehdolla: ei maksa mitään. Ehto oli helppo hyväksyä.
Jo ensimmäisen väylän jälkeen oli ymmärrys edulliseen tarjoukseen kasvanut kahden pallon verran. Kenttä oli yksinkertaisesti niin kostea, että pallot yleensä upposivat putoamisjälkeensä ja paikka ruohon pituuden takia jokseenkin tuntematon. Ihan oman lukunsa muodostivat viheriöt, jonne ei leikkuukone ollut ilmeisesti muutamaan viikkoon päässyt.
90 minuuttia ja noin 12 palloa myöhemmin saavuin klubille melkoisen mutaisine varusteineni. Hinta-laatusuhde oli kieltämättä kunnossa. Ajatukset ehtivät jo matkan seuraaviin vaiheisiin ja Golf de Ansen kentälle – 18 reikää samaa lajia tuntui hivenen kovalta annokselta yhdelle päivälle.
Rakettigolfia Kouroussa
Maan vanhin kenttä Golf de Anse löytyi Euroopan Avaruuskeskuksen naapurista. The Guiana Space Center on Euroopan ainoa satelliittien laukaisualue. Sijainti tuntui äkkiseltään hiukan kaukaiselta, mutta uskottava se oli, sillä myös Suomen lippu löytyi museo-osuuden seinästä. Golfklubin virkaa teki varsin vaatimaton maja metsikön keskellä. Golf de Anse oli ennakkotiedoistani poiketen vain 13 reikäinen, mikä tässä kohdin oli pakko kirjata positiiviseksi yllätykseksi. Ilmassa leijui sateen uhka ja pimeän tuloon oli alle kolme tuntia.
Jos edellinen kenttä oli tehty keskelle peltoa, sijoittuivat Golf de Ansen paikoitellen kovin kapeat väylät vaihtelevasti metsän siimekseen. Sain peliseurakseni mittavan apinaorkesterin, joka pitikin melkoista mekkalaa. Muilta osin pelasin täälläkin kierrokseni ylhäisessä yksinäisyydessä. Pääsin lopettamaan kierroksen sopivasti ennen hämärän laskeutumista ja totesin investoinnin lisäpalloihin osuneen oikeaan. Jo toinen mutakylpy muutaman tunnin sisällä oli tosiasia, joten mieleen hiipinyt ajatus kuumasta kylvystä tuntui houkuttelevalta.
Papillonin jalanjäljillä
Hotelli Gros du Bec Kouroun keskustassa osoittautui hyväksi ja turvalliseksi hotellivalinnaksi. 80 eurolla sai tilavan huoneiston, räätälöidyn aamupalan huoneeseen toimitettuna sekä hyvin toimivan wifi –verkon. Illalla varmistui myös seuraavan päivän ohjelma eli käynti Pirunsaarella. Sisareni mies oli hahmottanut sen sijainnin lähelle suunnittelemaani matkakohdetta ja tarkempi tutustuminen aiheeseen paljasti saaren sijaitsevan tunnin laivamatkan päässä Kourousta. ”Les Iles du Salut” niminen kolmen saaren ryhmä olikin erinomainen aurinkoisen päivän retkikohde ja meriympäristö toi mukavaa vaihtelua matkantekoon.
Paramaribo, Suriname
”Turistipäivän” jälkeen oli vuorossa siirtyminen maahan, jonka nimi viittaa tietynasteiseen eksotiikkaan. Lähdin ennen auringon nousua ajelemaan Cayenneen Surinamen konsulaattiin, sillä halusin olla ensimmäisenä viisumijonossa. Matkatoimistoni oli toimittanut minulle ohjeet sähköpostiosoitteineen, joten olin ennakkoon varmistanut saavani parissa tunnissa viisumiasiat järjestykseen. Vähän silti jännitti. Erinäisten vaiheiden jälkeen ajelin kohti Cayennen lentokenttää Surinamen viisumilla varustettu passi takataskussani ja edessä oli tunnin lento Paramariboon.
Suriname on alle 500 000 asukkaallaan Etelä-Amerikan manneralueen itsenäisistä valtioista pienin ja maa tunnettiin siirtomaa-aikanaan Hollannin Guayanana. Matka lentokentältä kaupunkiin kesti tunnin ja liikenne tuntui lievästi sanoen kaoottiselta. Onneksi olin päätynyt valitsemaan kulkuvälineekseni taksin. Golfkenttä osui matkan varrelle, ja kun taksikuski ilmoitti halukkuutensa odotella ilman lisäkustannusta, maksoin 25 taalan green feen ja virittelin golfkengät jalkaan.
Puistokentäksi luokiteltavan Paramaribon golfkentän juuret ulottuvat aina vuoteen 1954 saakka. Sadekaudesta aiheutuvat haasteet kentänhoidossa olivat ilmeiset myös täällä, mutta griinit ja osa väylistä olivat ihan pelikunnossa. 9 lyöntipaikkaa ja 12 eri viheriötä on ripoteltu lähelle toisiaan, joten ruuhka-aikoina saattavat ”fore” –huudot olla yleisiä. Tätä vaaraa ei nyt ollut, vain yksi toinen ryhmä oli tänään uskaltautunut paikoitellen kovin pehmeälle pelialustalle.
Matka St Maartenilta Anguillaan taittuu helpoiten meriteitä pitkin.
Esimerkillistä asiakaspalvelua Paramaribossa
Hotellikseni olin varannut uudehkon Hotel Palacion, joka juhlavasta nimestään huolimatta pystyi tarjoamaan yön Paramaribon keskustassa alle 70 taalalla. Ensimmäinen yö olikin varsin lyhyt, sillä aamulla oli luvassa klo 6.15 mutkikas lento Trinidadin kautta Georgetowniin, Guyanaan.
Edessä oli reissun kiharainen loppusuora, sillä joutuisin palaamaan takaisin Surinameen Eurooppaan paluuta varten. Erityisen iloinen olin siitä, että pystyin veloituksetta jättämään matkatavarani Hotelli Palacion huoneeseen odottamaan paluutani. Olin päättänyt käväistä naapurimaassa pelkän repun kanssa, luotin löytäväni vuokramailat Lusignanin Golf klubilta.
Taksikuljettajani oli tehnyt selväksi, että hän kantaa vastuun liikkumisestani Surinamessa, oli kellonaika mikä hyvänsä. Niinpä hän oli reippaana odottamassa klo 3.30 yöllä ja pääsin jatkamaan uniani autossa. Lentokentällä teimme treffit seuraavaksi aamuksi, kun saapuisin klo 6.00 Georgetownista.
Seikkailun makua Guyanassa
Koska Guyanasta poistuminen tulisi ajoittumaan jo seuraavaan yöhön, oli aikataulu golfin suhteen varsin kriittinen. Pelin olisi pakko onnistua suhteellisen pian maahan saapumisen jälkeen. Olin oppinut menemään lentokoneeseen viimeisenä, jotta pääsin valitsemaan istumapaikan koneen etupäästä. Laskeutumisen jälkeen oli hyvä päästä maahantulotarkastukseen ensimmäisenä, joskus jonot liikkuivat hyvin hitaasti. Resepti toimi myös Cheddi Jaganin lentokentälle saavuttaessa.
Herdmanston Log, Guyana.
Vuonna 1966 itsenäistynyt, vain vähän naapurimaataan Surinamea väkirikkaampi Guyana oli aikanaan vahvasti brittien vaikutuspiirissä. Tänä vuonna tulisi kuluneeksi 35 vuotta koko maailmaa järkyttäneestä yli 900 ihmisen joukkoitsemurhasta Guyanan Jonestownissa.
Taksikuljettaja tuntui tietävän hyvin Lusignanin golfkentän sijainnin, joten suuntasimme suoraan sinne. Noin kaksituntisen matkan aikana tuli selväksi, että hevosen rooli on Guyanassa edelleen varsin merkittävä. Tiet olivat varsin heikkokuntoisia ja viimeinen kilometri golfkentälle kesti lähes 10 minuuttia. Vettä satoi vaakasuoraan, mahtoikohan kenttä olla edes auki ja voisiko siellä yleensä pelata?
Pelkoni osoittautui aiheettomaksi, sillä klubitalolla odotti lämmin vastaanotto ja hyvät vuokramailat. 20 taalan green fee tuntui kohtuulliselta korvaukselta ja sateen tauottua ensimmäisen väylän jälkeen alkoi tunnelma olla kunnossa. Lusignanin 9-reikäinen kenttä osoittautui alun sateesta huolimatta kuivimmaksi ja retken parhaaksi Etelä-Amerikan mantereen kentäksi. Klubitalolla paikallinen Banks -merkkinen olut kruunasi päivän, 10 päivän golfsafari kahdeksassa eri maassa oli päätöksessä!
Lomaa golfista
Georgetownin keskustaan tutustuminen typistyi lyhyeen kävelyretkeen ennen pimeän tuloa, mutta toisaalta neljä tuntia innokkaan taksikuskin kyydissä oli varsin tehokas tapa tutustua kaupungin ympäristöön. Olin varannut huoneen asuintalosta hotelliksi muutetusta viehättävästä Herdmanston Lodgesta, vaikka lentokenttää kohti piti lähteä jo yhden maissa yöllä. Muutama tunti unta tulisi tarpeeseen, samoin kunnon suihku. Olin löytänyt suoran lennon takaisin Surinameen, mutta se lähtisi jo neljältä aamulla. 45 minuutin lento tuntui kuitenkin paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin puoli päivää vievä reitti Trinidadin kautta.
Suriname tuntuikin jo kotoisalta paikalta, kun tuttu hymyilevä taksinkuljettaja oli vastassa lentokentällä ja matkatavarat odottivat hotellihuoneessa. Matkan päätteeksi oli luvassa kokonainen päivä ilman golfia, jostain syystä jo pelkkä ajatus maistui hyvälle.
Kotia kohti
Istahdettuani Paramaribon Zanderij International –lentokentällä jumbon kyytiin oli hyvää aikaa viettää hetki menneiden päivien kokemusten parissa. Olin pitänyt matkan ajan päiväkirjaa, sillä nopeasti vaihtuvien maisemien myötä menevät helposti maat, kentät ja kaupungit sekaisin.
Yhteenvetona voi todeta, että omassa rankingissani Karibian saarista Curacao, St Maarten ja Anguilla nousivat monen muun Karibian saaren ohitse. Koetut Etelä-Amerikan kolme pientä maata ohittivat puolestaan tunnelmaltaan isommat kyseisen mantereen maat, vaikka ne eivät olleet ihan niin eksoottisia, kuin olin etukäteen arvioinut. Ilmeisesti maiden osittain eurooppalainen tausta ja englannin kielen käyttömahdollisuus toivat oman vaikutuksensa positiiviseen kokonaiskuvaan.
Tutustuminen eri maihin jäi tällä retkellä varsin pikaiseksi, mutta kaksi asiaa tuli varmistettua: Karibialta saarilta löytyy lukuisia upeita golfkohteita, mutta Etelä-Amerikan mantereen pohjoisosiin ei kannata pelkän golfin takia suunnata.
Teksti ja kuvat Esa Mäkinen
Yhteystietoja
Anguilla: www.cuisinartresort.com
Curacao: www.oldquarrygolfcuracao.com
Aruba:www.tierradelsol.com
Guadeloupe:www.golfsaintfrancois.com
Tekstistä ei selvinnyt oliko koko ajan mukana oma bägi Suomesta saakka?
Kiinnostaisi kovasti miten golfkenttäbongauksen raskassarjalaiset, kuten Esa, kokoavat muistonsa reissuistaan. Kulkeeko mukana Hemingwaymäinen muistikirja, johon kentät on kirjattu bongauksen alusta lähtien? Onko kentät kirjattu Exceliin? Mitä välineitä nämä golfkenttien kiertäjät käyttävät?
aiempiin viesteihin pari kommenttia. Karibian reissulla mukana oli pieni matkabagi, jotta bagilaukkuun mahtui sen lisäksi vaatteita ja muuta tarpeellista. Lisäksi matkassa kulki pieni selkäreppu. Mailat kulkivat siis mukana poislukien Surinamesta Guyanaan tehtyä pikavisiittiä, se hoitui repun kera. Kentät ja maat olen 17.5.1985 alkaen kirjannut ylös, viime vuosina Excelistä on ollut hyvä apu. Tuloskortit on tallella noin 97% osalta, valitettavasti hirveän paljon muita ylöskirjauksia ei moneltakaan retkeltä ole. Pari viimeistä vuotta mukana on tosin kulkenut iPad, johon on tullut lentojen välillä kirjattua olennaisimmat muistot. Kenttien etsinnässä Googlen lisäksi kätevä apuväline on ainakin Applen laitteisiin saatavissa oleva Albrecht Golf Guide -applikaatio, josta löytyy tuhansia kenttiä eri puolilta maailmaa. Se sisältää joitakin puutteita ja virheitä, mutta auttaa erityisesti Euroopassa.
Hienoa, että jollain on oikeasti mahdollisuus tehdä sitä, mistä monet vain haaveilevat! Vaatii kyllä isoa lompsaa ja rutkasti vapaa-aikaa. Bongauksessa matka on tärkeämpi kuin päämäärä ainakin jälkeenpäin.