Lokakuun lopussa Ulan Batorissa on raikas keli.
Golfmatkailu |
10.12.2016

Golfbongari: Mieleenpainuvia – ja epätavallisia – bongauksia maailmalta

Lähes vuorokauden kestäneellä syyskuisella junamatkalla Pohjois-Korean Pyongyangista Pekingiin oli aikaa muistella aiemmin koettuja, hivenen normaalista poikkeavia maabongauksia.

Yhteistä vähän eksoottisemmille golfmaille ja -kentille on se, että pelaamisen varmistaminen ennakkoon on monessa tapauksessa täysin mahdotonta. Jos jostakin löytyy sähköpostiosoite, se harvoin toimii. Jonkinasteisen epävarmuuden kanssa on vaan opittava elämään.

Kuala Lumpur, Malesia

90-luvun puolivälissä osui kohdalle mahdollisuus viettää lentojen välissä viikonloppu Kuala Lumpurissa. Mitään ennakkovarauksia golfkentille ei ollut tehty, joten lauantaina hotelliin saavuttuamme pyysin hotellilta apua tiiajan varaukseen sunnuntaille. Ikäväkseni sain kuulla, että mihinkään lähialueen kentälle ei vieraspelaajalla ollut mahdollisuutta päästä sunnuntaina.

Sunnuntaiaamuna päätin kuitenkin itse tehdä soittokierroksen lähikentille ja pirautin muutaman numeron lävitse. Noin viidennen kentän osuessa kohdalle minulta kysyttiin kotiseuraani. Hiukan asiaa ihmeteltyäni kerroin, että Espoon Golfseura ja Suomi Finland. Yllätys oli melkoinen, kun minut toivotettiin tervetulleeksi eikä green feestäkään tarvitsisi kantaa murhetta.

Petronas Towers kuuluu Kuala Lumpurin kaupunkikuvaan

Petronas Towers kuuluu Kuala Lumpurin kaupunkikuvaan.

Royal Selangor Golf Club sattui olemaan oman seurani ”kummiseura”, joten jäsenen etuihin kuuluu pelit tällä aivan kaupungin ytimessä sijaitsevalla upealla kentällä. Pelikaverini luovuutta mitattiinkin hiukan enemmän, sillä vasta kentän parkkipaikalta löydetty seuran jäsen varmisti hänen pääsynsä kentälle.

1800-luvun lopussa perustetulla klubilla on tänä päivänä kaksi 18 reiän kenttää sekä 9-reikäinen harjoittelualue.

Bhutan – onnellisten maa

Kiinan ja Intian välimaastoon sijoittuva pieni vuoristovaltio Bhutan ei liene golfmatkan järjestäjien suosikkilistoilla, sillä tullimiesten kertoman mukaan he eivät olleet koskaan aikaisemmin nähneet golfmailoja.

Tyttäreni Outin ja kaverini Jonin kanssa teimme Bangkokista käsin kolmen päivän retken tähän ”onnellisten ihmisten” maahan, jossa bruttokansantuotteen sijasta mitataan vuosittain eri läänien onnellisuusindeksiä.

Päivittäin Paron lentokentälle laskeutuu kolme lentoa, mutta saapumispäivänämme yksi puuttui. Syynä oli alkuviikosta tapahtunut ikävä lento-onnettomuus, kun Nepalin Kathmandusta lähtenyt kone oli syöksynyt alas vuoristoon.

Maan pääkaupungissa Thimphussa oli tiedossa yhdeksänreikäinen golfkenttä, jonne suuntasimmekin saman tien oppaamme ja autonkuljettajamme johdolla. Kokemuksemme mukaan maa kannattaa bongata aina heti ja hoitaa se puoli pois päiväjärjestyksestä.

Royal Thimphu Golf Course sijoittuu kuninkaan linnan naapuritontille.

Royal Thimphu Golf Course sijoittuu kuninkaan linnan naapuritontille.

Kuinka ollakaan, kentälle oli juuri vierailupäiviimme ajoitettu Bhutan Amateur Open ja mahdollisuus pelaamiseen näytti heikolta – puoli vuotta kestänyt viisumirumba muistui kirkkaana mieleen.

Kerrottuamme klubin johtajalle ”pääasiallisen” syyn Bhutanin matkaamme, hän ymmärsi nopeasti tilanteen ja keksi myös ratkaisun. Vajaan 10 kilometrin päässä olisi armeijan harjoittelualue, jonka yhteydessä oli myös golfkenttä.

Saimme mukaamme kentän tuntevat caddiet, sillä kyseisellä kentällä ei ollut klubitaloa eikä muitakaan palveluja. Saavuttuamme Royal Body Guards Training Arean kentälle maksoimme vaaditut taalat portin vieressä olevaan laatikkoon ja kirjoitimme nimemme vieraskirjaan – edelliset vieraspelaajat olivat käyneet puoli vuotta aiemmin.

Ensimmäinen kosketus Bhutanin golfiin oli mieleenpainuva.

Ensimmäinen kosketus Bhutanin golfiin oli mieleenpainuva.

Caddiet tulivat tarpeeseen, sillä väyliä ei ollut helppo löytää ja myös lehmiä piti ajoittain hätistellä pois pallon tieltä. Pääsimme toisena päivänä bongaamaan kuninkaanlinnan naapurissa sijaitsevan Royal Thimphu Golf Clubin kentän, joten kenttätavoite tuplaantui.

Korkean paikan leirillä Boliviassa

Sain aikanaan tädiltäni synttärilahjaksi kirjan nimeltä ”Extreme Golf”. Yksi siinä esitelty kohde on noin 100 vuotta vanha La Paz Golf Club. Erikoiseksi kentän tekee sen sijainti 3,2 kilometrin korkeudessa ja se on näin ollen maailman korkeimmalla sijaitseva 18 reikäinen kenttä.

Pakkohan se olisi nähdä ja kokea.

El Alton lentokentältä on huikeat näkymät

El Alton lentokentältä on huikeat näkymät

Tällä kertaa olin saanut matkakaverikseni vanhemman tyttäreni Reetan ja Boliviaa lähestyimme Chilen kautta. La Pazin pysähdyksen mitaksi oli suunniteltu vain reilut kaksi vuorokautta, joten pientä jännitystä oli bongauksen suhteen ilmassa.

El Alton lentokenttä sijaitsee yli 4 kilometrin korkeudessa lähes kilometrin La Pazin yläpuolella, joten maisemat olivat huikeat jo lentokentältä lähtiessämme.

Hotelliin saavuttuamme soitto golfklubille tuotti vastauksen, että kenttä olisi seuraavana päivänä suljettu – samana päivänä voisi kyllä pelata.

Siinähän ei auttanut kuin tilata taksi golfkentälle. Jäljellä olisi ollut yksi varapäivä, mutta en heti keksinyt syytä jättää käyttämättä tarjolle tullut tilaisuus bongata maa saman tien – klo 5.00 Santiago de Chilestä lähteneen lennon ansiosta valoisaa aikaa oli jäljellä vielä riittävästi.

Väylä 12 tarjoaa upeat maisemat.

Väylä 12 tarjoaa upeat maisemat.

En tiedä, miltä tuntuisi pelata golfia kuussa, mutta se saattaa maisemiltaan muistuttaa La Pazia. Korkeuserot olivat melkoisen isoja, joten väylillä kiipeily otti melkoisesti kunnon päälle ja hapen saanti oli välillä työn takana.

Vaikka golfissa ei ole kyse kilpajuoksusta, suosittelen vahvasti ainakin parin päivän rauhallista oleskelua korkeassa ilman alassa ennen golfkentälle menoa.

La Paz poikkeaa merkittävästi monesta muusta kaupungista ja yksi erilaisuus johtuu korkeasta ilmanalasta.

Maaliskuisena aamuna saimme herätä pakkaskelissä vaikka edellisenä päivänä oli yli 30 astetta lämmintä!

Chinggis Khaan Golf Club, Gorkhi-Terelj National Park, Mongolia

Täyttäessäni viime vuosikymmenen päättyessä pyöreitä vuosia, sain neljältä golfkaveriltani lahjaksi mielenkiintoisen paketin. Se sisälsi junalipun toisessa luokassa Vladivostokiin – tietysti vain menolippu. Ostoksen taustalla oli ollut merkittävä selvitystyö, ja kun reitiltä ei löytynyt yhtään uutta golfkenttää, oli hankintapäätös syntynyt kuulemma nopeasti.

Matkan toteuttaminen ei ollut edes lähellä ajatuksiani, kunnes höllyin juttelemaan asiasta Arkkolan Askon kanssa. Hän tiesi kertoa, että Mongolian Ulan Batorista löytyy 18 reikäinen kenttä, joka on pelattavissa aina marraskuulle asti.

Siperian radan juna-asemilla kauppa käy.

Siperian radan juna-asemilla kauppa käy.

Siinähän ei auttanut kuin ottaa yhteys matkatoimistoon ja selvittää, kuinka kaukana Vladivostokin radasta Ulan Bator on.

Selvisi, että Ulan Udesta tulee tehdä vain pisto Pekingiin menevää rataa pitkin ja matka kestäisi noin vuorokauden per suunta.

Lokakuun lopussa takana oli uinnit Baikal-järvessä ja muutama tuhat kilometriä raiteilla, kun saavuin Ulan Batorin juna-asemalle. Aamulla kello 7 lämpömittarissa oli lukemana -10 astetta, joten ihan peruskierros ei ollut täälläkään luvassa.

Tiara Resortin omistaja otti minut ja neljä muuta maailmanmatkaajaa kyytiinsä ja hän vahvisti lämpötilan nousevan plussan puolelle iltapäivällä. Köröttelimme noin 60 kilometriä Gorghi Tereljin puuttoman kansallispuiston kapeita teitä pitkin, kunnes saavuimme jurttakyläämme aivan golfkentän tuntumaan.

Muut reissaajat lähtivät ratsastamaan iltapäiväksi ja minä tietysti suuntasin katsomaan, millainen golfelämys täällä on luvassa. Klubirakennus oli karu, mutta asiallinen ja pian olinkin caddieni kanssa ykköstiillä vuokradraiveri kädessä.

Vesiesteet olivat jäässä ja griineinä toimivat vihreät matot, mutta muuten toiminta muistutti loppusyksyn golfkierrosta Suomessa. Väylät olivat kovahkoja, mutta eivät tuntuneet erityisen jäisiltä. Vuoristoinen kansallispuistomaisema toimi upeana taustana muuten melko tasaiselle pelialueelle.

Caddien asuvalinta kertoo rapeasta pelisäästä

Caddien asuvalinta kertoo rapeasta pelisäästä

Koko junaretken kohokohta koitti pelin jälkeen, kun pääsin tekstiviestillä tiedottamaan lahjan antajille kiitokset paketista, joka mahdollisti uuden maan bongaamisen. Vastaukset tulivat ripeästi, eikä kommentit kaikin osin olleet julkaisukelpoista tuotantoa.

Junassa vietettyjen öiden jälkeen upeasti sisustettu jurtta tuntui hienolta majapaikalta. Yöllä pakkanen äityi 15 asteen tietämille, joten lämmittäminen oli tarpeellista.

Ennen nukkumaan menoa kamiinaan tyhjentämäni hiilipussit tekivät tehtävänsä ja mittasin kolmen aikoihin lämpötilaksi +34 astetta – ei tainnut mennä ihan ohjekirjan mukaisesti.

Pari seuraavaa päivää päätin viettää Ulan Batorissa hotellioloissa – ennen paluuta Siperian radalle ja kakkosluokan hyttiin. Kyllä oma huone ja suihku voivatkin tuntua ruhtinaallisilta asioilta!

Loppurutistus eli viimeiset kolme päivää Ulan Udesta Vladivostokiin menikin täysin puhumatta, sillä vaihtuvat hyttikaverini olivat kaikki vain venäjän kieltä taitavia.

Yhdessä on hauskempaa

Jotkut kentät ja kohteet jäävät mieleen maisemien vuoksi, osa muista syistä. 165 maan jälkeen uusi bongaus tuntuu edelleen hienolta jutulta ja on mukavaa, mikäli kokemuksen pääsee jakamaan jonkun muun kanssa. Sanotaan, että Siperia opettaa ja ainakin minun kohdalla se pitää paikkansa.

Onnekseni koko perheemme on innostunut uusista matkakohteista ja Pekkarisen Visan lisäksi useat muutkin kaverini ovat olleet peliseurana monilla matkoilla – iso kiitos kaikille. Yhdessä koetut asiat kantavat pidemmälle.

Teksti: Esa Mäkinen
Kuvat: Esa Mäkinen ja Royal Selangor Golf Club

Tilaa uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Kommentit

Oma kommentti