Cadillac Ranch, Texas
Golfmatkailu |
20.11.2018

Alaskasta Havaijille: Golfbongareiden 50. osavaltion haaste maalissa

Viimeisen eli 50. osavaltion saavuttaminen muistutti ensimmäisen eli Alaskan bongaamista ainakin siinä mielessä, että molempiin on lennettävä. Havajilla sää on kuitenkin mukavampi.

Viimeinen ”kymppi” lähti käyntiin Kansasissa. Osavaltion kaakkoiskulmassa on pääosin ysireikäisiä kenttiä, joten päädyimme 18-reikäiseen Four Oaks Golf Clubiin. Se oli reissumme huonoin kenttä.  Rankingissamme se sai 4,5 pistettä 15 mahdollisesta. 11 taalan green fee ei toki sekään ollut kärkipäästä.

Route 66:n maisemissa siirryimme Oklahomaan ja Tulsan kaupunkiin. Kasinomaisemien jälkeen suuntana oli Amarillo ja Teksasin pihvikarjapellot. Pyhitimme päivän pelkästään ajamiselle ja yritimme edetä Route 66:tta pitkin.

Onnistuimme siinä huonosti, sillä moni kaupunki on ilmeisesti halunnut eroon pärisevistä pyöristä sekä autoista ja siirtänyt tiekyltityksen uuteen aikaan. Päädyimme ajelemaan pitkiä matkoja moottoritiellä katsellen vieressä kurvailevaa legendaarista 66:sta.

Ihan väritöntä ei Teksasissa ollut, sillä Cadillac Ranch Amarillossa on ilmeikäs nähtävyys keskellä peltoa valtatien varrella. Vesku oli käynyt paikalla muutama vuosi sitten, joten hän ehdotti valitsemaan majapaikaksi Big Texan Steakhouse & Ranchin. Emme osallistuneet tarjolla olevaan pihvihaasteeseen, jossa 2 kilon pihvin olisi saanut nauttia veloituksetta, jos sen olisi saanut tunnin sisällä pureskeltua. Erikoinen paikka!

Santafe – Death Valley, matkan maisemaosuus

Jos edellisen matkan vahvimpia elämyksiä koimme Alaskassa, Yellowstonessa ja Vermontissa, nousivat tämän vuoden retken kohokohdiksi New Mexicon pohjoisosa, Coloradon eteläosa sekä Arizona ja Zionin luonnonpuisto Utahissa. Toki kotoisat syksyn värit Arkansasissa ja Alabaman puuvillapellot jäivät nekin mieleen.

Death Valley Californiassa oli mielenkiintoinen paikka jo sen vuoksi, että pääsimme golfaamaan lähes 100 metriä meren pinnan alapuolella. Kyseessä on maailman matalimmalla sijaitseva golfkenttä, jossa on mahdollisuus pelata kesyjen kojoottien ihaillessa puttilinjoja. Furnace Creek on golfbongarille ”must” kohde.

Furnace Creek GC, Death Valley, California

Edelliset pari päivää Las Vegasin humussa palasivat mieleen, kun auton ikkunasta ihailimme aavikon rauhaa Death Valleyssa ja Mojaven autiomaassa. Vesku ja Visa olivat nauttineet Beatlesin tahtiin viritetystä Cirque Du Soleilista, kun itse päädyin kuuntelemaan Celine Dionia – Vegasin viihdetarjonnalle ei taida löytyä maailmasta verrokkia.

Loppusuora häämöttää

Listalta puuttui enää Havaiji, jota ennen olimme ajatelleet viettävämme pari päivää Los Angelesissa. Malibun mittavat maastopalot ja niistä leviävä savuverho sai meidät toisiin aatoksiin.

Ensimmäinen päivä Oahulla meni pyykkiä pestessä, huilatessa ja Honolulun oman pojan eli Bruno Marsin konsertissa, taas yksi mukava kokemus ilman ennakkosuunnitelmaa. Toisena Havaji-päivänä oli luvassa viimeisen jäljellä olevan osavaltion bongaus ja kenttänä Koolau Honolulun lähellä.

Koolau GC, Oahu, Havaji

Syy valintaan oli sen rankkaus ainakin jossakin vaiheessa maailman vaikeimmaksi kentäksi – ajattelin tuon piirteen symbolisoivan sopivasti hoopoa tavoitettamme kiertää golfaten läpi kaikki Usan osavaltiot. Toisaalta kyseinen kenttä löytyy Furnace Creekin tapaan Extreme Golf -kirjasta, kuten kolme edellisen matkamme kenttääkin.

11. reiän jälkeen totesimme mahdottomaksi pitää kierrosta kilpailukierroksena, sillä runsaiden sateiden vuoksi kenttä oli läpimärkä ja pallot katosivat multaan myös väylillä. Viimeistelimme kuitenkin bongaustavoitteemme ja mutaisina, mutta onnellisina otimme hatut pois päästä viimeisellä griinillä sekä siirryimme pakollisten seremonioiden jälkeen Jeeppiimme – se oli siinä!

Jälkiruokana päätimme pelata Havaijilla vielä toisenkin kentän, jotta saaren golftarjonnasta jäisi suuhun vähän parempi maku. Royal Kunain hienolla kentällä ratkoimme myös osavaltio- ja birkkukisojen mestaruudet.

Muistoja matkapäiväkirjasta

Viime vuoden tapaan kirjasimme matkalta ylös erilaisia tunnuslukuja. Pelattujen reikien määräksi saimme 378, kun Havajilta lasketaan mukaan vain yksi kenttä. Aikaa kului 25 vuorokautta ja keskimääräinen green fee oli 25 euroa, mukaan lukien ne kolme klubia, jotka säälistä antoivat meidän pelata ilman veloitusta. Kallein green fee oli Havajilla, jossa GolfNow applikaation avulla saimme sentään pudotettua 150 taalan veloituksen 80 taalaan. Ajokilometrejä kertyi nyt 7200.

Hotellivarauksissa käytimme 90 % Hotels.comia ja hiukan Booking.comia. AirBnb oli valintamme Honolulussa, missä vietimme useamman päivän. Kun yön hinnat liikkuvat pääosin välillä 40–80 euroa, ei silloin valita tyynyjen pehmeysasteita ja muita hienouksia.

New Orleansista Walmartista hankittu Samsung-älypuhelin ja sim-kortti yhden kuukauden rajattomalla datapaketilla maksoivat yhteensä noin 90 euroa. Ilman sitä olisi ollut mahdotonta tai ainakin kallista hoitaa varauksia ja navigointia. Mutta kyllä iPhoneen tottuneen täytyy ihmetellä, miten vaikeaksi voi puhelimen käytön tehdä!

Tyypillinen tilanne päivän golfkierroksen jälkeen oli se, että Vesku ajoi ja minä etsin Hotels.comista yöksi majapaikan, kun tiesimme mihin asti viitsimme autoilla. New Orleansia lukuun ottamatta meillä ei ollut ennakkovarauksia hotelleista eikä golfkentistä. Se mahdollisti sujuvat muutokset fiiliksen mukaan eikä ollut pakko ajaa väsyksissä. Ajamisen pyrimme aina ajoittamaan valoisaan aikaan.

Kiitos

Viimeisen yhteisen päivän illallisella koitimme miettiä, mitä olemme Amerikasta oppineet.  Kukaan meistä ei ole erityisesti mikään ”jenkkifani”, mutta totesimme kaikki yhteen ääneen, että aiempi mielikuva tästä jättimaasta muuttui positiiviseen suuntaan.

Saimme kohdata hyvää palvelua ja tapasimme avuliaita ihmisiä eri puolilla Amerikkaa, koimme poikkeuksetta olevamme tervetulleita. Kaikki toimii ja oleminen on helppoa sekä ainakin Suomeen verrattuna edullista.

Olemme Veskun kanssa iloisia siitä, että olemme saaneet tehdä tämän matkan yhdessä juuri Visan kanssa – toisaalta ilman Visaa tuskin olisimme koskaan tähän ralliin lähteneetkään.

Kiitos loistavalle matkaseuralle upeasta reissusta ja lämpimät halaukset kannustaville kotijoukoille – olette olleet koko ajan matkalla mukana!

Lue myös Golfbongarin matkablogi: Augustan porteilta Route 66:lle

Parkinsonin tauti ja golf

Kun yli 17 000 kilometriä Amerikan raittia ja 50 erilaista golfkokemusta on takana, on hyvä palata hetkeksi kaiken alkujuurille. Olemme Visan kanssa pelanneet vuodesta 1987 alkaen, kun Asikaisen Joni yhdisti meidät ja Kenkkilän Martin Tammer Golfissa.

2008 juhannuksen alla Visa kertoi meille saamastaan Parkinsonin taudin diagnoosista. Tieto oli tavallaan huojentava, sillä jo useamman vuoden ajan Visa oli havainnut koordinaatiota haittaavia asioita niin hiihdossa, squashissa kuin golfissakin. Nyt oli tiedossa, mistä vaikeudet johtuvat, mutta samalla leijui ilmassa tunne siitä, että myös golf harrastuksena on päättymässä.

Sattuma puuttui peliin, kun olimme saman vuoden elokuussa Visan ja Tilanderin Lassin kanssa Wenoxan saaren sympaattisella kentällä nyt jo edesmenneen, Master Golfin pitkäaikaisen pron Sverre Klailen vieraina. Sverre ja Visa eivät olleet tavanneet aikaisemmin.

Sverre seurasi kierroksen ajan Visan taistelua svinginsä kanssa ja lopuksi sanoi Visalle osaavansa laittaa Visan lyönnin sellaiseen kuntoon, että golf tuntuu vielä mukavalta.

Siitä alkoi monivuotinen, Sverren poismenoon asti jatkunut valmennus- ja ystävyyssuhde ja tuona aikana Visa on ottanut neljän koplassamme kärkipaikan niin pelatuissa maissa kuin myös klubeissa. Numerot ovat tänään 177 maata ja 1 090 eri golfklubia – uskaltaisin arvata, että ainakin Parkinson-sarjassa luvut oikeuttavat maailmassa ykkössijaan. Ilman Sverrea tilanne olisi taatusti toinen.

Kolmisen vuotta sitten leikittelimme Visan kanssa ajatuksella kaikkien USA:n osavaltioiden pelaamisesta, mutta vain yhden ajajan taktiikalla haaste ei ollut realistinen. Visa ei enää voinut toimia kuljettajana.

Sattuma puuttui jälleen peliin syksyllä 2016, kun matkalla Pjongjangista Pekingiin junan ravintolavaunussa otin asian esille Airion Vesan kanssa. Hän totesi ehkä olevansa kiinnostunut.

Keväällä 2017 löimme aikataulut lukkoon samaan syksyyn ajoittuvasta ensimmäisestä osasta ja 2018 keväällä naulattiin päätös kakkosjaksosta, jolle oli jäänyt 21 osavaltion kokoinen annos.

Teksti: Esa Mäkinen
Kuvat: Esa Mäkinen

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.