Golfbongarin matkablogi: Kaukasus kutsuu, osa 2 - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Golfbongarin matkablogi: Kaukasus kutsuu, osa 2

Kiev golfklubilla kaikki on suurta.

19.9.2015 klo 05.55 Minsk International Airport, Valko-Venäjä

Matkan taittaminen Armeniasta Valko-Venäjälle oli vaivatonta, sillä saimme lennellä ilman välilaskuja. Kello 3.45 lähtenyt lento herätti silti kysymyksen, eikö taivaalta löydy tilaa muihin vuorokaudenaikoihin?

Jälleen oli mukavaa kohdata terminaalissa ennakkoon tilattu kuljettaja. En ole parhaimmillani lähes unettoman yön jälkeen, joten taksimatkan hinnasta kinaamisen jätti mielellään väliin.

Minskissä asuvalta Lauri-serkultani olin saanut tarvittavat vinkit ja näin ollen meillä oli mahdollisuus nauttia hyvää englantia puhuvan Andyn kyydistä ja opastuksesta koko vierailumme ajan, vieläpä etukäteen sovituilla hinnoilla.

Minsk teki vaikutuksen.

Minsk teki vaikutuksen.

Tiestö vaikutti kerrassaan hienolta. Uudenkarheat tornitalot ja erittäin siistit vanhat keskustan rakennukset muuttivat puolessa tunnissa mielikuvani tästä entisestä neuvostotasavallasta. Luostarista muokattu, uudehko Hotel Manastyrski aivan kaupungin ytimessä vaikutti hyvältä valinnalta.

Minsk Golf Club

Suihku, aamupala ja muuttuminen ruplamiljonääriksi edelsivät siirtymistämme vajaan tunnin päässä sijaitsevalle golfklubille, mitäs sitä turhia nukkumaan.

Monikaistaiset, piikkisuorat moottoritiet muuttuivat pikkuhiljaa lähes kinttupoluksi ja mielessä siinsi monenlaisia ajatuksia, kun kurvasimme klubitalon tyhjälle parkkipaikalle.

Andy toimi maksuoperaatiossa tulkkina ja hetken päästä köröttelimmekin kohti uusia seikkailuja. Ilmassa leijunut sateenuhka, 18 reikää ja niukat yöunet innosti meidät panostamaan golfautoihin. Greenfee auton kera oli hiukan yli 50 euroa, joten odotukset hyvästä golfkokemuksesta olivat oikeutettuja. Mittava range-alue antoi sekin osviittaa paikan tasosta.

Ykköstiille oli matkaa reipas kilometri ja pölyisen matkan varrelle osui useita hermeettisen kokoisia, keskeneräisiä rakennuksia. Andyn mukaan alueen investoinnin takana ollut venäläinen pankki oli joutunut vetäytymään hankkeesta ja näin ollen Valko-Venäjän ainoan golfkentän tulevaisuus oli hämärän peitossa.

Kenttä yllättää – positiivisesti

Jo ensimmäisellä lyöntipaikalla oli aistittavissa, ettei pari vuotta sitten valmistuneen kentän suunnittelussa ja rakentamisessa ollut säästetty. Tunne vahvistui kierroksen edetessä. Pitkähköt väylät risteilivät kotoisasti koivu- ja mäntymetsässä ja griinit olivat moderniin tapaan isohkoja ja osin myös muodokkaita.

Lyöntipaikkoja on valittavissa viisi ja kentän kokonaispituus vaihtelee välillä 5178 – 6603 metriä. Keltaisilta eli keskimmäisiltä merkeiltä pelattaessa par-nelosten mitat sijoittuvat pääsääntöisesti 330 – 360 metrin välimaastoon.

Koska puustoa on alueella paljon, vaatii onnistuminen suoria avauksia – metsään lyödyn pallon voi pääsääntöisesti unohtaa saman tien.

Minsk Golf Course, väylä 17.

Minsk Golf Course, väylä 17.

Klubin taloudellinen ahdinko näkyi kentällä paikoitellen bunkkerien heikkona kuntona sekä vesiestealueiden vaatimattomana huolenpitona. Pelaamista nämä puutteet eivät suuremmin haitanneet.

Palatessamme golfklubille oli parkkipaikalla jo muutamia autoja. Range Roverit, Porschet, BMW:t ja Mercedekset kertoivat omaa kieltään siitä, että ihan kaikkien ulottuvilla ei golf tämän päivän Valko-Venäjällä vielä ole.

Armenian vaatimattoman golfkentän jälkeen Minskin pelikokemus tuntui kerrassaan loistavalta. Toivottavasti alueelle löytyy uusia sijoittajia, jotta hieno kenttä säilyy ja kehittyy entisestään.

Vapaapäivä Minskissä

Sunnuntain aamupalan aikataulutti edellisenä iltana varaamani parturi. Olin luvannut ilmestyä paikalle kello 10.00 ja niin myös tapahtui. Täytyy arvostaa näitä nuoria hiusalan yrittäjiä, jotka paiskivat lauantai-iltana töitä kello 23 asti ja ovat heti sunnuntaiaamuna valmiina palvelukseen.

15 euron kustannus oli Andyn mukaan kolminkertainen hänen oman parturinsa velotukseen verrattuna, mutta maksoin mielelläni hinnastossa mainitun summan – sunnuntailisää ei täällä peritä.

Käytyämme GUM –tavaratalossa tutustumassa valtiojohtoiseen tavaratalokauppaan, vuokrasimme kaupunkia halkovan Svislats-joen rannasta polkupyörät. Pääsimme tutustumaan Minskin mittaviin puistoalueisiin mukavalla tavalla, aurinkoinen sää toi mukanaan oman bonuksensa.

Autoilijat tuntuivat arvostavan jalankulkijoita ja muutenkin tässä maassa vallitsi selvästi kuri ja järjestys. Katujen siisteys ja turvallisuus jaksoi meitä ihmetyttää.

Illallisen nautimme serkkuni Laurin sekä hänen poikiensa kanssa. Oli mukava kuulla, millaista on arki Valko-Venäjällä ja mitä edessä olevat presidentin vaalit tuovat tullessaan. Lauri on perheensä kanssa asunut aiemmin useita vuosia Kiovassa, Ukrainassa, joten saimme hyvän katsauksen myös naapurimaan tilanteesta.

Päiväretki Ukrainaan

Maanantain aamulento Minskistä Kiovaan kesti vain tunnin, joten jo ennen kymmentä istuimme Toyota Rav 4:n kyydissä Kiovan ohitustiellä. Suuntana oli ainoa löytämämme golfmahdollisuus Kiovassa eli 36-reikäinen GolfStreamin kompleksi parin tunnin automatkan päässä lentokentältä.

Voitaneen todeta, että kaikki valitsemamme maat poikkeavat perinteisistä golfkohteista, eksotiikkaa oli tarjolla jokaisessa maassa. Ukrainan kohdalla maan viimeaikaiset tapahtumat tarjosivat myös annoksen jännitystä, jota piti jo ennakkoon lieventää kyselemällä Ukrainaa paremmin tuntevilta asian todellista tilaa. Sotatoimialueelle oli matkaa lähes 1000 kilometriä.

Saatuamme rauhoittavia ja kannustavia kommentteja niin matkatoimistoilta kuin myös muilta tahoilta, olimme valmiita sijoittamaan Kiovan matkaohjelmaamme – joskin vain 12 tunnin ajaksi.

Ystäväni Häikiön Mikko oli meille suureksi avuksi, sillä hän järjesti käyttöömme erinomaisen, englanninkielisen kuljettajan.

Golf Stream, Kiev Golf Club, Ukraina

Kiovan miljoonakaupungin ohitus kesti lähes tunnin, mutta ennen pitkää pääsimme nauttimaan maalaismaisemasta. Golfklubille sisäänajo tapahtui umpinaisesta portista, jota aseistettu mies vartioi.

Vaikka olen vieraillut lähes 900 golfklubilla eri puolilla maailmaa, en ollut näin muhkeaa klubirakennusta aiemmin nähnyt – mieleen tuli päällimmäisenä jäähalli valtavine parkkipaikkoineen. Mitä muuta voi odottaa klubilta, jonka nettisivut on luettavissa 14 eri kielellä.

Sama mittakaava jatkui sisätiloissa ja myös kentillä. Tarjolla oli 18-reikäisen kentän lisäksi kaksi ysiä, ja väylät risteilivät väljästi suhteellisen tasaisessa, vesiesteiden värittämässä peltomaisemassa. Meidät otettiin kaikin puolin lämpimästi vastaan – taisimme olla päivän ainoat pelaajat.

Olimme valinneet bongauskohteeksi Chamberlain Coursen, joka toimii Kiev Golf Clubilla järjestettävien isojen kisojen näyttämönä. 160 euron greenfee tuntui kovalta, se oli enemmän kuin aikaisemmat kolme kenttää yhteensä. Mutta ei auttanut kuin laittaa kättä taskuun – kaikki viittasi siihen, että olemme päässeet kylään huippukentälle.

Kenttäarviointi

Englantilaisen Peter Chamberlaininsuunnitteleman kentän takatiiltä mitataan matkaksi 6853 metriä, keltaisilta merkeiltä etäisyyttä kertyy 5914 metriä. Kenttä oli kaikin puolin upeassa kunnossa ja haastetta riitti niin väylien pituuden kuin myös griinien vaikeuden ansiosta – hieno kokonaisuus.

Me päädyimme aikataulun ahtauden pakottamana ottamaan golfautot, mutta kenttä on hyvin pelattavissa kävellen.

Kiev Golf Club itse sijoittaa Chamberlain Coursen Euroopan golfkenttien parhaimmistoon. Sinne se eittämättä myös kuuluu, ottamatta kantaa tarkempaan sijalukuun. Kahdeksan vuotta vanhalla klubilla on 50 ”pysyväisjäsentä”, mutta vuosijäseniä isompi määrä. Emme nähneet visiittimme aikana ketään muita pelaajia, maanantai on kuulemma rauhallinen päivä.

Kiev Golfklubin 5. Väylä.

Kiev Golfklubin 5. Väylä.

Oli helppo sijoittaa Kiev Golf Club turneemme parhaaksi kentäksi. Minsk Golf Club sijoittui hyväksi kakkoseksi ennen Georgian Ambasadoria.

Yhteenveto

Paluumatka lentokentälle sujui ongelmitta, samoin lentomme Riikan kautta Helsinkiin. Vesku ja Martti matkasivat vielä yön tunteina Tampereelle, joten retken kolmas yömatka toteutui heidän kohdalla.

Neljän uuden maan bongaus viikon sisällä oli tavoitteemme, ja se myös toteutui. Olimme matkan jälkeen luonnollisesti väsyneitä, mutta tyytyväisiä. Kaikki kohteet ylittivät odotuksemme ja koimme tiiviistä aikataulusta huolimatta nähneemme paljon – jopa niin paljon, että paikoitellen maiden ja tapahtumien yhteensovittaminen edellytti valokuvien selaamista.

Aikaa oli käytössä rajallisesti, valitettavasti. Vähintään yhdet lisäpäivät Ukrainaan ja Georgiaan olisivat olleet paikallaan. Jälkiviisaana on helppo todeta, että parempi ennakkotutustuminen kaupunkeihin olisi ehkä tuottanut hedelmää, vaikka joskus on kieltämättä mukava edetä ilman tarkkoja suunnitelmia.

Erityisesti viikosta jäivät mieleen seuraavat asiat kaikkia maita koskien: upea syyskuinen sää, suhteellisen edullinen hintataso ja hyvin aikataulussa toimivat lennot. Georgiassa ja Armeniassa hyvä ruoka, ystävälliset ihmiset ja tunnelma jopa hämmensivät matkaajan mielen.

Lähtisinkö golfvarusteiden kanssa matkalle näihin maihin? Ukrainaan ja Minskiin kyllä, Georgiassa ja Armeniassa keskittyisin paikallisiin nähtävyyksiin ja nauttisin mukavasta tunnelmasta pääkaupungin liepeillä.

Kenkkilän Martin ja Airion Veskunkanssa olen matkannut ennenkin, joten reissun onnistuminen ei siltä osin ollut yllätys. Kun reissataan välillä pari päivää ilman kunnon unia, on asetelmat helposti koetuksella ja saattaa tulla eteen kireitäkin hetkiä. Matkaseurani ansaitsee vilpittömät kiitokset – oli kiva kokea jälleen uusia asioita yhdessä!

teksti Esa Mäkinen

kuvat Vesa Airio/ Visual Tailors ja Esa Mäkinen

Linkkejä:

Ambasadori Golf Club, Kachreti, Georgia: jinodollini@gmail.com

Ararat Valley Golf Club: golfarmenia@gmail.com

Minsk Golf Club: golf@golf-club.by

Kiev Golf Club: www.golfstream@kievgolfclub.com

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje