16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Golfbongarin matkablogi: 30 vuotta Suomigolfia

Kuusamo Golfin ykköstii virittää tunnelman.

Vanhat tuloskortit herättivät monia mukavia muistoja.

Vanhat tuloskortit herättivät monia mukavia muistoja.

Viime toukokuussa tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun kiersin elämäni ensimmäisen golfkierroksen. Tunnettu jääkiekkomies Pekka Rautakallio oli pelikaverina ja Aulangon upeassa miljöössä vietetty päivä teki tehtävänsä. Näin jälkiviisaana voi todeta, että onneksi myös vaimoni oli mukana.

Harrastuksen vuosijuhlan kunniaksi kaivoin esille uusimman Kenttäopas-kirjasen ja otin tehtäväksi virittää omat muistot järjestykseen – ei muuten ollutkaan ihan helppo rasti!

Oman kirjanpitoni mukaan olen pelannut Puijon kenttää lukuun ottamatta kaikki Suomen golfkentät, joilla on vähintään yhdeksän reikää. Lisäksi kokematta on muutamien klubien uusimmat väylät, koska kenttä on laajentunut bongauksen jälkeen.

Muistot palaavat

Kriteerinä käytin yksinkertaisesti sitä, millainen tunnelma kyseisestä klubista ja sen tarjonnasta on kokonaisuutena jäänyt. Osalle kentistä vaan tekee enemmän mieli palata, kuin toisille.

Joillakin kentillä olen pelannut useammin, osalla vain kerran, mutta jokaisesta paikasta on joku mielikuva piirtynyt. Yllättävän kirkkaasti palasi mieleen kokemuksia 30 vuoden takaa, joskin tallessa olevat tuloskortit toimivat talkoissa hyvänä apuna. Kesältä 2015 kirjoittajalle kertyi kokemuksia 12 eri golfklubilta ja kyseessä on yhden golfarin fiilikset ­– se on lukijan hyvä huomioida.

9 reikäiset kentät

1. Puula Golf

Kangasniemellä sijaitseva Puula Golf jätti jo ensimmäisenä kesänään vieraalle sellaisen tunteen, että tänne kannatti tulla. Kenttä oli hyvin viimeistelty ja vastaanotto oli sydämellinen.

Aulangon ysin 5. väylä on tiukka par 3.

Aulangon ysin 5. väylä on tiukka par 3.

2. Aulangon Golfklubi, Hugo

Väyliltään persoonallinen viritelmä, mutta uljas ympäristö ja perinteet kompensoivat. On hienoa, että kentän on annettu olla entisellään ainakin viimeiset 30 vuotta – ainoastaan ykkösen avaus on siirretty turvallisempaan paikkaan.

3. Pielis-Golf

Nurmeksen lahja lomagolffarille, Pielinen tulee hienosti peliin mukaan. Sisältää yhden Suomen kauneimmista par 5 -väylistä.

4. Kuortane Golf

Reippaasti pellolle rakennettu kenttä, mutta väylissä on älyä ja klubitalon kodikkuus sekä hyvä palveluasenne kruunaavat kokemuksen.

Heinäladot ovat olennainen osa Kuortane Golfin maisemaa.

Heinäladot ovat olennainen osa Kuortane Golfin maisemaa.

5. Vöyrin Golf

Hyvä esimerkki siitä, että myös yhdeksän reikää voi jättää fiiliksen, että olipa vaihteleva kenttä. Korkeuseroja löytyy enemmän kuin alueelta odottaa.

18 reikäiset kentät

1. Aura Golf

Nautinto alkaa jo matkalla, 10 minuuttia ennen golfkenttää. Osa Ruissalon sydämessä sijaitsevista väylistä on hieman erikoisia, mutta maisemat, perinteikäs klubitalo sekä laadukkaat saunat pukeutumistiloineen jättävät vierailijalle pysyvän muistijäljen.

2. Vanajanlinna Golf and Country Club

Jotenkin tuntuu epätodelliselta, että näin hieno kokonaisuus on saatu maahamme syntymään. Erityismaininta siitä, että Vanajanlinna tuntuu kehittyvän edelleen joka vuosi eivätkä erilaiset palkinnot ole ylpistyttäneet klubilaisia.

3. Master Golf

Kotikenttäni joskus1980-luvun loppupuolella, sen jälkeen kehittynyt huimasti. Kaksi hyvin erilaista kenttää täydentävät toisiaan ja ne ovat poikkeuksetta hyvässä iskussa. Upea kartanomiljöö ja mukava kuva asiakaspalvelun nykytilasta.

4. Etelä-Saimaan Golf

Ilman Saimaata tämä kenttä ei olisi kärkihaminoissa. Erityisesti ensi kertaa pelattaessa vaikea väylästö ja paljon jää hampaan koloon. Huikeat maisemat, vaihtelevat väylät ja rento palvelumeininki nostavat kuitenkin kentän kirkkaimpien muistojen joukkoon.

5. Kytäjä Golf

Iso kiitos Yrjö Laakkoselle! Kytäjän kentät toivat Suomen golfiin jotakin aidosti uutta – maailmanluokan toteutuksia molemmat. Rangen kaukainen sijoitus hiukan ihmetyttää, eikä klubitalo tyyliltään ole mieleeni, mutta palvelut on kunnossa.

6. Paltamon Golf

Ensimmäinen käynti vuonna 1997, toinen ikimuistoinen kierros Näppis Leinosen kanssa kesällä 2009. Maisemat olivat pysyneet ennallaan, mutta väylien määrä oli kasvanut ja kodikas klubitalo rakennettu tällä välin. Oulujärvi hienosti mukana pelissä, ”Must Play” –kenttä.

7. Pickala Golf

Tuli tutuksi 1980-luvun lopulla oman golfharrastuksen alkumetreillä. Kehittynyt huikeaksi golfkeitaaksi eikä klubi hellitä, koko ajan investoidaan ja kenttää kehitetään paremmaksi ja pelattavammaksi. Omasta mielestäni Pickalassa on yksi Suomen parhaista golfravintoloista.

8. Tahko Golf Club

Useana viimeksi kuluneena kesänä tutuksi tullut klubi. Kaksi hyvin erilaista kenttää, Old Coursen maisemiin ei kyllästy koskaan ja klubin henkilökunnalla on hieno asenne. Kodikkaan Old Coursen klubitalon ravintolassa Liinamaan Jaanan tiimi huolehtii aurinkoisesta palvelusta myös sateella.

Isä-tytär iltagolfia Tahko Old Coursella heinäkuussa 2015, väylä 14.

Isä-tytär iltagolfia Tahko Old Coursella heinäkuussa 2015, väylä 14.

9. Karelia Golf , Kontioniemi

Pohjois-Karjalan kulttuurimaisemaan on Kosti Kuronen onnistunut suunnittelemaan mieliin painuvan kenttäkokonaisuuden. Klubitalon sijoituksesta 10 pistettä, samoin kenttämestarille informatiivisesta palstasta nettisivuilla!

10. Kuusamo Golf

Yksi maamme uusimmista kentistä. Kaunis ja paria veden ylitystä lukuun ottamatta hyvin pelattava paketti. Muutaman kerran Ruka Golfin ysin pelanneena on helppo todeta, että Kuusamo rynnisti uuden kentän myötä kertaheitolla myös golfkohteeksi.

Kiitos sinne, minne se kuuluu

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että pääkaupunkiseudulla sijaitsevat monet upeat kentät puuttuvat myös omalta listaltani. Olisiko sitten niin, että jo kotikulmilta poistuminen on omiaan nostamaan fiiliksiä ja kierroksiin sekä kentistä nauttimiseen tulee varattua kunnolla aikaa.

Niin tai näin, viimeisien 25 vuoden aikana Suomi-golfarin elämänlaatu on parantunut huimasti. On tullut runsaasti uusia mahdollisuuksia harrastaa upeaa lajiamme ja palvelu kentillä on parantunut jatkuvasti. 80-luvun lopulla caddiemasterin tiskin takana saattoi useammallakin klubilla törmätä töykeään vastaanottoon, tänä päivänä hymy ja positiivinen vire on asiakaspalvelussa läsnä lähes poikkeuksetta.

Kiitos kaikille eri golfklubeilla uurastaville kenttätyöntekijöille, caddiemastereille, ravintolatyöntekijöille ja klubien vastuuhenkilöille. Teette hienoa työtä!

Markkinointiyhteistyöhön lisää kierroksia

Suomen golfkenttien markkinointiyhteistyö on golfmatkailua harrastavan onneksi kehittynyt viime vuosina positiiviseen suuntaan. Tarjolla on järkevän hintaisia majoitus+golf -paketteja ja monin paikoin kentät tekevät näyttävästi yhteistyötä.

Toivotaan, että trendi voimistuu entisestään ja saamme tätä kautta tuleviin golf rankingeihin uusia, tuoreita näkemyksiä. Eri kenttiä kiertävän golfturistin katse suuntautunee myös tulevana kesänä hinta-/laatusuhteeseen. Tällöin ei puhuta pelkästään greenfeestä, vaan myös majoitus ja ruokailupuoli ovat mukana puntarissa.

Teksti ja kuvat Esa Mäkinen

Kotiseura: Espoon Golfseura

Tasoitus: 13,5

Kokemuksia 887 golfklubilta 158 eri maassa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje