Sain viime keväänä kutsun liittyä mukaan neljänneksi pelimieheksi pari kertaa vuodessa Espanja-golfia harrastavaan golfporukkaan. Kohteena oli minulle uusi Alicanten alue.
Viikonloppuretkeä suunnitellessani silmäilin karttaa ja huomasin Algerian sijoittuvan kiusallisen lähelle Alicantea – tunnin lento suuntaansa. Eihän siitä muuten selvinnyt kuin hankkimalla liput Alicante-Alger-Alicante, hölmömpiäkin toimenpiteitä on joutunut uuden golfmaan eteen tekemään
Pelikaverini Erkan kanssa selvitimme viikonlopun ankarat kisat voittoisasti, joten hyvillä mielin suuntasin maanantaina lentokentällä kohti Air Algerian tiskiä – en ollut onnistunut houkuttelemaan muita kavereita mukaani.
Tunnelma lähtöportin tuntumassa oli lievästi ilmaistuna kansainvälinen, oli tulossa hiukan erilainen golfmatka.
Turvallisuus ennen kaikkea
Koska kyseessä oli vain yhden yöpymisen sisältävä matka, olin päättänyt majoittua meren rannassa sijaitsevassa Sheraton Club Des Pins -hotellissa. Valintaa puolsi myös se, että se oli lähellä Algerin ainoaa golfkenttää.
Hotelli ei jättänyt valituksille sijaa.
Lento takaisin Alicanteen lähtisi jo tiistaina iltapäivällä klo 16, joten aikataulu ei sallisi huteja kuljetuksissa ja näin ollen piti olla majapaikka, josta saisi apua kuljettajaratkaisuihin. Myös turvallisuuden vinkkelistä tarkasteltuna pieni lisäpanos majoitusoloihin on tällaisissa hiukan eksoottisemmissa kohteissa yleensä hyvä investointi.
Ongelmitta perille
Lentokentältä napattu taksi osasi hotelliin ilman vaikeuksia ja lompakkoon varatut dollarit toimivat hyvin maksuvälineinä, kun hotellin portieeri auttoi summan löytämisessä. Espanjan varhaisessa aamussa heitetty golfkierros ja matkustelu olivat tehneet tehtävänsä, joten iltapalan jälkeen ei tarvinnut kirjaa unilääkkeeksi – herätys odotti klo 6.00.
Aamupalan jälkeen suuntasin hotellin taksin takapenkillä kohti golfkenttää, taskussa dinaareita green feen ja caddien maksua varten. Olin tehnyt kohtuullisen paljon töitä löytääkseni kentän koordinaatit ja saadakseni varmuuden siitä, että pelit onnistuvat vierailuhetkellä.
Parhaaksi välineeksi oli osoittautunut Facebook. Golf Algiersilla oli omat sivut ja privaattiviestin avulla sieltä löytyi ylläpidosta huolehtiva caddie. Hän oli luvannut hoitaa peliajan ja tarvittaessa myös mailat. Itse hän olisi luennoilla, mutta hänen kaverinsa Mohammed olisi minua vastassa.
Kello 7.30 Mohammed olikin parkkipaikalla jo valmiina nappaamaan bägini selkäänsä ja noin 15 euron green feen maksettuani suuntasimme kohti ykköstiitä. Siellä olikin merkkinä sen verran suuret pallot, että teeboksin erotti jo 100 metrin päästä.
Totuuden hetket
Odotukset kentän kunnosta eivät alkujaankaan olleet kovin korkealla, mutta silti oli pakko jo ensimmäisellä väylällä varmistaa mukana olevien pallojen määrä, niitä tulisi katoamaan pitkähkön ruohon sekaan. Oli myös selvää, ettei tänään kannattanut koittaa hioa pelisuoritusta korkkaamalla uusia Pro V1 -pötköjä.
Mitä kauemmaksi klubitalolta edettiin, sitä varmemmin sekä greeni että tiiboksi olivat hiekkapäällysteisiä – kauempaa oli vaikea erottaa kummastako on kyse.
Väylät olivat osin ihan kunnollisen mittaisia eikä ollut muutenkaan lay outiltaan kyse mistään Mikki Hiiri -kentästä, kunto vain oli yksinkertaisesti heikko. Mutta golfin periaatteiden mukaisesti kenttä pelataan sellaisena kuin se on. Kokonaispituus oli keltaisilta merkeiltä 5067 metriä, par-luku 70.
Kiireetöntä menoa
Palvelu toimi hienosti, etuysin jälkeen caddyni tiedusteli juomatarpeita ja hetken päästä hän ilmestyi kymppitiille tuplaespresson ja vesipullon kera. Pieni tauko sopi hyvin ohjelmaan, sillä ruuhkaa ei ollut. Kierroksen aikana en nähnyt yhtään muuta pelaajaa.
Caddy Mohammed vauhdissa.
Viimeisellä väylällä Mohammed halusi esitellä omia pelitaitojaan ja kaverihan väänsi reippaan mittaiselle, ylämäkeen suuntaavalle par neloselle näyttävän birdien! Pomppuinen griini nosti suorituksen arvoa.
Kolme tuntia aloituksesta oli kulunut ja olin valmis hyvästelemään Alger Golfin viihtyisän klubitalon miljöön ja taksi odottelikin parkkipaikalla – jotenkin kaikki tuntui sujuvan huomattavasti ilmassa roikkuneita uhkakuvia paremmin. Golfmaa numero 145 oli paketissa.
Takaisin Espanjaan
Air Algeria toimi moitteettomasti myös paluumatkalla ja pyörät laskeutuivat Espanjan maaperälle noin 22 tuntia siitä hetkestä, kun ne olivat nousseet edellispäivänä ilmaan – Algerian bongaus kirjautui historiaan yhtenä nopeimmista.
Olisiko aikataulujen salliessa ollut mukava olla pidempään Algeriassa? Ehkä sopivalla porukalla kyllä, mutta yksin matkaavalle bongarille tämä oli sopivan kompakti reissu. Afrikan mantereella suosikkimaani löytyy edelleen mantereen toisesta ääripäästä.
Esa Mäkinen
