16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Golfbongari: Bongauksia Pirkanmaalla ja Pärnussa

Kuluvan kesän kahdessa eri maassa bongatun uuden kentän yksi yhteinen nimittäjä on Lassi Pekka Tilander – hyvältä maistui!

Nokia River Golf – Rock!

Edellinen kierrokseni Nokian River Golfissa ajoittui heinäkuulle 1993, joten oli mukava kurvailla paikalle pitkän tauon jälkeen. Tampereella asustava Kenkkilän Martti oli tällä kertaa valinnut kaveriporukkamme vuosittaisen kisan pelialustaksi Riverin uuden Rock-kentän.

Vehreä sisääntulo, viehättävä ”klubikartano” sekä selkeät opasteet rakentavat hyvän ensivaikutelman. Leppoisa palvelu ja ravintolan riittävä ruokatarjonta tukevat onnistuneen pelipäivän muodostumista.

Selkeät opasteet ovat yksi osa viihtyvyyttä.

Kenttänä ”Rock” yllätti, ei niinkään lay outin vaan hyvän kuntonsa ansiosta. Monet tuttavat olivat jo ehtineet kehuillaan nostaa odotusarvot kohdalleen itse kentän osalta, mutta vasta viime syksynä käyttöön otettu kentän pelattavuus ja koko alueen viimeistelytaso teki vaikutuksen vierailijaan.

Kentällä on vanhoja väyliä lukuun ottamatta hyvin vähän puustoa, mutta hienosti hyödynnetyt korkeuserot ja keskiosan isohko vesialue pienentävät tehokkaasti ”peltomaista” tunnelmaa. Jos joku väylä tuntuu lyhyeltä, luonteikkaat griinit ja bunkkerit hillitsevät birkkujahtia tehokkaasti.

Mailanpesupalvelu kierroksen jälkeen on Suomessa harvinaista herkkua – tämäkin yksityiskohta kertoo River Golfin halusta erottua edukseen ja saada golfari tulemaan uudelleen.

Ainoa miinus kirjautuu keittiön suuntaan. Olimme iltapäivällä ravintolassa lähes ainoat syövät asiakkaat, mutta hampurilaisaterian saapuminen kesti luvattoman kauan – nälkäinen golfari on vaativa asiakas…

Rock on ilmeikäs kokonaisuus.

11 uudesta ja seitsemästä vanhasta väylästä koottu paketti on upea suoritus. Golfbongarin oman rankingin Suomi-osastossa ”Rock” sijoittuu selkeästi top teniin – River Golfin profiili hyppäsi saman tien uudelle tasolle.

Pärnu Bay Golf Links

Niitväljassa 1.7.1994 suorittamani maabongauksen jälkeen 1,3 miljoonan asukkaan Viro on saanut kuusi uutta kenttää ja maan vanhin kenttäkin on ehtinyt uudistua niin kentän kuin klubirakennuksenkin osalta.

Golf World UK esitteli uusimmassa numerossaan näkemyksensä parhaista uusista kentistä ja ykköseksi sijoittui Pärnu Bay Golf Links.

Aika vaikea on lähteä kyseenalaistamaan edellä mainitun lehden valintaa tai Pärnussa käyneiden golfareiden arviointeja – on upeaa, että meille golfareille tarjotaan tällaisia mahdollisuuksia lajin harrastamiseen.

Myös klubitaloon on Pärnu Bayssa panostettu.

Elokuisena arkiaamuna parkkipaikalta löytyi 15 Suomi-rekkarit, kaksi autoa oli isäntämaan kilvissä ja yhden merkinnän tähän tilastoon saivat Ruotsi, Latvia sekä Saksa – tuli varsin kotoinen olo jo alkumetreillä.

Rapsakan kokoinen klubitalo ottaa vierailijat arvokkaasti vastaan ja aurinkoisen sään sattuessa iso terassi tarjoaa mahtavat näkymät merelle sekä viimeiselle viheriölle.

Pelipäiväämme sisältyi tuulta sen verran kuin links-kentälle voi olettaakin – parit olivat tiukassa ja vuodenajasta huolimatta koko bägin vaatekaappi oli sadeasua lukuun ottamatta käytössä. Huolitellut, loistokuntoiset väylät ja griinialueet kiinnittivät huomion heti alussa ja tunnelma tältä osin pysyi päällä koko kierroksen ajan.

Hiekkaa löytyy kentältä runsaasti, myös muualta kuin bunkkereista.

Nyt pelaamillani molemmilla Lassi Pekka Tilanderin suunnittelemalla kentällä on lukuisia mukavia ominaisuuksia, mutta paria asiaa arvostan erityisesti. Ensinnäkin kaikki olennainen on yleensä pelaajan nähtävillä ja jo ensimmäisellä pelikerralla tulee hyvä fiilis. Toinen asia on vesiesteet – niitä on, mutta ne eivät pilaa kierrosta.

Pärnu Bayn ystävällinen palvelu, hyvä ruoka ja kohtuulliset ravintolahinnat kruunasivat golfpäivämme ja hyvillä mielin lähdimme siirtymään kohti Latviaa ja Jurmalan rantoja. Viron uusin kenttä oli juuri siirtynyt Baltian osastossani sijalle yksi.

Tsemppiä kenttämestareille!

Kesä 2017 tulee jäämään Suomessa mieleen pelikautena, jolloin maamme kenttien kunnossa oli poikkeuksellisen isoja keskinäisiä eroja. Vielä elokuussa löytyy kenttiä, joita mielellään väistelee surkean kunnon vuoksi.

Arvioin, että palautetta tältä osin on jaettu jo riittävästi, joten haluan toivottaa tsemppiä erityisesti niille kentille, joilla ei kaikki mennyt putkeen ja tietysti onnittelut klubeille, jotka pääsivät tarjoamaan jo kauden alussa huippukuntoiset pelialustat.

Linkit:

www.nokiarivergolf.fi

www.parnubay.com

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje