16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Ensiapua kentällä

Sairaskohtauksen sattuessa kentällä on tärkeintä soittaa hätänumeroon 112 ja kertoa rauhallisesti tilanteesta ja potilaan olotilasta.

Olimme juuri lähdössä Kajaanigolfin parkkipaikalta, kun meille viitotaan rangen päädystä, jossa kentänhoitaja on polvillaan maassa makaavan miehen vieressä.

”Hän makasi aivan hiljaa, mutta nyt alkaa pikkuisen virota”, kentänhoitaja Jarmo Kurkinen kertoi. Hän oli – aivan oikein – soittanut ensimmäiseksi ambulanssin.

”Mihin koskee? Rintaanko?” Mies ähkii ja saa puserrettua.

”Ei”. Juurikaan muuta ei häneltä irtoa voinnista.

Minulla on nitroja taskussa, mutta en uskalla antaa. Olemme kaikki neuvottomia ja yritämme vain jutella ja helpottaa miehen oloa. Yritämme kääntää häntä kyljelleen, mutta hän kampeaa takaisin selälleen.

Ambulanssi saapuu nopeasti paikalle. Kolme ensihoitajaa toimivat rauhallisesti ja määrätietoisesti.

Kun kysyn hoitajalta, olisiko miehelle voinut antaa nitron, hän tokaisi:

”Ei missään tapauksessa! Jos potilaan tajun menetys johtuu matalasta verenpaineesta, nitron antaminen voisi olla hengenmenoa.”

Kun potilasta lähdettiin kuljettamaan paareilla ambulanssiin, hänen suurin huolensa autonovien auki jääminen…

Tutun ensihoitajan Essin neuvo maalikolle tällaisissa tapauksissa on, että soittaa välittömästi 112:een ja toimii sieltä saatavien ohjeiden mukaan, sillä tajuttomuuteen voi olla useita syitä.

”Jos potilaalla on rintakipuja ja omat nitrot taskussa, yhden tabletin voi laittaa kielen alle. Samoin jalkoja voi nostaa hieman ylöspäin ja muutenkin helpottaa potilaan oloa. Potilaan voi kääntää vasemmalle kyljelle ja katsoa, että henki kulkee.”

”Jos potilas ei hengitä, on ryhdyttävä elvytystoimiin. 30 voimakasta painallusta rintojen välistä ja kaksi puhallusta tekohengitystä. Ja sama uudelleen. Tahti on 100 painallusta minuutissa.”

Essin mukaan potilaan tilannetta voi myös kokeilla liikuttamalla rystysiä rintakehän yläosaa poikittain. Tekee kuulemma kipeää ja saa potilaan reagoimaan, jos hän on vähänkin tajuissaan.

”Mutta ennen mitään toimenpiteitä pitää soittaa hätänumeroon 112 ja kertoa rauhallisesti tilanteesta ja potilaan olotilasta.”

Ambulanssia odotellessa voi vain helpottaa potilaan oloa.

Teksti ja kuva Jouni Flinkkilä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje