26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Englanti: London Tour

Matkan tarkoitus: Pelata hyvää golfia kohtuuhinnalla vapun jälkeisenä viikonloppuna kun Suomen kentät ovat vielä aikalailla talvikunnossa. Kohteen valinta: Paikan pitää olla vähintään Kööpenhaminan korkeudella ja pitää päästä suoralla lennolla. Näin päädyimme ottamaan lennot Tampereelta Lontooseen. Tärkeänä pidimme myös sitä, että lennot lähtivät torstai-iltana ja paluu oli sunnuntai-iltana. Hotellin valinta: Kävimme läpi 40 km säteellä olevat golfkentät lentokentän lähettyviltä ja valitsimme paikan missä on eniten 36 reikäisiä kenttiä. Näistä kentistä lähimpänä oli Brentwood guest house. Majoituksen valintaan vaikutti myös se, että paikka sijaitsi 200 metriä juna-asemalta, mistä pääsi Lontooseen. Majoitus oli kahden hengen huoneissa ja hyvällä Englantilaisella aamiaisella. Kulkeminen kentille: Vaihtoehtoina oli vuokra-auto tai taxi. Päädyimme taksiin, koska hotellin pitäjä ehdotti meille etukäteen tilattua taxia hakemaan meidät kentältä hotelliin. Taksina oli tila auto, mihin neljän hengen porukkamme mahtui hyvin. Tämän taksin kanssa sovimme saman tie koko viikonlopun kyydit, golfkentiltä paluun tarkan ajan ilmoitimme puhelimella. Kenttien valinta: Tarkempi tieto 36 reikäisistä kentistä osoittikin niitä olevan vain yhden. Valitsimme tämän perjantaille, jolloin halusimme pelata kaksi kierrosta samana päivänä. Kenttä oli Essex Golf Centre Hainault. Lauantaille valitsimme kentäksi Hylands Golf Complexin. Valinta tehtiin aika heppoisin perustein sillä viikonlopulle ei ollut paljon vaihtoehtoja minne pääsi vierailijat aamupäivisin. Valinta tehtiin kohtuullisen hinnan, riittävän pituuden ja mahdollisuuden varata peliajat ajoissa perusteella. Sunnuntaiksi varasimme kentän jonka saimme varattua ja päädyimme South Essex Golf And Country Club:iin. Kaikki kentät olivat hyviä ja hyväkuntoisia golfkenttiä. Yhdellä kentistä oli tiipaikkojen ruoho vielä jätetty hieman pitkäksi ja toisella ei greenit ollut ihan täydellisiä, mutta kuitenkin oleellisesti parempia kuin missään Suomen kentällä tähän aikaan vuodesta. Kustannukset (€): Lennot 96,0 Pelit 109,4 Taxit 61,9 Asuminen 114,0 Yhteensä 381,3 Yhteenveto: Yhdellä vapaapäivällä ja 381 eurolla ei ole helppo saada parempaa kuin 4 kierrosta hyvää golfia ja perinpohjaista suurkaupunkiin tutustumista. Four Gentlemen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje