16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Aphrodite Hills nosti Kyproksen golfkohteeksi

Väylät ova hyvässä kunnosa, griiinit upeasti muotoiltuja ja hyviä putata

Aphrodite Hills nostaa Kyproksen mielenkiintoiseksi golfkohteeksi Välimerellä.Tässä tulee kenttäarvostelu, matkakertomus jonka tekee erittäin mielellään. Kypros on paitsi rauhallinen lomakohde, tulevaisuudessa myös varteenotettava golfkohde. Saaren toistaiseksi ainoa helmi on Aphrodite Hills, vuonna 2002 avattu tuore, upea golfkenttä jota voi monesta syystä suositella. Kyproksen suurin yksityinen yritys Lanitis Development omistaa upeat maa-alueet Pafoksen lomakaupungista 20 kilometriä itään. Rakkauden jumalattaren Aphroditen synnyinpaikka on uuden kentän ja Välimeren välissä, niinpä maisemiltaan mahtavan golfkeskuksen nimeksi tulikin Aphrodite Hills Golf. Kentän suunnitteluun ja rakentamiseen on varattu riittävästi aikaa ja rahaa, tilaakin Cabell B. Robinsonilla on ollut kosolti käytössään. Alueella on suuria korkeuseroja ja rotkoja joita arkkitehti on mestarillisesti käyttänyt pakonkin edessä reikien suunnitteluun. Rakennuttajan ideana on tehdä todellinen ”Golf Resort” kaikkine palveluineen. Kentän alueella rakennetaan loma-asutusta, viiden tähden hotelli valmistuu kesällä 2004, komeuden kruunaa kylpylä. Alueen koko on noin 230 hehtaaria, investoinneista golfkenttä muodostaa vain murto-osan, Lanitis laskee koko hankkeen ( golf, asunnot, hotelli, kylpylä, infrastruktuuri ) arvoksi noin 150 miljoonaa puntaa!!! Itse kenttä koostuu täysimittaisesta kentästä, par-kolme kentästä, erittäin toimivista, korkeatasoisista harjoitusalueista sekä luonnollisesti täyden palvelun klubitalosta. Henkilökunnan avainhenkilöt golfpuolelle on ostettu muualta. Arkkitehti on skotti, toimitusjohtaja espanjalainen, markkinointipäällikkö jenkki ja valmentaja pitkään Dubaissa toiminut britti. Lanitis ei aio jättää golfin kautta rakentamista yhteen keskukseen, kaksi muutakin vastaavaa on suunnitteilla, Kyproksellakin osataan laskea golfturismin varaan.

Euroopan komein par-kolmonen?

Yli 200 metriä rotkon yli, Kevin yritti sitkeästi neljä kertaa...Kenttä on suunniteltu puhtaasti turistien, harrastajapelaajien ehdoilla. Kyseessä on kuitenkin ensiluokkainen kenttä joka eri mitoilta pelattuna antaa haasteen kaikentasoisille golfareille. Robinson on saanut kosolti tunnustusta viheriöiden ja niiden ympäristön suunnittelusta, Aphorite Hills tuo lisää sulkia hattuun. Viheriöt ovat suuria , upeasti suunniteltuja, samalla myös visuaalisesti kauniita. Väylällä pysyminen ei ole vaikeaa, palloja voi toki hukata tiheisiin puskiin, mutta kohtuullisen suoraan lyövä ei missään nimessä koe kenttää ahtaaksi. Auto on pakollinen, pisin siirtymä on heti toisen reiän jälkeen ( 950 metriä), seitsemännen tiiauspaikalle laskeuduttaessa käsi hakee reflleksinomaisesti kameraa laukusta. Kuudennen viheriöltä kahdeksikon tiiauspaikalle ajettaessa tuntee olevansa mutkittelevalla asfalttiradalla, ajoa tullee toista kilometriä, tiukkoja käännöksiä toistakymmentä. Seitsemäs,kentän ehdoton nimikkoreikä jää mieleen, pelaa sen sitten miltä tahansa tiiauspaikalta. Bactiiltä tämä rotkon yli lyötävä reikä on 210 metrinen, viheriöstä lyhyeksi jääviä palloja ei ole mahdollista lähteä edes etsimään! Hienoinen alamäki helpottaa, tyynellä kelillä matka taittuu pelimieheltä pitkällä raudalla tai väyläpuulla, vastatuuleen driver voi olla liian vähän…. Viheriön takaa otettu kuva paljastaa seitsemännen reiän rotkon syvyyden ,tiiauspaikka kuvassa taustalla.Kyseessä on upea reikä jota perustellustikin tullaan markkinoimaan jopa Euroopan näyttävimpänä par-kolmosena. Kauneus on katsojan silmissä, mutta loistavaksi reiäksi tätä voidaan ehdottomasti luonnehtia. Klubitiilta, ja varsinkin naisten uloslyöntipaikoilta maisema on jo huomattavasti rauhoittavamman oloinen. Komea ja ainutlaatuinen on myös kolmas reikä takaa pelattuna. Par-viitonen jossa avauksen pitää kantaa reilusti 190 metriä lennossa yli syvän rotkon. Matka näyttää jopa pidemmältä ja saa hyvälyöntisenkin pelaajan lähes vapisemaan, kyseessä on testi joka mittaa osaamisen lisäksi kantin kestävyyttä. Tässäkin klubitii on rotkon toisella puolella ja tällöin reikä on par-nelonen. Mutta jos Aphroditen pelaa, houkuttaa rotkonylitys kokeilunoloisesti varmasti useimpia ”reipaslyöntisiä”. Autolla pelaaminen kävelyttää sekin, Aphroditen kentällä kulkuneuvoilla edetään teitä pitkin, poikittaisliikkuminen autolta väylälle ja takaisin on taitolaji johon tottuu, liikunta on rytmiltään tietysti toisenlaista.

Tilaa riitt&auml,&auml,, viel&auml,

Aphroditen pelaajista suurin osa tulee koostumaan briteistä. Pelasin kentän kolme kertaa ja ensimmäisellä kierroksella sain ilokseni ryhmääni Kevinin, 16:n viheriön takana taloa isännöivän britin. Kevin pääsi ostaessaan tonttia ensimmäisten joukossa valitsemaan parhaan päältä, hän käytti riihikuivaa sen verran enemmän, että sai estottoman näkymän tontiltaan 16:n lisäksi upeaan Secret Valleyyn, talon toiselta laidalta voi ihastella välimerta. Onnenpoika. Kevin löi seurakseni seitsemännellä reiällä neljä palloa backtiilta, lähin päätyi noin 50 metrin päähän viheriöstä, tämä on tavallisen harrastajankin normaalisaldo. -80% pelaajista ja asukkaista tällä alueella on brittejä, kun hotelli valmistuu tilanne saattaa jonkin verran muuttua. Aamuisin täällä on pelaajia, iltapäivisin väljempää. Kyproslaiset eivät itse juurikaan pelaa, mutta saattavat pyhäisin retkillään linnoittautua kentän alueelle eväineen, tässä vieressä kun on luonnonsuojelualuetta, Kevin kertoi. Seuraavina kahtena päivänä pelasinkin iltapäivällä, yhteensä näimme kentällä noina päivinä kolme ryhmää, tunsi pelaavansa kuin omalla yksityiskentällä. Vaikka turistisesonki lokakuun alussa saarella onkin jo parhaassa vauhdissaan, ei tätä kentällä huomannut, tilaa on ylenpalttisesti. Aphroditen markkinointipäällikkö Pauline Klimentos näkee Skandinavian maat tärkeänä kohderhmänän kentälle. -Joitakin ryhmiä ja yksittäisiä ihmisiä on toki käynytkin, uskomme tietysti määrän kasvavan melkoisesti vuosien saatossa. Meidän pääsesonkimme on talvi joka on ilmastoltaan golfiin otollinen, Klimentos mainostaa. Lokakuun alussa sää olikin helteinen, tilastojen ( ja paikallisten) mukaan epävakainta ilma on tammi-helmikuussa. Tuolloinkin päivälämpötila on lähellä + 20 astetta. Kenttä on maisemien ja lay-outin puolesta upea, se on hienossa kunnossa vielä vähäisten kierrosten takia, palvelut kentän ulkopuolella ovat ensiluokkaisia. Ainakin allekirjoittanut pisti suuren arvon kiireettömyydelle ja tätämyötä estottomalle nopealle etenemiselle. Tilanne säilynee samana vielä jonkin aikaa, hotellin ja asuntojen rakentumisen myötä odotettavissa on tulevina vuosina varmasti ruuhkaisiakin päiviä. Aphroditea voi lämpimästi suositella uusia golfkohteita etsivälle, kokeneelle, mutta vielä myöskin taidoissaan harjaantumattomalle pelaajalle. Greenfeen hinta on 51 paikallista puntaa, joka euroiksi käännettynä on noin 85. Tähän sisältyy auto kahdelle.Taksimatka Paphokselta kestää noin 20 minuuttia ja maksaa 12 paikallista puntaa. Ainoana pienenä ongelmana voi varoittaa siitä, että takaisin kaupunkiin matkustaessa taksin saapuminen kesti 30-40 minuuttia. Saarella on myös kaksi muuta kenttää, 16:lta laaksossa hyvin näkyvä Secret Valley sekä Tsada. -Ihan kohtuullinen kenttä tuo Secret Valley, Tsada on vaatimattomampi. Jos pelaat kolme kierrosta, pelaa ihmeessä ne kaikki täällä, kertoi Kevin mielipiteenään. Tilaa riittää ja maisemat ovat henkeäsalpaavatNäin myös tein, mutta uskonpa että palaan Aphrodite Hillsin kentälle. Kolmannen reiän rotkon ylittäminen, seitsemäs reikä, näkymä kahdeksikolta, kentän paras reikä, 16:s (pitkä par-nelonen) ja vaativa 18:s ovat jo riittäviä syitä. Kun tähän lisää kiireettömyyden ja Paphoksen lomakeskuksen monipuolisen ravintolatarjonnan voikin todeta: Varteenotettava lomakohde niille jotka etsivät tuoretta, hyvätasoista golfkohdetta mutta joilla ei ole pakkomiellettä pelata joka päivä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje