16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Under Armour Major-veikkauksessa tasaista – Brooks Koepkan voittoa ennusti vain kolme veikkaajaa

Ainoastaan Rory McIlroy on sijoitettu veikkaajien listoilla top 3:een kauden kahdessa ensimmäisessä majorissa.

Brooks Koepkan voitto 118. U.S. Openissa yllätti Under Armour Major-veikkaukseen osallistuneet Golfpisteen rekisteröityneet käyttäjät. Hänen ykköstilaansa uskoi vain kolme veikkaajaa.

Osallistujien suurimmat suosikit olivat Rickie Fowler, Dustin Johnson ja Rory McIlroy. Heistä McIlroy oli suosikkilistan top-kolmosessa myös kauden ensimmäisessä veikkauksessa, jossa tiedusteltiin Masters Tournamentin menestyjiä.

Tällä kertaa parhaiten veikanneet sijoittivat Johnsonin ykköseksi ja Koepkan kakkoseksi. Koska neljästä eniten pisteitä saaneista yksikään ei saanut pisteitä kolmannella valinnallaan, veikkauksen kolme palkintosijaa jouduttiin arpomaan.

42,5 pisteeseen päätyivät Henna Huotari, Jari Parikka, Ari Piikki sekä Keijo Riutta. Heistä onnetar suosi Henna Huotaria, joka voitti osakilpailun pääpalkinnon, Under Armour -golfhousut ja pikeepaidan sekä Henrik Stenson Eyewear -aurinkolasit.

Toiseksi arpa valitsi Jari Parikan, joka voitti Under Armour -pikeepaidan ja -lippiksen. Kolmas sija meni Under Armour -lippiksen ja -vyön voittaneelle Ari Piikille.

Arvontapalkinnon, tusinan golfpiste.com-logopalloja, voitti Petri Loikkanen.

Onnittelut kaikille! Olemme palkintoja voittaneisiin yhteydessä henkilökohtaisesti.

Under Armour Major-veikkaus:
Top 100 -lista (U.S. Open)
Säännöt ja pistelasku

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje