16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
LET Access Series

Ursula Wikström jälleen kiinni kotikisan voitossa

Messilän LETAS-kilpailussa saatetaan nähdä lauantaina suomalaisten kaksintaistelu.

Seitsemän birdien kierros nosti Ursula Wikströmin Messilä Golfin kentällä jatkuneen Viaplay Ladies Finnish Open kärkipaikalle. ”Aamuvuorossa” pelannut vantaalainen löi perjantaina tuloksen 68, ja starttaa päätöskierrokselle lyönnin etumatkan turvin tilanteessa -4.

Wikströmin loppukiri oli tyylikäs, sillä hän pelasi viimeiset neljä reikää kolme alle.

”Varsinkin kierroksen loppu tuli hyvin, vaikka draivit olivat tänäänkin vähän nuhaisia. Keli oli tänään eilistä huomattavasti tyynempi ja se helpotti mailavalintoja aika lailla”, totesi kilpailun viimevuotista voittoaan puolustava Wikström.

Voittonsa uusimisestaan hän ei kuitenkaan suostunut ottamaan paineita.

”Voittaminen on aina mukavaa, mutta tämä on uusi kilpailu ja samalla uusi mahdollisuus.”

Wikström onnistui viheriöillä mainosti, sillä hän käytti perjantaina vain 25 kertaa putteriaan.

Jäin eilen kierroksen jälkeen harjoittelemaan lähes kolmeksi tunniksi, sillä menossa on kuuden kisan putki ja harjoittelu on jäänyt vähän vähemmälle.

Ruotsin Emma Nilsson ja kilpailua avauskierroksen jälkeen johtanut Saksan Laura Fuenfstueck ovat lyönnin päässä Wikströmistä. Neljättä sijaa jakavat Wikströmin tapaan tuloksen 68 pelannut Sanna Nuutinen sekä Espanjan Noemi Jimenez.

Sanna Nuutinen viritti torstai-illan tehotreenillä itsensä huippuiskuun. Kuva: Juha Taskinen

”Löin palloa edelleen hyvin, mutta tänään puttasin eilistä paremmin. Jäin eilen kierroksen jälkeen harjoittelemaan lähes kolmeksi tunniksi, sillä menossa on kuuden kisan putki ja harjoittelu on jäänyt vähän vähemmälle. Tämä kotikisa katkaisee muutenkin mukavasti tämän matkustusrumban. Näistä asetelmista on hyvä lähteä taistelemaan voitosta”, Nuutinen sanoi.

Avauskierroksen paras suomalainen, Krista Junkkari (par) mahtuu hänkin kymmenen joukkoon.

”Tänään joutui tuloksesta vähän taistelemaan, sillä muutama avaus lipesi vähän sivuun. Peli oli kuitenkin tasaista ja mukaan mahtui muutama hyvä par-pelastus, yhdeksättä sijaa jakava amatööri sanoi.

Karsintarajaksi muodostui +7.  Suomalaispelaajia finaalikierrokselle ylsi kaikkiaan 11.

Messilässä nähtiin perjantaina myös kilpailun ensimmäinen hole-in-one. Siitä vastasi kentän 15. reiällä Gudrum Bjorgvinsdottir (+3).

”Se oli ensimmäinen hole-in-oneni kilpailussa. Yhden olen tehnyt aiemmin harjoituskierroksella”, iloitsi 14. sijaa jakava islantilainen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje