16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
LET Access Series

Tiia Koivisto kolmanneksi Anna Nordqvistin nimikkokilpailussa Västeråsissa

Kyseessä on Koiviston ammattilaisuran kovin saavutus.

Tiia Koivisto yltyi mainioon suoritukseen lauantai-iltapäivänä Ruotsissa Västerås Golfklubbilla päättyneessä naisten haastajakiertueen turnauksessa. Hän pelasi 54 reiän turnauksessa kokonaistuloksen 215 (-1), mikä riitti kolmanteen sijaan.

Hirvihaara Golfia edustava Koivisto esitti päätöspäivänä hyvän kirin oltuaan 36 reiän jälkeen yhdeksäntenä. Lauantain 70 lyönnin tuloksellaan hän jakoi päivän toiseksi kovinta kierrosta.

Koivisto teki lennokkaalla etuysillä peräti viisi birdieä, ja yltyi taistelemaan jopa kilpailun voitosta. Kuudes birdie syntyi 10. reiällä, mutta loppu ei ollut yhtä hohdokas. Kuuden viimeisen reiän jaksoon lipsahti kolme bogia, jotka pudottivat hänet voittokahinoista.

Kolmas sija on joka tapauksessa Koiviston paras saavutus ammattilaiskentillä. Hän sijoittui viime vuonna LET Access Series -kiertueen kilpailussa Azoreilla neljänneksi, ja myös tämän kauden tilastoista pelaajalta löytyy yksi kuudes tila kakkoskiertueelta.

Koivisto on sijoittunut LETAS:illa viime ja tämän kauden puitteissa yhteensä neljä kertaa top 10:een.

Sanna Nuutinen (+5) oli Västeråsissa 19:s. Muut suomalaiset eivät mahtuneet 30:n joukkoon.

Maailmantähti Anna Nordqvistin emännöimän kilpailun voitti Ranskan Emie Peronnin (-5) kahden lyönnin erolla ruotsalaisamatööri Maja Starkiin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje