16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Rutiinit?

Etusivu Foorumit Yleistä Rutiinit?

Esillä 22 viestiä, 1 - 22 (kaikkiaan 22)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Mitä hyväksi havaittuja rutineeja löytyy stanssia otettaessa ennen lyöntiä?

    Katse palloon.

    Ensin tuntemus siitä, että posture on kohdallaan (ettei ’roiku’ liikaa pallon päällä – ongelma usein loppuväylillä tai kun alkaa puhti loppua). Seuraavaksi tietoinen pyrkimys rentouttaa kädet, käsivarret, lantio ja hartiat (vrt. DiMarco, joka ravistelee itseään varpaista päähän kuin märkä koira…). Eli maagiset 2 ärrää, Ryhti ja Rentous. Toimivat minulla.

    Jäniksen käpälän koskettelu, neliapilalle juttelu, hevosen kengän nuoleskelu jne…

    Rutiinin tarkoitus on saada itsesi tuntemaan tilanne hyvalta ja olemaan itsevarma lyonnin suhteen. Joka kerta sama, ’tuttu juttu’.

    Nain ollen jokaisella on omanlaisia rutiineja eika niita passaa lahtea matkimaan/toisilta opettelemaan. Meilla kaikilla kun tuppaa olemaan erilaiset tavat ’rauhoittua’.

    Kun on oman rutiininsa kanssa sinut, sitten siita pidetaan vaan kiinni ennen jokaista lyontia.

    Itsellani on erilaiset rutiinit niin tii-boxiin, radalle kuin puttiinkin.

    Yks hyväksi havaittu rutiini on ottaa SMT päkistä. Ja varapallo tietenkin.

    Yks hjuva rutiini on ottaa tujaus laproa jotta lyönti suoristuu… alkuun ainakin.

    Stanssin suuntausvaikeuksien vuoksi joudun suuntaamaan asennon alhaalla roikutetun mailan avulla.. auttaa hookkiongelmaani eniten. Toisena rutiinina tekisi aina meli lyödä harjoutsswingi ennen lyöntiä.. antaa tuntuman mailaan ja otteeseen.

    Näitä molempia rutiineja monet paheksuvat tälläkin palstalla (varsinkin kun puhutaan nopeasta pelistä) ja silloin tällöin jätänkin ne väliin ,vaikkakaan touhuun ei mene 30s enempää. Tulos kuitenkin kohdallani paranee ja peli nopeutuu näiden lisärutiinien ansiosta ja se on tärkeintä. Odotan vaan, että joku joksus ääneen valittaa rutiineistani..

    Tohon suuntaamiseen on yksi hyva jippo: menet sinne pallon taakse ja paatat mihin suuntaan/mita kohti sen pallosi lyot. Sen jalkeen otat siita pallon edesta noin 1/2 metrin paasta samaan suuntaan olevan ’kiinnityspisteen’, joka toimii suuntimena niin jaloillesi kuin mailallesi.

    Mita noihin harjotussvingeihin tulee niin siita vaan! Itsekin teen puolikkaan svingin pallon takana samalla kun katson suunnan/maalitaulun ja kokonaisen pallon vieressa. Jos joku narisee, pierasen.

    Nimetön

    Kukaan ei voi kieltää harkkasvingin tekemistä, aikaraja taitaa olla se 30 tai 40s, ja tosiaan, voin vannoa, että peli nopeutuu valmistautumalla ja näin myös todennäköisemmällä hyvällä lyönnillä enemmän kun sillä, että huitastaan minne sattuu ja etsitään palloja 15min/väylä. 🙂

    Nimetön

    Pro pilkki ja juttelu pallille, turuksi, tukholmaksi ja lontooksi.

    Klubille puolituntia tiiaikaa aikaisemmin.Ravintolasta muki juotavaa,ehkä munkkipossu kyytipojaksi,puttigriinillä 3x2puttia

    ja ykköstiille itseluottamusta täynnä!

    Alhaalla roikotetun mailan avulla voi tarkistaa, että kädet ovat edelleen suunnilleen yhtä pitkät.

    Lyöntiasentoon ja suuntaan sillä ei ole mitään vaikutusta, koska mailan voi kääntää sojottamaan ihan minne haluaa, tai jos ei viitsi kääntää mailaa, voi vapaasti kuvitella sen osoittavan minne tahansa, ja sinnehän se osoittaakin, kun aikansa kuvittelee..

    Nimetön

    – tulen kentälle 1 t 45 min. ennen tiiausaikaa

    – teen puolen tunnin lämmittelyn ja venyttelyn

    – keskityn kierrokseen 10-15 minuutin ajan

    – rangella olen tunnin

    – lyön kaksi lyöntiä jokaisella mailallani plus viisi harjoitusdraivia

    – chippejä ja bunkkerilyöntejä harjoittelen vartin

    – puttiharjoitteluun käytän 13 minuuttia

    Sen jälkeen olen valmis menemään ykköstiille.

    – Padraig Harrington

    (P.H:n kenttärutiinit näkee jokainen itse tv:stä)

    Grip it and rip it.

    Tai siis minusta tuntuu tuolta. Sivustakatsoja löytää varmasti samankaltaisen rutiinin pallolle asettuessani, rutiinin jonka teen täysin alitajuntaisesti. Johon kuuluu ainakin seuraavaa: pieni tai liian iso waggle, pientä nypläystä gripin kanssa, pieni istahtaminen ja samalla varmistus, että keskivartalo on valmis swingiin, yksi syvä sisään- ja uloshengitys ja sitten liian nopea ja pitkä backswing…

    Harjoitusswingin teen jos teen, yleensä vain silloin kun on huono olo swingin kanssa – ja tällöinkin huono harjoitusswingi saa vielä epävarmemman olon. Hyvällä fiiliksellä voi vaan kävellä pallolle ja antaa palaa – ja lähteä etsimään palloa.

    Nimetön

    Jokainen saa tehdä haluamansa rutiinit ja ne on niin kauan ok, kun peli ei viivästy.

    Sitten, jos rutiinien takia muut joutuu odottamaan, niin se ei enää olekaan ok.

    Omat reiteni ovat sen verran suorat, että varsi niitä vasten nojaten osoittaa juuri sinne minne stanssikin.. ja pallot lähtevät lähemmäs sitä suuntaa, mitä niiden pitäisikin lähteä.

    Kokeile, onko niin. Et sinäkään varmaan kenellekään tuosta tavasta pelin aikana, ennen tai jälkeen mainitsisi?

    Minullakin on käytössä varrella suuntaaminen. Siitä on tullut tärkeä rutiini vuosien varrella, vaikka onhan siitä tullut kuultua jokunen kerta vinoilua. Erona sinun suuntaamismenetelmään minulla on se, että asetan varren kengän kärkien suuntaiseksi eli en pidä mailaa reisissä kiinni.

    Hyvä tahi huono muiden mielestä, mutta mulla toimii 🙂

    Joka avauslyönnin kohdalla alppihiihtäjä Manfred Pranger-tyylinen hillitön tärinä ja höpötys, hartiat lukkoon ja kaikki peliin, lopuksi peukut pystyyn…

    Nimetön

    pallolle ja menoks muutama hengähdys ja lyönti. sekä lukematon hokeminen päässe että katse palloo katse palloon katse…. (joka ei kuitenkaan aina luonnistu vaan on liian utelias…)

    Katse pallossa, joo. Tän syvin olemushan on keskittyä lyömään oikeaan kohtaan pallossa. Kun tämä täyttyy niin katse kääntyykin sitten automatic jossain vaIHeessa saattoa pakenevan pallin perään. Jolloin on jälleen katse pallossa. Tuossa välissä on sellattis kuollut kohta. Mikä onkin hyvä. Niskoille.

    En tiedä mitkä on hyviä rutiineja lyöjälle, mutta Vuosaaressa olen törmännyt klubilla kuuluisaankin peluriin, jonka rutiinit saa kyllä jokaisen kanssapelurin pelin totaalisen sekaisin. Tiiaus, väylälyönnit ja puttaus vaatii sellaset virittelyt etten ole ennen nähnyt. Aika monen virittelijän kanssa olen tökkinyt, mutta ekan kerran meinas mennä vati nurin.

Esillä 22 viestiä, 1 - 22 (kaikkiaan 22)
Vastaa aiheeseen: Rutiinit?

Etusivu Foorumit Yleistä Rutiinit?