Maailmanlistan kärkeen kiivennyt Jason Day jätti Louis Oosthuizenin statistin asemaan loppuottelussa.
Pääsiäisviikonloppu oli Jason Daylle tavallista makeampi. Hän sinetöi lauantaina nousunsa takaisin maailmanlistan ykköseksi, ja sunnuntaina oli luvassa lisää herkkuja.
Day kaatoi ensin WGC-sarjan reikäpeliturnauksen välierässä Rory McIlroyn, ja myöhemmin iltapäivällä LouisOosthuizen joutui australialaisen jyrän alle. Finaaliottelun lukemin 5/4 voittaneelle Daylle Match Playn mestaruus oli toinen; ensimmäinen tuli kaksi vuotta sitten Arizonassa.
Välieräkamppailu Day-McIlroy (1 up) oli monessakin mielessä turnauksen henkinen finaali. Se ratkesi vasta Austin Country Clubin kentän 18. viheriöllä, kun Day upotti 3,5-metrisen par-putin reiän uumeniin. McIlroy johti ottelua viimeisen kerran kierroksen puolivälissä, ja joutui 11. reiästä eteenpäin altavastaajan asemaan.
Dayn osalta turnausviikko sisälsi riemun lisäksi draamaa. Hän loukkasi alkulohkon ensimmäisessä ottelussa (vs. Graeme McDowell) selkänsä, ja kilpailun jatkaminen oli seuraavaan starttiin saakka iso kysymysmerkki. Vaiva helpotti, eikä Dayn suorituksissa näkynyt enää fyysisiä ongelmia.
”Ikimuistoinen viikko. Ei pelkästään Dell Match Playn voiton vuoksi, vaan myös siksi, että nousin takaisin maailmanlistan kärkeen”, Day sanoi.
Finaaliottelussa Dayn voima ja lähipelitarkkuus oli Oosthuizenille liikaa. Day oli yhdeksännen reiän jälkeen tilanteessa 3 up, eikä vastustajalla riittänyt konsteja hänen pysäyttämisekseen. Peli päättyi 14. reiällä, kun Day löi pallon wedgellään alle metrin päähän lipusta.

Rory McIlroyn lento katkesi välierissä. Kuva: Getty Images
Lukemat 5/4 oli Dell Match Playn finaaliottelun suurinumeroisimmat sitten vuoden 2008, jolloin Tiger Woods kaatoi Stewart Cinkin 8/7. Vielä tuolloin reikäpeliturnauksen finaalissa pelattiin 36 reikää.
Jordan Spiethin ensimmäisessä jatko-ottelussa pudottanut Oosthuizen voitti finaalimatsin ensimmäisen reiän par-tuloksella, mutta paljon enempään hänen rahkeensa eivät riittäneet. Ainoan birdiensä eteläafrikkalainen teki viidennellä reiällä.
”Pelasin ihan OK, mutta ei mitään erityistä. Jasonin kaltaisen vastustajan kanssa on pystyttävä pelaamaan 3-4 alle parin, jos haluaa ylläpitää mahdollisuuksia”, Oosthuizen sanoi.
Day liittyi Woodsin ja Geoff Ogilvyn seuraksi niiden joukkoon, jotka ovat pystyneet voittamaan Match Playn useammin kuin yhden kerran.
Kevättalven edetessä silminnähden ryhdistäytynyt Day nousi monella listalla vajaan parin viikon kuluttua pelattavan Masters Tournamentin suurimmaksi menestyssuosikiksi. Ennen reikäpeliturnausta potin Arnold Palmer Invitationalissa korjannut 28-vuotias pelaaja on voittanut 13 edellisestä kilpailustaan peräti kuusi.
Ottelussa sijoista 3-4, kilpailun suurin yllättäjä Rafael Cabrera-Bello päihitti McIlroyn lukemin 3/2. Espanjalainen nousee maanantaina päivitettävällä maailmanlistalla 50:n joukkoon, ja kuittaa samalla ensimmäisen matkalippunsa Augustaan ja Mastersiin.