26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

World Cupissa tutut suosikit

Roope Kakko pelaa tällä viikolla World Cupissa Suomen väreissä. Kuva: All Over Press

Euroopan kiertueen kausi 2013 päättyi sunnuntaina Henrik Stensonin näyttäviin voitonjuhliin, mutta huippugolfissa ei tunnetusti levätä pitkään laakereilla. Nyt huomion kohteena on Melbourne, jossa pelataan tällä viikolla aina yhtä mielenkiintoinen World Cup of Golf -turnaus. Suomea World Cupissa edustavat Roope Kakko ja Mikko Korhonen.

Vahvan kortin ensi kaudeksi ET:lle saaneet Kakko ja Korhonen lähtevät Royal Melbournen kentällä pelattavaan kisaan haastajan asemassa. Tässä on suomalaisten suurin vahvuus, sillä kaksikko ei kuulu ennakkoon turnauksen suosikkien joukkoon. Kakko ja Korhonen edustivat Suomea myös viisi vuotta sitten, kun maa oli edellisen kerran mukana World Cupissa. Tuolloin Kiinassa pelatun turnauksen voitti Ruotsi joukkueellaan Robert Karlsson-Henrik Stenson. Suomen sijoitus Mission Hillsissä oli 21:s.

World Cupin pelisysteemi palaa vanhaan formaattiinsa Melbournessa, jossa pelataan normaali 72 reiän lyöntipeliturnaus. Stroke play oli yhtäjaksoinen käytäntö vuosina 1954-1999, kunnes 11 seuraavaa World Cupia pelattiin best ballin ja nelinpelin säännöin.

Kilpailu lähti liikkeelle kanadalaisen teollisuuspohatan John Jay Hopkinsin ideasta vuonna 1953. Alkuperäisestä Canada Cup -nimestään huolimatta turnaus järjestettiin vain kaksi ensimmäistä kertaa Kanadassa. Kisaa alettiin kutsua World Cupiksi vuonna 1967.

USA:lla 24 voittoa

World Cupin voittajien joukkoon on mahtunut ajan saatossa useita lajin merkittävimpiä tähtiä. Vuonna 1956 ykköstila meni Ben Hoganille ja Sam Sneadille. 60-luvulla Jack Nicklaus ja Arnold Palmer voittivat joukkueturnauksen neljä kertaa. Vuosina 1992-1995 Fred Couples ja Davis Love III nostelivat kookasta palkintopystiä ilmaan neljästi peräkkäin.

Tiger Woods sai kunnian olla voittamassa World Cupia Milleniumin molemmin puolin, ensiksi Mark O’Mearan ja sitten David Duvalin kanssa. USA:lla on koossa ylivoimaisesti eniten World Cupin voittoja, 24. Euroopan maista Espanjalla on neljä voittoa, Ruotsi kuuluu kuuden kahden voiton maan joukkoon.

Torstaina käynnistyvässä World Cupissa on jaossa yhteensä kahdeksan miljoonan dollarin palkintopotti, josta seitsemän miljoonaa jaetaan henkilökohtaisessa kilpailussa ja miljoona joukkuekilpailussa. Jälkimmäisen voittaa maa, jonka kaksi pelaajaa kokoaa parhaan yhteenlasketun tuloksen. Valintakriteerinä on käytetty maailmanlistan järjestystä, kuitenkin niin, että yhdestä maasta voi osallistua maksimissaan kaksi pelaajaa.

Adam Scott (vas.) ja <a href=Jason Day muodostavat ennakkoon ajatellen kovimman parivaljakon Melbournessa. Kuva: All Over Press">

Adam Scott (vas.) ja Jason Day muodostavat ennakkoon ajatellen kovimman parivaljakon Melbournessa. Kuva: All Over Press

Vaikka World Cup osuu maailman parhaiden pelaajien houkuttelemista ajatellen hieman hankalaan paikkaan, riittää Melbournessa nimekästä joukkoa. Suurimman suosikin viittaa voisi sovitella kotiyleisönsä edessä pelaavien Adam Scottin ja Jason Dayn harteille.

Kovakuntoinen Scott voitti niin ikään Royal Melbournen kentällä viime viikonloppuna pelatun Australian Mastersin ja viikkoa aikaisemmin Australian PGA:n mestaruuden. Kun Scottin tilastoista löytyy voitot myös Mastersista, Barclaysista ja PGA Grand Slamista, on maailmanlistan kakkosella koossa tänä vuonna jo viisi ykköstilaa.

Kucharin ja McDowellin parina debytantti

Australian lisäksi ennakkoon vahvoja joukkueita ovat mm. Yhdysvallat, Irlanti ja Italia. MattKuchar oli voittamassa Gary Woodlandin kanssa USA:lle vuoden 2011 World Cupia, nyt hänen kanssaan samaa yrittää Kevin Streelman. Irlannin kaksikon muodostavat Graeme McDowell ja Shane Lowry, joka tekee Streelmanin tavoin debyyttinsä World Cupissa. Kolme kisaa tällä kaudella voittanut McDowell oli vuoden 2011 kisassa toinen ja kaksi vuotta aikaisemmin neljäs.

Vuoden 2009 mestari Italia hakee menestystä Francesco Molinarin ja Matteo Manasseron voimin. Francesco ja Eduardo Molinarin voitto neljä vuotta sitten oli yllätys, mutta samaa ei voi sanoa enää, jos ykköstila lähtee sunnuntaina saapasmaahan. Molinari ei ole tänä vuonna päässyt voittajien kirjoihin, mutta Top 10 -sijoituksia löytyy viisi. Manasserolta olisi voinut kaudella 2013 odottaa enemmänkin, mutta BMW PGA Championshipin voitto oli nuorukaiselta kova temppu.

Muita potentiaalisia kärkijoukkueita ovat Espanja (Rafael Cabrera BelloMiguel Angel Jimenez) Ranska (Gregory BourdyVictor Dubuisson) ja Ruotsi (Jonas BlixtPeter Hanson).

Jason Day menetti sukulaisia Filippiinien taifuunissa

<a href=Jason Daylle kantautui ikäviä uutisia Filippiineiltä. Kuva: All Over Press" src="/wp-content/uploads/2013/11/13112013192563.jpg">

Jason Daylle kantautui ikäviä uutisia Filippiineiltä. Kuva: All Over Press

World Cupiin valmistautuva Jason Day on ollut viime aikoina lujilla ajatustensa kanssa. Hän sai kuulla muutama päivä sitten menettäneensä kahdeksan sukulaistaan Filippiinien tuhoisassa Haiyan-taifuunissa. Heidän joukossaan oli myös pelaajan isoäiti.

”He ovat löytäneet tietojeni mukaan kahdeksan sukulaistamme, heistä kuusi oli lapsia. Sitten oli isöäitini ja pari muuta. Melkoinen tragedia, olen niin pahoillani äitini puolesta”, Day sanoi.

Day kertoi kaikkein vaikeinta olleen, kun sukulaisiin ei saanut yhteyttä. Monet heistä asuvat juuri pahiten tuhosta kärsineellä Taclobanin seudulla. Filippiineillä pelätään kuolonuhreja olevan jopa 10 000, kateissa on edelleen tuhansia ihmsiä.

”Ainoa kommunikointikeinomme oli ottaa Facebookilla yhteyttä Manilassa asuviin sukulaisiin. He olivat mukana etsinnöissä.”

Dayn äiti Dening muutti Filippiineiltä Australiaan 30 vuotta sitten.

Jason Day piti ennen World Cupia viiden viikon kilpailutauon. Hän starttaa myös ensi viikolla Sydneyssä pelattavaan Australian Openiin.

Suomalaisten lähtöajat World Cupissa torstaina ja perjantaina:

9:24 a.m. (Kierros 1)
11:32 a.m. (Kierros 2)
Oscar Fraustro, MEX
Tony Lascuna, PHI
Roope Kakko, FIN

11:44 a.m. (Kierros 1)
9:36 a.m. (Kierros 2)
Mikko Korhonen, FIN
Brad Fritsch, CAN
Robert-Jan Derksen, NED

Aikaero +9 tuntia.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje