Kauden ensimmäisen major-turnauksen alkuun on enää reilut kaksi viikkoa, mutta maailmanlistan ykkösmiehen ja golfin kiintotähden Tiger Woodsin osallistuminen kisaan on edelleen varsin epävarmaa.
Woods on kärsinyt ajoittain kovista selkäkivuista, joiden takia hän jätti väliin myös viime viikonloppuna pelatun Arnold Palmer Invitationalin.
”Ollakseni rehellinen, Augustasta puhuttaessa on vielä liian aikaista (sanoa mitään). Se on varsin turhauttavaa”, Woods sanoi lehdistötilaisuudessa maanantaina.
Woods on voittanut Mastersin neljästi, eikä hän ole missannut kisaa kertaakaan ammattilaisena. Kuluvan kauden alku on kuitenkin ollut Woodsille ennätyksellisen huono.
”Olen saanut selkään hoitoa paria viikkoa ja nyt teen töitä ollakseni valmis Augustaan”, Woods kertoi.
Tarkkaa syytä Woodsin, 38, selkäkipuihin ei ole julkistettu, mutta spekulaatioissa myös välilevyn pullistuma on noussut esille. Pahimmassa tapauksessa se saattaisi pakottaa hänet useiden kuukausien pakkolevolle.
Woodsin haastattelu selkävaivoihin littyen.
Sami Sarpakunnas