Tiger Woods tuntee Old Coursen kuin omat taskunsa, mutta se ei estänyt häntä ottamasta pientä etukäteistuntumaa kenttään Open Championshipiä edeltävänä viikonloppuna. Woods saapui lauantaina St. Andrewsiin, missä hän on voittanut Claret Jugin vuosina 2000 ja 2005.
Woodsin ohjelmassa oli aluksi vain kolmen reiän peli rei’illä 16-18, seuranaan viisi Niken järjestämälle harjoitusleirille osallistunutta onnellista junioria.
Lyhyestä tuntumasta huolimatta Woods huomasi muutoksia kisakentän olosuhteissa.
”Olen todella yllättynyt. Näin Old Coursesta kuvia viimeksi kuukausi sitten, ja se näytti aivan rutikuivalta. Vaikutti silti, että se olisi taas yhtä kova ja nopea kuin aiemmilla kerroilla St. Andrews’ssa pelatessani”, Woods sanoi. ”Nyt kenttä oli ihan toisenlainen. Täällä on tullut paljon vettä ja aurinkoa on riittänyt.”
”Tässä on vielä tehtävä töitä saadakseni vähän tuntumaa griinien ympäristöön ja puttaukseen. Odotin kovia pintoja, mutta en osannut odottaa, että ne olisivat niin pehmeät. Viheriöille tuli kunnon alastulojäljet. En muista koskaan ennen tehneeni täällä pallon jälkiä griinille.”
Tulevaksi viikoksi Fifen seudulle on luvattu sadetta ja viileätä ilmaa, joten kenttä tuskin muuttuu British Openissa yhtään kovemmaksi.
Tiger sijoittui viime viikolla 32. tilalle PGA Touriin kuuluvassa Greenbrier Classicissa, missä hän pelasi kolme kuutosella alkavaa kierrostulosta. Woodsin lyöntipeli näytti kisassa huomattavasti paremmalta kuin suurelta osin tällä kaudella.
Maailmanlistalla 226. valahtanut Woods on pelannut tänä vuonna seitsemän turnausta Yhdysvaltain kiertueella, ja Top 10 –sijoitukset antavat edelleen odottaa itseään. Kauden paras saavutus on Masters Tournamentin 17. sija.
Lähde: AP
Marko Kuivasaari