26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - World Golf Championships

Woods loukkasi selkänsä - keskeytys Ohiossa

Huono onni riivaa Tiger Woodsia. Hankala lyöntiasento koitui hänen kohtalokseen Bridgestone Invitational -turnauksessa. Kuva: Getty Images

Tiger Woods loukkasi selkänsä sunnuntain kierroksen toisella reiällä, mikä johti lopulta keskeytykseen ulosmenon lopussa. Loukkaantumisen laukaissut tilanne käynnistyi, kun Woods joutui lyömään palloaan bunkkerissa niin huonosta asennosta, että hän menetti tasapainonsa.

Woods draivasi pallonsa kakkosväylällä syvän bunkkerin etureunaan, jonne pallo myös upposi. Hän sai vapaan dropin, mutta joutui lyömään paikasta, jossa hänen jalkansa olivat pallon alapuolella. Woods svingasi kovaa, kaatui taaksepäin, ja joutui hyppäämään bunkkeriin.

Jatkossa hänen pelinsä alkoi sujua kehnosti, ja selkä vaikutti kramppaavan. Woods löi vielä avauksen yhdeksännellä reiällä, mutta kutsui tämän jälkeen tuomarin paikalle. Hetken kuluttua hänet kyydittiin kentältä pysäköintipaikalle autonsa luokse.

Woods irvisti noustessaan golfautosta, ja kenkien vaihtaminen näytti tuskaiselta. Muutaman minuutin kuluttua pelaajan caddie Joe LeCava hyppäsi auton rattiin, ja kaksikko poistui Firestone Country Clubilta.

”Tämä (loukkaantuminen) tapahtui kun löin toista lyöntiä kakkosella, ja jouduin hyppäämään bunkkeriin. Sen jälkeen selkäni on krampannut koko ajan”, Woods oli kertonut PGA Tourin tuomarille. ”Koko alaselkä on kipeä. En tiedä mitä siellä on.”

Woodsin, 38, on tarkoitus pelata tulevalla viikolla PGA Championshipissä. Hänen suunnitelmissaan oli aloittaa valmistautuminen kauden viimeiseen major-turnaukseen Valhallassa maanantai-iltapäivänä.

”En tiedä”, Woods sanoi kysyttäessä Valhallan kisasta. ”Yritän nyt päästä pois täältä.”

Tähden esitys Bridgestone Invitationalissa oli pettymys. Avauskierrosta lukuun ottamatta Woods (68-71-71) ei noussut missään vaiheessa taistelemaan kisan kärkisijoista. Tiger olisi tarvinnut Ohiossa ja Valhallassa vahvat esitykset päästäkseen mukaan PGA Tourin pudotuspeleihin. Myös Ryder Cupin valintojen suhteen eletään nyt kriittisiä hetkiä.

Woods joutui pitämään tällä kaudella kolmen kuukauden kilpailutauon oltuaan selkäleikkauksessa maaliskuun lopussa.

Lähde: WGC

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje