Woodland vuorostaan paalulle - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Woodland vuorostaan paalulle

Pitkälle palloa mättävä Gary Woodland johtaa Farmers Insurance Openia. Kuva: All Over Press

Gary Woodland (-8) nousi tuloksellaan 70 Farmers Insurance Openin kärkipaikalle 54 reiän jälkeen. Hän johtaa kisaa lyönnillä ennen Marc Leishmania sekä kahden kierroksen jälkeen paalulla ollutta Jordan Spiethiä.

Koska enemmän kuin 78 pelaajaa selvitti kisan cut-rajan, jouduttiin lauantaina selvittämään, ketkä 70 ensimmäistä (sekä jaetut) pääsevät mukaan viimeiselle kierrokselle. Tuloksen 79 pelannut TigerWoodsputosi lauantaina sijalle 80, ja karsiutui samalla jatkosta. Perjantaina jatkoonpäässeistä vain klubipro Michael Blockilla oli heikompi tulos kuin Woodsilla.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Torrey Pinesin kisan seitsemän voittanut Woods joutui jättämään leikin sikseen turnauksen toisessa karsinnassa. Tulos 79 on Tigerin uran kolmanneksi kehnoin PGA Tourilla.

Woods ei ollut lauantaina ainoa, jolla oli ongelmia: vaikealla South Coursella vain viisi pelaajaa pystyi alittamaan 70 lyönnin rajan. Perjantaina loistanut Spieth ei ollut yksi heistä. Spieth pelasi viisi ensimmäistä reikää neljä yli, mutta jatko sujui kolmen birdien ja kahden bogin säestämänä yhden alle. Tulokseksi jäi 75, mikä oli 12 lyöntiä enemmän kuin toisella kierroksella.

Tuttu ympäristö inspiroi, sillä Spieth ja neljättä sijaa Morgan Hoffmannin kanssa jakava Pat Perez (-6) varttuivat työskennellen Torrey Pinesin driving rangella. Päivän kovimman (67) kierrostuloksen pelannut Andres Romero jakaa kuudetta sijaa mm. Ryo Ishikawan ja NicolasColsaertsinkanssa tilanteessa viisi alle.

Tasaisessa kilpailussa 22 pelaajaa löytyy tulostaululla neljän lyönnin sisältä.

Monen mielestä South Course on viritetty lähes yhtä vaativaksi kuin vuoden 2008 US Openissa, Tuolloin Woods voitti toistaiseksi viimeisen major-turnauksensa. Kentän raffit ovat paksut ja viheriöt kivikovat. South Coursen kolmen kierroksen keskiarvo on ollut 74.24, kun US Openissa se oli 74.97.

Lähde: AP

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje