Will Zalatoris avasi vihdoin voittotilinsä Memphisin kisan erikoisessa uusinnassa - Golfpiste.com

27.9.–4.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][18]
KilpailuaSuomalaista

27.9.–4.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][18]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Will Zalatoris avasi vihdoin voittotilinsä Memphisin kisan erikoisessa uusinnassa

Will Zalatoris otti kauan tavoittelemansa debyyttivoiton Memphisissä. Kuva: Getty Images

Zalatoris siirtyi menestyksensä myötä FedEx Cupin pistetilaston kärkeen.

Will Zalatoris (-15) toteutti pitkän odotuksen jälkeen unelmansa otettuaan Memphisissä Tennesseessä sunnuntaina päättyneessä PGA Tourin pudotuspelikilpailussa ensimmäisen voittonsa Yhdysvaltain kiertueella.

Helpolla voitto ei tullut, sillä peli ratkesi Zalatoriksen eduksi Sepp Strakaa vastaan käydyn uusinnan kolmannella playoff-reiällä. Kaksikon tehtyä uusinnassa kaksi paria TPC Southwind -kentän 18. reiällä (par 4), siirryttiin hakemaan ratkaisua takaysin ensimmäiselle par-kolmoselle.

Zalatoriksen tiilyönti 11. reiällä (138 metriä) jäi lyhyeksi. Pallo pomppi muutaman kerran viheriön edustalla olleella kivitasanteella, mutta ei päätynyt veteen. Etu siirtyi Strakalle, joka niin ikään jätti lyöntinsä lyhyeksi loiskauttaen pallonsa lampeen.

Dropin jälkeen itävaltalainen iski wedge-lyöntinsä bunkkeriin, josta hän teki tuplabogin. Zalatoris mietti tovin aikaa seuraavaa suoritustaan, mutta ei lähtenyt yrittämään lyöntiä pallon oltua hankalasti kivitasanteen ja karheikon välissä. Hän käveli samalle pudotusalueelle, ja sivalsi pallonsa parin metrin päähän reiästä.

Onnistuneen bogey-putin jälkeen Zalatoris nosti kätensä ilmaan. Ilme kertoi valtavasta helpotuksesta ja pitkän odotuksen päättymisestä. Ensimmäisen playoff-kilpailun voitosta Zalatoris ansaitsi 2,7 miljoonaa dollaria palkintorahaa.

Tiistaina 26 vuotta täyttävä Zalatoris on saavuttanut nuoresta iästään huolimatta ison määrän huippusijoituksia PGA Tourilla, mutta ykköstilat ovat toistuvasti kiertäneet tähtipelaajaa. Hän on kantanut viime talvesta lähtien kiusallista maailman parhaan vailla pääkiertuevoittoa olevan pelaajan titteliä, kun tämänhetkinen maailmanlistan ykkönen Scottie Scheffler sai voittotilinsä auki.

Kiusallinen titteli siirtyi nyt Cameron Youngille, joka oli maailmanlistalla ennen maanantaina tehtävää päivitystä sijalla 17.

Zalatoris erotti viime viikolla kesken runkosarjan viimeisen turnauksen caddiensa, ja ylsi isoon menestykseen tehtävän vastaan ottaneen Joel Stockin kanssa heti ensimmäisessä yhteisessä kilpailussa. Avausvoitto vei isoissa turnauksissa viihtyvän pelaajan FedEx Cupin pistetilaston kärkeen. Zalatoris on pelannut PGA Tourilla syyskuusta 2020 lähtien. Vajaan kahden vuoden voitoton kausi ei ajallisesti ole erityisen pitkä, mutta siihen nähden on, kun otetaan huomioon miten usein hän on kyseisenä aikana voittokahinoissa häärinyt.

Lucas Glover ja Brian Harman (-12) jakoivat FedEx St. Jude Championshipissä kolmannen sijan. Kärjessä alusta saakka keikkunut J.J. Spaun (-5) ajautui sunnuntaina vaikeuksiin, ja tulos 78 pudotti hänen top 40:n ulkopuolelle. Kärkitaistelussa 54 reiän jälkeen olleelle Cameron Smithille (-9) olisi irronnut voitolla maailmanlistan ykköspaikka, mutta hän joutui tyytymään tuloksen 70 myötä jaettuun 13. sijaan.

Smithin tavoitteen toteutumista jarrutti jälkikäteen annetut kaksi rangaistuslyöntiä. Hän löi pallonsa veteen lauantain kierroksen neljännellä reiällä (par 3) ja teki bogin. Ongelmaksi muodostui se, että Smith pudotti uuden pallon rangaistusalueen rajalle, kun pallon olisi pitänyt olla säännön 17.1 mukaisesti kokonaan alueen ulkopuolella. Kilpailun tuomarit tarkastivat asian videolta, ja ilmoittivat Smithille sääntörikkeestä noin tunnin verran ennen hänen sunnuntain starttiaikaansa. Bogey muutettiin triplabogiksi, ja ero kärkeen muuttui neljäksi lyönniksi.

PGA Tourin pudotuspeliturnaukset jatkuvat tällä viikolla Delawaressa. BMW Championshipiin otetaan pistetilaston 70 parasta ja ensi viikolla kaiken ratkaisevaan Tour Championshipiin pääsee 30 pelaajaa.

Lue seuraavaksi: Kohun keskellä olevalla Cameron Smithillä iso päivä edessä – voitolla maailmanlistan kärkeen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje