16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Wikström paras suomalainen finaalissa, Koivisto rankingissa – ruotsalaiset rohmusivat isoimmat pytyt

Tiia Koivisto oli päättyneen LET-kauden suomalainen valopilkku. Kuva: Tristan Jones/LET

Tiia Koivisto oli kauteensa tyytyväinen, vaikka ei pystynytkään ottamaan LPGA:n karsintafinaalipaikkaa.

Tiia Koivisto (par) ei yltänyt toivomaansa suoritukseen Marbellan seudulla Alferini Golfissa pelatussa LET-kiertueen finaalissa. Hän pelasi Andalucia Costa del Sol Open de Espana -kilpailun neljännellä kierroksella tuloksen 74, ja päätyi jaetulle 35. sijalle.

Koivisto tavoitteli Espanjassa nousua rankingin top 10:een, joka olisi tuonut hänelle paikan LPGA:n karsintafinaaliin. Se olisi edellyttänyt viikonvaihteessa kovaa sijoitusta, josta Koivisto ei ollut kauden viimeisessä turnauksessa valmis taistelemaan.

”Ei taaskaan ihan lähtenyt tällä viikolla. Samanlaista on ollut viimeiset kolme kuukautta”, Koivisto harmitteli.

Vaikka Koivistoa ei Yhdysvaltain kiertueen karsintahuipennuksessa joulukuussa nähdä, tyydyti kauden kokonaispanos mäntsäläläistä. Kruununa oli luonnollisesti toukokuussa Evianin kuuluisassa golfkeskuksessa Ranskassa tullut uran debyyttivoitto LET:n kilpailuissa.

”Yksi tavoitteista eli pääsy LPGA:n karsintafinaaliin jäi saavuttamatta, mutta kauteen kokonaisuutena olen kuitenkin tyytyväinen. Menin taas tuntuvasti eteenpäin”, Koivisto sanoi.

Hän sai Jabra Ladies Openin voiton myötä paikan Evian Championshipiin, ja oli mukana myös Women’s Openissa. Voiton ohella Koivisto otti kaksi muutakin henkilökohtaista top 10 -sijoitusta. Sellaiset olivat lähellä myös Italiassa ja Sveitsissä, jossa hän oli 11:s.

”Tänä vuonna tuli taas isosti kokemusta kartutettua, ja pelasin ensimmäiset majorini. Kyllä aika selkeästi olen kartalla siitä mitä pitää kehittää, että pääsen taas seuraavalle tasolle. Tavoite on pelata muutaman vuoden sisällä LPGA Tourilla”, hän kertoi.

Ennen kuluvaa viikkoa 11:ntenä ollut Koivisto joutui päästämäään rankingissa kaksi pelaajaa edelleen, ja sijoitus oli 13:s. Koiviston ykköskohteena kokonaiskisassa ollut Englannin Liz Young keikahti lopulta kärkikymmeniköstä, kun ohi kiilannut Caroline Hedwall haali ison pistepotin. Pudotusta pistelistalla tuli myös viimeisenä top 20:een yltäneelle Ursula Wikströmille (-2), joka sijoittui turnauksessa kaksi pykälää Koivistoa korkeammalle.

Eiköhän tästä ole pienen breikin jälkeen taas kiva rakentaa uutta kautta.

”Tänään oli taas vähän vaikeampi päivä. Alkuun joutui pelastelemaan pareja, ja sitten kun sai lyönnistä kiinni, putit eivät enää uponneet. En saanut napattua kiinni momentumista missään vaiheessa rundia”, Wikström totesi.

Wikströmin kausi oli Koiviston tavoin kaksijakoinen. Hänellä parhaat esitykset osuivat kauden jälkipuolelle.

”Syksyllä peli alkoi vähän kulkea, ja onnistuin saamaan muutamia OK-sijoituksia”, tuumaili Wikström.

Kausi toi vantaalaiselle neljä henkilökohtaista top 10 -sijoitusta, joista kolme oli top-viitosia. Hän on sijoittunut pitkällä urallaan 32 kertaa kymmenen parhaan joukkoon, mutta voitot ovat kiertäneet LET:n kokeneimpiin pelaajiin kuuluvaa Wikströmiä sitkeästi. Niitä hän lähtee tavoittelemaan jälleen ensi kaudella.

”Eiköhän tästä ole pienen breikin jälkeen taas kiva rakentaa uutta kautta”, hän sanoi.

Vauhdikkaasti tähtipelaajaksi kasvanut Linn Grant voitti tänä vuonna neljä turnausta Ladies European Tourilla. Kuva: Mark Runnacles/LET

Finaalissa 56. sijan jakanut Noora Komulainen (+5) oli kauteensa pettynyt, joskin syksyn kohentuneet otteet lämmittivät mieltä.

”En ollut tyytyväinen tähän kisaan, enkä kauteen muutenkaan kokonaisuutena. Taisi olla urani huonoin ranking-sijoitus. Olen kuitenkin tyytyväinen, että sain OK-kisoja ja rundeja syyskuusta lähtien vaikean alkukauden jälkeen”, pistelistalla 74:nneksi päätynyt Komulainen sanoi.

Raskaus on aina iso fyysinen ja henkinen koettelemus, eikä lapsen syntymän jälkeinen paluu oman lajin pariin ole yhdellekään urheilijalle helppoa. Tämän Komulainenkin on saanut huomata jatkettuaan uraansa kiertueella äitinä.

”Olin tilanteessa, että on pakko alkaa onnistumaan. On ollut haastavaa palata takaisin tourille raskauden jälkeen.”

Komulainen kertoi saaneensa paljon kotiläksyjä vanhan ja uuden kauden väliselle ajalle, ja on erittäin innostunut tulevista treeneistä. Kautensa hän käynnistää helmikuussa.

Andalucia Costa del Sol Open de Espana -turnauksessa iso mielenkiinto kohdistui itse kilpailun ohella siihen, kumpi nuorista ruotsalaistähdistä, Linn Grant vai Maja Stark, vie rankingin voiton. Jälkimmäinen olisi tarvinnut tämän tavoitteen toteutumiseksi kärkisijoituksen ja Grantin olisi tietysti täytynyt pysyä takana. Kumpikaan ei toteutunut, ja näin turnauksessa kolmanneksi sijoittunut Grant (-17) kruunattiin kokonaiskilpailun voittajaksi.

Länsinaapurin pelaajat rohmusivat Espanjan Aurinkorannikolla käytännössä kaiken mahdollisen, sillä finaalin ykköseksi nousi uusinnassa Sveitsin Morgane Metraux’n päihittänyt Caroline Hedwall (-18). Lisäksi Johanna Gustavsson sinetöi kokonaiskisan kolmannella sijallaan ruotsalaisten kolmoisvoiton rankingissa.

Ruotsalaiset saavuttivat tänä vuonna peräti kahdeksan voittoa, joista puolet otti Grant. Starkille kirjattiin kaksi ykköstilaa ja Anna Nordqvistille sekä Hedwallille kummallekin yksi. Näiden ohella Stark kävi hakemassa yhden voiton myös LPGA Tourilta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje