16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Wikström ja Blomqvist-Kakko taistelevat voitosta Turkissa

Ursula Wikström (oik.) ja Minea Blomqvist-Kakko ovat esittäneet pirteitä otteita Turkissa.

Ursula Wikström ja Minea Blomqvist-Kakko nousivat taistelemaan Turkin avoimesta mestaruudesta turnauksen toisena päivänä Belekissä. Wikström (73-70) jakaa LET:n kalenteriin kuuluvassa kisassa kärkipaikan Christel Boeljonin kanssa tuloksella -3. Kolmantena oleva Blomqvist-Kakko (72-72) seuraa kärkikaksikkoa lyönnin päässä.

”Olen putannut nyt vähän rohkeammin ja homma viheriöillä on toiminut hyvin. Ja mikä tärkeintä kentällä on nyt ollut hauskaa ja helppoa olla. Aloin tänään jopa taikauskoiseksi ja pelasin samalla pallolla 15 väylää, kun sillä peli kulki niin hyvin”, Wikström sanoi.

Euroopan rahalistan kärjessä 63.631,50 euron tienesteillä oleva Boeljon joutuu kolmannella kierroksella suomalaispuristukseen, sillä kolmikko starttaa National Golf Clubin kentälle päivän viimeisessä ryhmässä. Palkintoarvoltaan 250.000 euron kisan loppuratkaisut ovat edessä sunnuntaina. ”Peli on ollut tasaista ja varman oloista, joskin hieman arkaa. Puttien kanssa oli tänään pieniä ongelmia, kun ne tuppasivat jäämään lyhyeksi. Viikonloppuna vähän puhtia lisää putteihin, niin voi hyvällä mielellä lähteä taistelemaan kaksoisvoitosta Suomelle”, Blomqvist-Kakko iloitsi.

Ruotsalaiset Louise Larsson ja Pernilla Lindberg jakavat neljättä sijaa Diana Lunan ja vasta 16-vuotiaan amatöörin Charley Hullin kanssa. Turkish Airlines Ladies Openin kolmas suomalaisedustaja Jenni Kuosa (75-80) karsiutui kahdelta viimeiseltä kierrokselta. Yhteistulokseen +9 päätynyt Kuosa jäi karsintarajasta kahden lyönnin päähän.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje