26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista

26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Wikström 31:s Dubai Ladies Mastersissa

Ursula Wikström voi hyvillä mielin jäädä odottamaan tulevan kauden haasteita. Kuva: Juha Taskinen

Ursula Wikström jäi niukasti Top 30:n ulkopuolelle lauantaina Dubaissa, Emirates Golf Clubilla päättyneessä LET:n finaaliturnauksessa. Hän pelasi kisan neljäntenä päivänä toisen peräkkäisen 72 lyönnin kierroksen, ja saldosi kokonaistuloksekseen 289 (+1).

Päätöskierroksen tilastot näyttivät Wikströmin osuneen avauslyönneillään väylille 12 kertaa, viheriösumatilaston oltua 11/18. Putteriaan hän käytti 29 kertaa.

”Tänäänkin oli vallan haastava päivä ja vaikeuksissa oltiin koko ajan”, Wikström sanoi.

Dubai Ladies Mastersin voitti ylivoimaisesti Shanshan Feng (-21).Maailmanlistan kuutonen jakoi tuloksellaan 267 aiemmin hallussa ollutta turnausennätystään. Ykköstila oli hänelle jo kolmas Dubain kisassa.

Kiinalainen pelasi ainoana kilpailjana kaikki kierrokset alle 70 lyönnillä, ja jätti toiseksi sijoittuneen Thaimaan Thidapa Suwannapuran 12 lyönnin päähän. Englannin Melissa Reid (-8) oli kolmas.

Ruotsin Caroline Hedwall ja Tanskan Malene Jörgensen (-4) jakoivat parhaina pohjoismaalaisina kahdeksatta sijaa.

Turnaus sujui muilta suomalaisilta alavireisesti. Noora Tamminen jäi lyönnin päähän jatkokierroksilta, Minea Blomqvist-Kakko, Elina Nummenpää ja Linda Henriksson karsiutuivat selvemmällä erolla.

Feng oli niin ikään LET:n rahalistan ykkönen. Wikström sijoittui parhaana suomalaisena sijalle 17, hieman yli 93 000 euron ansioillaan. Myös toisinaan varsin pirteästi esiintynyt Tamminen (33.) ja Blomqvist-Kakko (65.) säilyttivät korttinsa pääkiertueelle ensi kaudeksi. Nummenpää ja Henriksson suuntaavat puolestaan Dubaista Marokkoon, tulevana perjantaina käynnistyvää LET:n karsintafinaalia varten.

Päättynyt Wikströmin kahdestoista ammattilaiskausi oli tähän saakka uran paras. Top 10 -sijoituksia kertyi neljä.

”Muutama ihan ok kisa, mutta muuten kausi oli vähän sellaista tasapaksua puurtamista. Tämä päätöskisa peilaa koko kautta varsin hyvin. Missään vaiheessa homma ei meinaa lähteä käyntiin ja loppu onkin sitten sellaista hengissäpysymistaistelua”, hän luonnehti.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje