3.10.–10.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][20]
KilpailuaSuomalaista

3.10.–10.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][20]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Wikström 12:s Helsingborgissa

Ursula Wikström venyi Ruotsin LET-kisan kärkitusinaan. Kuva: LET/Tristan Jones

Ursula Wikström (-2) nousi parhaaksi suomalaiseksi Ruotsin Helsingborgissa päättyneessä Ladies European Tourin kilpailussa. Vantaalainen kiersi Vasatorpin kentän sunnuntaina 73 lyönnillä, ja päätyi lopputuloksissa jaetulle 12. sijalle.

Wikström aloitti kierroksensa vahvasti. Birdiet väylille yksi ja neljä nostivat hänet jo kärkikymmenikköön, mutta sisääntulon kolme bogia (13,15 ja 16) löivät kapuloita rattaisiiin.

”Tuuli oli kääntynyt etelätuulesta pohjoispuhuriksi ja tuntui, että tänään pelattiin ihan eri kenttää kuin edellisinä päivinä. Varsinkin loppuväylät painettiin hirveään vastatuuleen”, Wikström sanoi.

”Tiesin etukäteen, että takalenkillä oli vaikeuksia odotettavissa, mutta en vaan saanut ns. helpoille väylille iskettyä riittävän kovaa. Oli se kuitenkin hauskaa, mutta vaativaa taistella myrskyssä kenttää vastaan.”

Kova tuuli vei tarkkuutta lyönneistä, sillä sekä väylä-, että viheriöosumia tilastoitiin 10 molempia. Putteriaan LET:n rankingissa 17. oleva Wikstöm käytti sen sijaan vain 26 kertaa.
Kilpailun muut suomalaiset: Minea Blomqvist-Kakko (par), Noora Tamminen (+2) ja Linda Henriksson (+5) jakoivat lopputuloksissa sijoja 21, 31 ja 35. Marika Voss, Krista Bakker ja ElinaNummenpää eivät selvittäneet cut-rajaa.

”Vaikeaa oli tänään. Tuuli tosi kovaa, ja tuntui, että aina oli väärä maila kädessä. Myös puttaaminen ei tuossa kelissä ollut helppoa. Birkkupaikkojakaan ei juuri ollut. Kierroksen lopussa onnistuin muutamassa lähestymisessä, mutta putit eivät uponneet”, tuloksen 79 myötä 18 sijaa pudonnut Tamminen sanoi.
”Tunne kropassa ja lyömisessä ei ole nyt paras mahdollinen, joten on hyvä päästä pariksi viikoksi treenaamaan ennen seuraavaa, Ranskassa pelattavaa kisaa.”
Helsingborg Openin voitti kisaa alusta alkaen johtanut Nicole Broch Larsen (-12). Voitto oli nyt toista kauttaan LET:llä pelaavalle tanskalaiselle ensimmäinen. Etelä-Afrikan Ashleigh Simon hävisi Broch Larsenille lyönnillä. Malene Jorgensen (-10) täydensi tanskalaisten vahvaa panosta kolmannella tilallaan.

Kiertue jatkuu kolmen viikon päästä Ranskan avoimilla. Ensi viikolla vuoronsa saavassa kauden viidennessä major-turnauksessa, Evian Championshipissä ei suomalaispelaajia nähdä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje