26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Westwood karkasi Indonesiassa

Siirtyykö maailman ykkösen valtikka sunnuntaina jälleen Lee Westwoodin haltuun? © Getty Images

Jakartan turnauksen vetonaulaksi hankittu Lee Westwood on esittänyt viime päivinä indonesialaisyleisölle näyttävää peliä suoraan maailman huipulta. Hän tyylitteli kahden edellisen (68-66) kierroksen jatkeeksi Indonesian Openissa lauantaina tuloksen 66, ja siirtyi kisassa ylivoimaiseen johtoon.

Westwoodin mahdollinen voitto voi viedä hänet takaisin maailman ykköseksi, mikäli samanaikaisesti PGA Tourilla kilpaileva Luke Donald ei voita Etelä-Carolinan turnausta. Westwood on Donaldin edellä maailmanlistalla, mutta PGA Tourilta saadut pisteet ovat World Rankingin säännöissä vahvempia kuin Aasian kiertueelta kerätyt pisteet.

Ennakkoon Westwoodin ohella suurimmiksi ennakkosuosikeiksi lasketut PrayadMarksaeng, RahmanSiddikur ja Thongchai Jaidee ovat sijoilla 4-5, mutta voittoa ajatellen mahdollisuudet ovat ohuet.

Toista sijaa Indonesian Openissa jakavat Thitiphun Chuayprakong sekä Hyun-binPark. He ovat Westwoodia viisi lyöntiä perässä ennen finaalikierrosta.

Suomalaisista vain Joonas Granberg (40:s) ylsi mukaan kahdelle viimeiselle kierrokselle. Hän on pelannut läpi turnauksen tasaisesti (71-73-72) omaten vielä sunnuntaina realistiset mahdollisuudet nousta 25 parhaan joukkoon.

Kalle Samooja jäi Jakartassa kolme lyöntiä cut-rajan huonommalle puolelle. Turkulaisen kierrokset 74 ja 75 oikeuttivat 90. sijaan.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje