16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Webb Simpson luuti kärkeen Hawaijilla

Webb Simpsonilla on kaksi kautta aikaa käyttää pitkää putteriaan, kunnes sääntömuutos pakottaa hänet uusiiin sovellutuksiin.Kuva Getty Images

Perinteinen voittajien kisa Hawaijilla tullee olemaan päätöspäivänä maanantaina melkoinen jännitysnäytelmä. Peräti kahdeksan pelaajaa 30:sta osalistujasta on kolmen lyönnin sisällä.

Viimeisessä parissa lähtevät liikkeelle US Openin vuoden 2012 voittaja Webb Simpson (-14) sekä samassa tuloksessa oleva komeetta Jordan Spieth. Dustin Johnson on hänkin tuloksessa 14 alle, puolivälissä johtanut Zach Johnson on kaksi lyöntiä jäljessä.

Maailmanlistan kakkonen Adam Scott (70-70-69) on hänkin vain neljän lyönnin päässä johtotriosta.

Webb Simpson voitti monille ylllättäen US Openin kesäkuussa 2012 nousten maailmanlistan viidenneksi. Tämän jälkeeen voitot karttoivat nykyään 28-vuotiasta Simpsonia lähes 1,5 vuoden ajan, vaikka väliin mahtui varsin hyviä kilpailuja.

Simpson voitti loppusyksystä PGA Tourun kisan ( (Shrineres Hospital for children), joka kuuluu vuoden 2014 ohjelmaan. Neljässä edellsisessä kilpailussa sijoitukset ovat ollee neljäs, ensimmäinen, seitsemäs ja viides. Hyundai Tournament of Champions kisan mahdollinen ykköstila nostaisi ykköstilojen määärän uralla viiteen.

Nykyisistä pelaajista alle 30-vuotiaista voittojen määrässä listaa johtaa Dustin Johnson (8) ennen Rory McIlroyta (5). Simpsonin maanantain pelipari, 20-vuotias Jordan Spieth ( yksi voitto) voi nousta seuraavien vuosien aikana tämän listan kurkoksi Johnsonin (29-v) ja Simpsonin (28-v) joutuessa väistymään ikänsäkin puolesta.

Teemu Tyry

1pv.

title_84849Jordan Spiethin uran ensimmäinen kisakierros Kapaluan Plantation Coursella sujui upeasti. Edelliskaudella kymmennenneksi rahalistalla sijoittunut ja Presidents Cupiiin hämmästyttävästi noussut nuorukainen tehtaili viimeisellä viidellä neljä birdietä. Näitä kertyi kaikkiaan seitsemän, kärkipaikkaa Spiethin kanssa jakavat Webb Simpson, Michaell Thompson sekä Chris Kirk.

”Nautin varsin paljjon Kapaluan kentällä paitsi pelaamisesta, myös maisemista joita olen saanut ihailla televisiosta jo vuosia tätä kisoja seuratessani. Tuntuu upealta olla täällä muiden 29 PGA Tourilla voittaneen pelaajan kanssa”, vaatimattoman oloinen Spieth tunnelmoi TV-haastattelussa.

Spiethia pideään varsin yleisesti Tigerin jälkeen USA:n lupaavimpana nuorena pelaajana. Kauden tulokkaan titteli tuli hänelle kovien näyttöjen jälkeen. Kun vuosi vaihtui, Spieth oli maailmanlistalla 22. Tigerin tavoin hän on voittanut US Junior Amateurin kahdesti, ollut amatöörien maailmanlistan ykkönen j ja loistanut Walker Cupissa. Juuri tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Spieth tulee olemaan syksyn Ryder Cupissa mukana. Mahdollisesti todella suuressa roolissa.

Kapaluassa hänellä on loistavan avauskierroksen jälkeen vielä paljon haasteita edessä. Kentällä täytyy tehdä birdejä rivakkaan tahtiin. Kokeneista pelimiehistä torstain pelikaveri Webb Simpson on rinnalla, Jason Dufner ja Zach Johnson lyönnin päässä, Matt Kuchariin on eroa kaksi lyöntiä.

title_85819Kolmikko Dustin Johnson , Brandt Snedeker ja Adam Scott tekivät kukin tuloksen 70, josta on lauantain toisella kierroksella jo käynnistettävä kiriä, sillä kentällä jonka par on 73, tullaan sään pysyessä edes kohtuullisena pelaamaan vielä hurjia tuloksia.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje