Watsonin ote pitää - Golfpiste.com

13.5.–20.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][8]
KilpailuaSuomalaista

13.5.–20.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][8]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - World Golf Championships

Watsonin ote pitää

Bubba Watsonin värikäs peli herätti jälleen ihastusta Doralissa. © Getty Images

Cadillac Championshipin kolmas pelipäivä ei tuonut kärjen asetelmissa olennaisia muutoksia. Bubba Watson (-17) on edelleen ykkösenä, paitsi että nyt hänen johtomarginaalinsa on jo kolme lyöntiä. Päivä tuntui hymyilevän suotuisammin Rory McIlroylle, joka oli kierrostaan 12 reiän jälkeen yhdeksän alle. Jäätävästi putannut maailman ykkönen sortui kenties ajattelemaan liikaa viitosella alkavaa tulosta, sillä lauantain loput kuusi reikää sujuivat kaksi yli parin. Tulokseen 65 päätynyt McIlroy nousi kahdeksanneksi, mutta onko kahdeksan lyönnin ero Watsoniin sittenkin liikaa? Hohdokas oli myös Tiger Woodsin aloitus. Kolme perättäistä birdietä antoivat viitteitä päättäväisestä noususta, mutta jatkossa meno laantui. Woods oli 10. reiän jälkeen kierrostaan vielä neljä alle, mutta 12:nnella tullut toinen par-viitos-bogi kävi kalliiksi. Birdiet rei’illä 16 ja 18 pitivät tuloksen alle 70 lyönnin, mutta eroa kärkeen on hänelläkin kahdeksan lyöntiä. ”Sunnuntaina nuo par-viitoset on hoideltava”, Woods painotti. Doral on ainoa kenttä säännöllisistä PGA Tourin areenoista, jolla Woods ei ole koskaan sijoittunut 10 parhaan ulkopuolelle. Tälle perinteelle on näillä näkymin tiedossa jatkoa, mutta voittaakseen Woodsin on tehtävä sunnuntaina pieniä ihmeitä. Ennen Watsonin starttia yleisö riemuitsi McIlroyn ja Woodsin vahvaa aloitusta. Pitkänhuiskea pelaaja ei kuitenkaan toisten esityksistä hätkähtänyt, sillä hän lähti liikkeelle eaglella ja birdiellä. Jatkossa Watson teki viisi birdietä lisää, mutta joukkoon mahtui myös kolme bogia. ”Kaiken kaikkiaan loistava päivä”, Watson sanoi.

<a href=Tiger Woods tuskailii lauantaina par-viitosten kanssa. &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2012/03/12031106420470.jpg" width="505">

Tiger Woods tuskailii lauantaina par-viitosten kanssa. &copy Getty Images

Watson sai lauantaina kahdesti ”apua” yleisön joukosta, kun pallo kimposi katsojasta suotuisammalle alueelle. Lienee vain hänen tyyliselleen pelaajalle mahdollista, että molemmissa tapauksissa reikä päättyi birdieen. Watsonilla ei ole ollut koskaan varsinaista svingivalmentajaa sitten edesmenneen isänsä, joka näytti aikoinaan kymmenvuotiaalle pojalleen lyöntitekniikan perusteet. Watson on joskus leikillään todennut, ettei ota vastaan neuvoja keneltäkään, joka ei pärjää golfissa hänelle. Kysymykseen, auttaako pelaajan caddie häntä koskaan, Watson vastasi: ”Hän ei ole erityisen hyvä. Siksi hän on caddie.” Keegan Bradley ja Justin Rose (-14) jakavat kakkostilaa, heistä Bradley pelaa Watsonin kanssa päätöskierroksen viimeisessä ryhmässä. Mikäli Rose olisi välttynyt lauantaina 18. reiän bogilta, hän olisi tehnyt Watsonille peliseuraa jo neljäntenä päivänä peräkkäin. Peter Hanson (-12) on neljäntenä, kun tilanteessa -11 majailevat Matt Kuchar ja Zach Johnson jakavat viidettä sijaa. Thomas Björnin (-5) bogiton putki kesti 49 reikää. Björnillä oli 13:lla loistava paikka tehdä birdie, mutta hän hukkasi tilaisuutensa. Tämän jälkeen hän pelasi kaksi seuraavaa reikää kolme yli ja värkkäsi vielä viimeiselle bogin. Tanskalainen putosi 54 reiän jälkeen sijalle 23.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje