16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Walshe paalulle LET-avauksessa

Alison Walshe teki perjantain kierroksella kuusi birdietä ja 12 paria. Kuva: All Over Press

USA:n Alison Walshe (66) johtaa Australian Gold Coastilla alkanutta LET:n turnausta ensimmäisen kierroksen jälkeen. Perjantain viimeisissä ryhmissä pelannut Walshe syrjäytti kärjessä toisen jenkin Jessica Kordan (67), joka oli pitänyt paalupaikkaa hallussaan lähes koko päivän.

Belen Mozo, Stacey Keating, Dori Carter ja Nontaya Srisawang jakavat kauden ensimmäisessä kisassa kolmatta sijaa tuloksellaan 68. Sisääntulon väyliltä kierroksensa aloittanut Walshe teki avauskierroksella kuusi birdietä, joista neljä peräkkäin rei’illä 15-18 (päivän 6-9).

Jiyai Shin sekä maailmanlistan seiska So Yeon Ryu kirjasivat tuloksen 71, joka oikeuttaa jaettuun 22. sijaan. Volvik RACV Ladies Mastersin voittoa puolustava Christel Boeljon (47:s) aloitti tuloksella 73. Kisan kolminkertainen voittaja Laura Davies (98:s) on kärjestä jo kymmenen lyönnin päässä.

Australian turnauksessa ei ole mukana suomalaisia.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje