16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Walker reilussa johdossa Pebble Beachillä

Löytyykö Jimmy Walkerille pysäyttäjää Pebble Beach National Pro-Am -turnauksen päätöskierroksella? Kuva: All Over Press

Tuuli yltyi Pebble Beachin turnauksen kolmannella kierroksella niin kovaksi, että kisan kärjessä oleva Jimmy Walker (-13) pelasi lauantaina pikemminkin kenttää kuin toisia kilpailijoita vastaan. Hän otti selkävoiton molemmista.

FedExCupin kärjessä oleva Walker pelasi kisan viimeistä edellisen kierroksen Monterey Peninsula -kentällä tulokseen 67. Se oli päivän kovin tulos, ja antoi hänelle kuuden lyönnin etumatkan ennen sunnuntaita. Walkerin kierros sisälsi viisi birdietä ja yhden bogin, mikä olin hänen osaltaan ensimmäinen viikonvaihteen turnauksessa.

Walker pelasi PGA Tourilla 187 kilpailua ilman voittoa, mutta nyt hänellä on loistava mahdollisuus ottaa kolmas voitto kahdeksannen pelaamansa turnauksen sisällä. Kauden ja uran avausvoitto tuli viime vuoden puolella Frys.com Openissa ja toinen tammikuussa pelatussa Sony Openissa.

Näissä turnauksissa Walker oli kolmen kierroksen jälkeen takaa-ajajana. Nyt hänellä on Pebble Beachin kisassa suurin 54 reiän johto sitten vuoden 2005, jolloin Phil Mickelson oli seitsemän lyönnin karussa. Mickelson voitti kilpailun lopulta neljällä lyönnillä.

”Minulla ei ole koskaan ollut tällaista johtoa ennen finaalikierrosta”, tämän hetken kenties kuumin pelaaja sanoi. ”Aion lyödä huomenna vain hyviä lyöntejä ja pelata hyvää golfia, katsotaan mitä sitten tapahtuu.”

Hunter Mahan sekä Uuden-Seelannin Tim Wilkinson (-7) jakavat Pebble Beachin turnauksessa toista sijaa.

Lauantain kierros jäi joidenkin pelaajien osalta kesken, sillä kisa oli kovan tuulen vuoksi lähes 2,5 tuntia keskeytyksissä. Pallo liikkui pahimman puhurin aikana itsekseen, ennen kaikkea Pebble Beachin kentän viheriöillä. Vaativan links-kentän tuloskeskiarvo painui hieman yli 75 lyönnin.

Marko Kuivasaari 9.2. klo 7.43


Spieth ja Walker paalulle Pebble Beachillä

Vaativa sää lupaa pelaajille työlästä viikonloppua perinteisessä pro-am-turnauksessa.

<a href=Jordan Spieth tavoittelee viikonvaihteessa toista voittoaan PGA Tourilla. Kuva: All Over Press">

Jordan Spieth tavoittelee viikonvaihteessa toista voittoaan PGA Tourilla. Kuva: All Over Press

Olosuhteet Kalifornian rannikolla olivat perjantaina sateiset ja tuuliset, eikä viikonlopuksi ole luvassa helpotusta. Mutta golfiakin pelattiin – texasilaiset Jordan Spieth ja Jimmy Walkersiirtyivät Pebble Beachin kolmen kentän turnauksen kärkeen, kun kisaa on kaksi kierrosta takana.

Walker teki muutaman tärkeän par-pelastuksen matkallaan bogittomaan 69 lyönnin tulokseen Spyglass Hill -kentällä. Spieth pelasi hieman alempana Monterey Peninsulassa, jonka viimeisen reiän birdietään hän kutsui elämänsä parhaaksi.

Kokonaistilanteessa yhdeksän alle olevasta kaksikosta Walkerilla on hienoinen etulyöntiasema. Jo kaksi kisaa tällä kaudella voittanut San Antoniossa asuva pelaaja starttaa seuraavaksi Monterey Peninsula -kentällä, joka on tämän viikon kisa-areenoista helpoin.

Suomalaisen amatöörilupauksen Toni Hakulan kanssa Texasin yliopistojoukkueessa pelanneen Spiethin seuraava määränpää on Pebble Beach, joka voi vaativassa säässä olla julma kenttä.

”Kolmen mailan tuuli” puraisi jokaista kenttää. Vettä satoi pitkin päivää, joskin kierroksen lopulla sade muuttui vaakasuoraksi. Lauantain ennusteen mukaan Pebble Beachillä sataa enemmän vettä 75 prosentin todennäköisyydellä.

Vaikka Spiethillä on seuraavaksi edessään hankala kenttä, oli hän hyvillään toistaiseksi mainiosti sujuneesta kilpailusta. Spyglass Hill -kentällä peli kulki ilman ongelmia, mutta perjantain urakka Monterey Peninsulassa ei ollut leppoisa.

”Tänään oli erittäin vaikea päivä. Aloitimme kierroksen sateessa ja tuulessa, mutta lopetettuamme satoi ja tuuli vielä enemmän”, Spieth sanoi.

Spyglass Hill -kentällä pelannut Hunter Mahan löi tuloksen 68. Hän on kokonaistilanteessa kahdeksan alle, ja lyönnin kärkeä jäljessä.

”Nämä viimeiset reiät ovat kovia. Ne pelataan ylämäkeen, mikä on mielenkiintoinen yhdistelmä tällaisissa olosuhteissa”, Mahan sanoi. ”Lyöntejä vain ei halua tuhlata, koska tästä voi tulla pitkä viikonloppu – ja se voi olla henkisesti ilkeämpi kuin mikään muu.”

Suossa vuosikaudet kyntänyt David Duval pelaa tällä viikolla kauden ensimmäistä turnaustaan PGA Tourilla. Hän iski Spyglass Hill -kentällä perjantaina tuloksen 68, ja on viisi lyöntiä kaksikosta Spieth-Walker.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje