16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Vuosi sitten lopettamispäätöstä hieronut pelaaja otti toisen perättäisen voittonsa PGA Tourilla

Brendon Toddin huteraksi käyneellä peliuralla tapahtui parissa viikossa täyskäännös. Kuva: Getty Images

Totaalisesta pallonlyönti-jipsistä kärsinyt Brendon Todd nousi maailmanlistalla vuodessa sijan 2000 huonommalta puolelta sadan joukkoon.

Brendon Todd (-20) otti maanantaille venyneessä Mayakoba Golf Classic -kilpailussa voiton lyönnillä ennen kakkostilaa jakaneita kolmea pelaajaa. Kyseessä oli Toddin toinen perättäinen voitto PGA Tourilla kahden viikon sisällä.

Hän jakoi kisan kärkipaikkaa Vaughn Taylorin kanssa, kun neljännen kierroksen pelitapahtumat El Camaleon Golf Clubilla keskeytyivät sunnuntaina valon puutteen vuoksi. Kärkiryhmälle jäi finaalikierrokselta pelattavaksi neljä reikää varapäivän puolelle.

Toddin voiton kannalta erityisen tärkeäksi osoittautui 15. reiällä uponnut kuusimetrinen birdie-putti, minkä jälkeen Taylor, Carlos Ortiz ja Adam Long eivät enää onnistuneet kapuamaan rinnalle.

Todd voitti ensimmäisen kilpailunsa PGA Tourilla vuonna 2014, mutta ajautui sittemmin pelinsä ja lyöntinsä kanssa todelliseen koomaan. Hän onnistui parsimaan pelinsä lopettamisen partaalta uuteen kuosiin, ja palasi marraskuun alussa Bermudalla voittajien kirjoihin 5,5 vuoden tauon jälkeen.

”Olen jo jonkin aikaa pelannut hyvin. Bermudan kilpailusta tullut voitto ja neljä kuutosella alkavaa kierrosta kohensivat itseluottamustani. Olen erittäin onnellinen”, Todd sanoi.

Tuore voitto pidentää Toddin, 34, automaattista pelioikeutta PGA Tourilla vuodella jatkuen nyt kauden 2023 loppuun saakka. Hän palaa ensi keväänä myös Masters Tournamentiin ensimmäisen kerran sitten vuoden 2015.

”Takana on kovia aikoja, ja olen joutunut käymään todella syvällä. Saatoin vain luottaa niihin fiiliksiin, jotka minulla oli koko viikon. Nyt mieli on täynnä myllerrystä – koko finaalikierros oli huomattavasti hermoja raastavampi kuin Bermudalla. Hyvin erityinen voitto”, atlantalainen sanoi.

Todd on tehnyt vuodessa melkoisen harppuunasyöksyn maailmanlistalla, jolla on viimeisimmän päivityksen jälkeen sijalla 83. Vuoden 2018 marraskuussa hän ei mahtunut rankingissa 2000 joukkoon missattuaan 40 edellisessä kilpailussaan cut’in 37 kertaa.

Kotiyleisö eli maanantaina toiveikkaana nähdäkseen ensimmäisen meksikolaisen PGA Tour -voittajan yli 40 vuoteen. Carlos Ortizilla oli neljänneltä kierrokselta jäljellä vain yksi reikä – vaikea 18 –, jolla hän teki par-tuloksen. Pääsy uusintaan olisi irronnut birdiellä.

Meksikon kisan viivästyksen taustalla oli rankkasade, minkä vuoksi pelit päästiin aloittamaan vasta perjantaina. Samasta syystä suurin osa kilpailijoista joutui urakoimaan 36 reikää sunnuntain puolella.

Lue seuraavaksi: Viiden vuoden kirous päättyi – pitkä karsiutumisten putki sai jo pohtimaan lopettamista

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje