26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Viimeinen koitos ennen Augustaa

D.A. Points tuulettaa uransa toista ja toistaiseksi viimeistä voittoaan PGA Tourilla. Kuva: Getty Images.

Torstain käynnistyvä Shell Houston Open toimii viimeistelyharjoituksena monelle Mastersin ennakkosuosikille. Golf Club of Houstonin kentällä pelattavassa kilpailuun on kasattu kunnioitusta herättävä lähtölista alkaen viime vuonna kisan kakkossijan jakaneesta Henrik Stensonista.

Spekulaatiot ruotsalaisen menetetyn motivaation ympärillä vaimenivat, kun Stenson sijoittui puolitoista viikkoa sitten päättyneessä Arnold Palmer Invitationalissa viidenneksi.

Stensonin peliä on mielenkiintoista seurata, sillä saadessaan pelinsä samalle tasolle kun se viime syksynä oli, voi mies hyvinkin kilpailla paitsi Shell Houston Openin myös Mastersin voitosta.

Vuosi sitten Mastersin voitosta uusinut Angel Cabrera hioo Stensonin lailla iskuaan Houstonissa. Argentiinalainen tunnetaan pelaajana, joka syttyy majoreissa hämmästyttävällä tavalla. Nyt ei kuitenkaan näytä hyvältä.

Kuluvalla kaudella vasemman olkapäänsä kanssa tuskaillut Cabrera on selviytynyt jatkoon ainoastaan kerran seitsemällä yrittämällä. Hän on painanut kierrostuloksensa kuutosella alkavaksi ainoastaan kahdesti kauden 16 kisakierroksella.

Cabreraa potentiaalisimpia menestyjiä Texasissa ovat Stensonin lisäksi Rory McIlroy, Dustin Johnson, Keegan Bradley ja Jordan Spieth.

Kisan voittoa puolustaa D.A. Points. Voittonsa jälkeen Points on paria väläytystä lukuun ottamatta pysytellyt poissa parrasvaloista. Tällä kaudella hän on pelannut 11 kisaa, joissa on ainoastaan kerran selviytynyt 50 parhaan joukkoon. Tuolloinkin puristus riitti vain 28:nnelle sijalle.

Viimevuotisen voittonsa Points otti nappaamalla käyttöönsä äitinsä putterin. Sama kulmarauta on mukana tänäkin vuonna.

”Olen putannut hyvin sillä mailalla sen kisan jälkeen, muttei se ehkä aivan niin kuuma enää ole… Äitini ei ole kysellyt mailaa takaisin. Hän taitaa tietää, ettei enää näe sitä”, Points kertoi kisan lehdistötilaisuudessa.

Kisassa jaetaan palkintorahaa 6,4 miljoonaa dollaria, josta voittajan siivu on 1,15 miljoonaa.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje