26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Vierumäen turnauksessa koolla ennätyksellisen tasokas osallistujajoukko

Oliver Lindellillä on Vierumäki Finnish Challenge -kilpailussa paljon pelissä. Kuva: Getty Images

Tällä viikolla Cooke-kentän väyliä kiertää tulevaisuuden tähtien ohella kymmenkunta Euroopan kiertueella voittanutta pelaajaa.

Vierumäellä nähdään tulevina päivinä luultavasti meritoitunein Suomessa koskaan järjestettyyn kisaan osallistunut pelaajajoukko. Löytyyhän ainakin kymmeneltä Vierumäki Finnish Challengen kilpailijalta tilastoistaan voitto European Tourilta.

Nimekkäin pelaaja lienee 42-vuotias Gregory Havret, joka on haalinut pääkiertueella kolme ykköstilaa. Ranskalainen oli aiheuttaa todellisen jymypaukun yhdeksän vuotta sitten Pebble Beachillä käydyssä U.S. Openissa, missä hän jäi vain lyönnin päähän voiton vieneestä Graeme McDowellista.

Viime kaudella korttinsa ET:lle menettänyt Havret näyttäisi tekevän nopean paluun ylimmälle tasolle, sillä hän on parhaillaan seitsemäntenä haastajakiertueen rankingissa. Koossa on kuluvalta kaudelta neljä top 5 -sijoitusta, joista kaksi on tullut CT:n kahdessa edellisessä turnauksessa.

Havret’n kanssa kutakuinkin samalla viivalla saavutuksineen on neljän ET-voiton maanmies Gregory Bourdy. Niin ikään viime vuonna ET:ltä pudonnut Bourdy, 37, ei ole vakuuttanut Challenge Tourilla, joten maiseman vaihto takaisin pääkiertueelle vaatisi kauden jälkipuolen turnauksissa ison ryhtiliikkeen.

Ryhdikkäästi Challenge Tourilla pelanneista ei Vierumäellä ole pulaa, sillä listalta löytyy kymmenen viimeisen vuoden aikana kiertueella voittanutta pelaajaa. Tämän hetken rankingin 15 kärkipelaajan joukosta mukana on 13.

”Ajankohta on tänä vuonna hyvä. Haastajakiertueella on takana väliviikko, joten kaikki palavat halusta lähteä vahvistamaan asemiaan rankingissa ennen kauden loppua”, sanoo kilpailujohtajana toista kertaa peräkkäin toimiva Gary Tait.

Ranking-ykkösenä kilpailuun lähtee alkukaudesta kaksi kilpailua peräkkäin voittanut Ranskan Antoine Rozner, 26, jolla on osanottajista myös paras maailmanlistasijoitus (182). Nuoriin haastajiin lukeutuu Englannin Matthew Jordan, 23, jolla on kaudesta saaliina jo voitto ja kolme muuta top 10 -sijoitusta. European Tourin ohjelmaan kuuluvassa British Mastersissa hän pelasi uuden kenttäennätyksen, 63.

Gregory Havret on tekemässä nopeaa paluuta Euroopan kiertueelle. Kuva: Janne Tarmio

Vahva kausi on takana myös Richard Blandilla. 43-vuotiaalta britiltä puuttuu voitto, mutta kakkostiloja on koossa jo neljä. Neljäs nousu takaisin pääkiertueelle haastajakiertueen kautta on lähellä.

Tanskalainen teinilupaus Rasmus Højgaard, 18, on 14. tilallaan rankingissa tällä hetkellä korkeimmalle sijoittunut pohjoismaalainen. Tulokaskaudelta on kertynyt jo viisi top 10 -sijoitusta.

Suomalaiset liikkeelle haastajina

Viidestätoista suomalaisesta Antti Ahokkaalla ja Sami Välimäellä on Vierumäeltä parhaat muistot. Ahokas on parantanut kerta kerralta ja oli viime vuonna paras nyt mukana olevista suomalaisista neljännellä sijallaan. Välimäki puolestaan oli jaetulla 11. sijallaan suomalaisista ykkönen kesällä 2017, tuolloin vielä amatöörinä.

Oliver Lindell sijoittui haastajakiertueella kaksi viikkoa sitten jaetulle neljännelle tilalle. Hyvä sijoitus Vierumäellä olisi arvokas kauden ja uran jatkonäkymien kannalta. Vierumäen kilpailun kautta järjestyneitä kutsuja on porvoolaisella loppukaudeksi jäljellä enää yksi.

Lindell on tällä hetkellä parhaana suomalaisena CT:n rankingissa sijalla 43. Antti Ahokkaan sijoitus on 47:s.

Vuodentakaisessa kilpailussa Kim Koivu otti riemastuttavan voiton päihittämällä viime aikoina vakuuttavasti European Tourilla esiintyneen Skotlannin Robert MacIntyren ensimmäisellä uusintareiällä. Kaksikko alitti tuolloin kentän 72 reiän parin 21 lyönnillä.

Rankingin 15 parasta saavat kauden päätteeksi pelioikeuden pääkiertueelle. Sijoille 16–45 päätyneet etenevät suoraan European Tourin karsintojen finaalivaiheeseen.

Vierumäki Finnish Challenge -kilpailussa on jaossa palkintorahaa 200 000 euroa. Voittaja kuittaa potista 16 prosenttia eli 32 000 euroa.

Lähde: tiedote

Jutussa muutettu 31.7. klo 8.06 suomalaisten sijoituksia käsittelevää kohtaa vuoden 2018 turnauksessa.  

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)

    puttha says:

    ”Ahokas on parantanut kerta kerralta ja oli viime vuonna paras suomalainen neljännellä sijallaan.”

    Ei kyllä tämä tieto pidä paikkansa. Viime vuonna paras suomalainen oli kisan uusinnassa voittanut Kim Koivu

    Marko Kuivasaari says:

    Kiitos kommentistasi, Puttha. Jutussa tarkoitetaan, että Antti Ahokas oli viime vuonna paras suomalainen nyt kilpailussa mukana olevista 15 suomalaispelaajasta.

    golftintti says:

    Juttua lukiessa Putthan mainitsema lause on juuri niinkuin se on kirjoitettu. Muuta on nähtävästi tarkoitettu. Mielestäni lausetta pitää tarkentaa, jotta virheellinen tieto ei jää artikkeliin.

    uolevi1947 says:

    Kyllä kyseessä on puhtaasti vilttiketjun kisa, varsinaisia ET;n huippuja ei ole. Eurooppa tourin kisoja haaveiltessa, kustannukset pyörivät 4 miljoonassa eurossa, jos halutaan keskitason kisa. Huippukisa vaatisi tuplahinnan. Lisäksi täytyy huomioida, ettei nimimiehet ko. aikaan pelailemaan pienillä rahoilla, hekin pitävät kesälomansa.

    golftintti says:

    Jokaisen, joka aliarvioi CT-tason kilpailuja, olisi sytä lukea Ian Poulterin elämänkerta. Golf ammattina on raakaa työnhakua ja taistelua elannosta, ei rentoa vapaa-ajan harrastusta oman vilttiketjun kanssa.
    Tämän hetken maailman ykkönen on voitollaan CT:llä saanut ponnahduslaudan uralleen, niin myös useimmat huipulle nousseet eurooppalaiset, myös Suomessa CT-kisoja pelanneet.
    Vakavasti kilpailuun osallistuvien kutsuminen vilttiketjuksi on taas osoitus suomalaisista ’urheilukansana’. Niinkuin joku viisas sanoi, ei täällä kunnioiteta tai kannateta urheilijoita, ainoastaan voittajia.
    Voittajiksi ei synnytä vaan kehitytään ja kasvetaan, siihen tarvitaan uskoa ja kannustusta, on aivan uskomatonta miten vaikea sitä on joidenkin käsittää.
    Suomessa tämän tason golfia on nähtävillä kerran, joskus 2 kertaa vuodessa. Kannattaa mennä katsomaan miten hienoa kansainvälisiin kilpailuihin osallistuvien ammattilaisten peli on!

    Meester H says:

    Golftintin kanssa olen samaa mieltä. Tietääkö joku, mikä on Cooken kunto tällä hetkellä? Joskus aiemmin koettu myötähäpeä kunnon vuoksi toivottavasti ei ole nyt aiheellinen.