Sami Välimäki oli vuosi sitten kisan paras suomalainen. Saavutuksen uusiminen tänä vuonna toisin pelioikeuden European Tourin -osakilpailuun. Kuva Tomi Natri
Challenge Tour | Kilpagolf |
13.3.2018

Vierumäen CT-kisaan muhkea ET-porkkana suomalaisille

”Tarkoituksemme on rikkoa golfkilpailun tavanomaisia rajoja”, sanoo Nordea Mastersin promoottori Jamie Salmon.

Elokuinen Vierumäki Finnish Challenge saa lisäväriä European Tourin Nordea Mastersin kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Vierumäellä korkeimmalle sijoittuva suomalaisammattilainen pääsee mittaamaan taitojaan Euroopan huippujen kanssa viikkoa myöhemmin Göteborgin reunamilla pelattavassa pääkiertueen osakilpailussa.

Lagardère Sportsin Jamie Salmon on kilpailun promoottorina hyvillään molempia osapuolia palvelevasta pelinavauksesta.

”Olemme iloisia voidessamme tarjota unohtumattoman kokemuksen Vierumäellä onnistuvalle suomalaiselle. Tarkoituksemme on rikkoa golfkilpailun tavanomaisia rajoja ja järjestää kaikille paikalle saapuville monipuolinen ja rikas elämys. Toivomme mahdollisimman monen suomalaisen saapuvan Hillsiin omiaan kannustamaan.”

Suomen PGA:n toiminnanjohtaja Teemu Laakso uskoo uuden porkkanan lisäävän kiinnostusta Vierumäki Finnish Challengea kohtaan. Pelaajalle näytön paikka pääkiertueella voi parhaassa tapauksessa olla uusi alku uralla.

”Villi kortti European Tourin osakilpailuun pitää sisällään jopa mahdollisen tuhkimotarinan ainekset. Sijoitus top kymppiin avaisi ovet myös seuraavaan pääkiertueen osakilpailuun.”

Vierumäellä tutkaillaan parhaillaan mahdollisuutta järjestää fanimatka Göteborgiin.

Ecco Tourin osakilpailuvoiton kautta European Tourin Made in Denmarkin kesällä 2016 kokenut Oliver Lindell on Vierumäellä tarjoutuvasta mahdollisuudesta innoissaan.

”Ensimmäinen kilpailuni European Tourilla jää takuuvarmasti muistoihin. Tunnelma ja järjestelyt olivat huipputasoa. Kortin saajalla on hieno mahdollisuus päästä katsomaan, missä oma peli menee maanosan kiistattomiin huippuihin verrattuna.”

Vierumäen promoottori Jan Ruoho toivoo, että korkeimmalle sijoittuva suomalaisammattilainen pystyy käyttämään tarjoutuvan mahdollisuuden hyväkseen.

”Pohjois-Irlannissa pelataan samaan aikaan Challenge Tourin osakilpailu, joten pelaaja saattaa joutua puntaroimaan eri vaihtoehtoja. Kokeako pääkiertueen tunnelma vai kartuttaako haastajakiertueen pisteitä seuraavaa kautta silmällä pitäen.”

Siinä tapauksessa, että korkeimmalle sijoittuva suomalaisammattilainen ei ota tarjoutuvaa tilaisuutta vastaan, Jan Ruoho pidättää promoottorina itselleen oikeuden päättää villin kortin kohtalosta.

”Tarkoituksemme on, että kaikki sujuisi pelaajan kannalta mahdollisimman helposti. Isännät pitävät huolen majoituksesta, me tarjoamme matkat.”

Mikko Ilonen on voittanut European Tourin Ruotsin osakilpailun urallaan jo kahdesti. Monet suomalaiset ovatkin menestyksen innoittamina matkustaneet länsinaapuriin kilpailun tunnelman kokemaan.

Jan Ruoho kertoo, että Vierumäellä tutkaillaan parhaillaan mahdollisuutta järjestää fanimatka Göteborgiin.

”Neuvottelut lentoyhtiöiden kanssa on jo aloitettu.”

Teksti: Golfpiste

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.