16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Vierumäen Challenge Tour -kilpailulle halutaan jatkoa – paikka varattu jo CT:n kalenterissa

Marcus Helligkilde (vas.) oli elokuussa ykkönen Vierumäellä, Jesper Svensson (oik.) ylsi kakkoseksi. Kuva Janne Tarmio

Kilpailun pääyhteistyökumppaneiden kanssa on lyöty kättä perinteen jatkamiseksi elokuussa 2022.

Viisi tähän mennessä Vierumäellä pelattua Challenge Tourin osakilpailua ovat saaneet Suomen Golfliiton ja opetus- ja kulttuuriministeriön vakuuttuneiksi. Kilpailun merkitys suomalaiselle huippugolfille sekä lajin kotimaiselle ja kansainväliselle näkyvyydelle on niin suuri, että perinnettä ei ole varaa katkaista.

Promoottori Jan Ruoho kertoo saaneensa OKM:n Hannu Toloselta alustavasti vihreää valoa sille, että ministeriön kilpailulle myöntämä tuki säilyy vähintäänkin nykytasolla. Myös Golfliitto on isolla panoksella mukana.

”Vierumäki Finnish Challenge on tärkeä osa suomalaista pelaajapolkua ja pelaajien kehittymisen mahdollistaja”, toiminnanjohtaja Juha Korhonen luonnehtii.

”Haluamme olla tukemassa kilpailua ja varmistamassa tälläkin tavalla suomalaisen kilpagolfin elinvoimaisuuden ja jatkuvuuden.”

”Erityisesti kilpailun mahdollistamien kutsukorttien merkitys suomalaisille ammattilaisille on suuri. Kutsukortit luovat pelimahdollisuuksia ja väylän eteenpäin. Myös parhaille amatööreille ne tarjoavat mahdollisuuden ammattilaisuuden ilmapiirin haisteluun.”

Korhosen silmissä kilpailu on myös upea lajimarkkinointitoimenpide.

”Se on näyteikkuna kansainväliseen kilpagolfiin, sen tasoon ja vaatimuksiin.”

”Challenge Tourilla kilpailua pidetään ehdottomasti koko vuoden parhaiten järjestettynä tapahtumana.”

Kilpailun järjestelyvastuun kantoi tänä vuonna ensimmäistä kertaa Vierumäki Golf Club Oy, jonka osake-enemmistö siirtyi alkuvuonna Lahden Golfin haltuun.

”Lahden Golf haluaa olla merkittävä nuorten golfaajien kasvattajaseura. Kehityspolun tarjoaminen suomalaisille pelaajille sopii hyvin tähän filosofiaan”, molempia yhtiöitä puheenjohtajana luotsaava Harri Leino sanoo.

Kilpailun mukanaan tuoma näkyvyys on Leinon mukaan tärkeää myös Cooke Coursen markkinoinnin kannalta.

”Tapahtumat ja vieraspelaaminen ovat tärkeässä roolissa Vierumäki Golf Club Oy:n toiminnassa. Kilpailun järjestäminen vahvistaa omalta osaltaan kentän profiilia – varsinkin näin hienosti toteutettuna.”

European Tourin suunnalla yhteistyötä Vierumäen kanssa on kiitelty alusta lähtien.

”Voin vilpittömästi koko organisaation puolesta sanoa, että Challenge Tourilla kilpailua pidetään ehdottomasti koko vuoden parhaiten järjestettynä tapahtumana”, viestittää Challenge Touria johtava Jamie Hodges.

”Jokainen organisaatiomme jäsen haluaa päästä mukaan vuodesta toiseen uudelleen.”

Kilpailun promoottori ja Vierumäki Golf Oy:n ja Vierumäki Golf Club Oy:n toimitusjohtaja Jan Ruoho pitää elokuista kilpailua myös taloudellisesti onnistuneena.

”Nenä pysyi pinnalla, vaikka välillisiä tuottoja ei kokonaisuutta tarkasteltaessa ole otettu huomioon.”

Vierumäki Golf Club Oy:n hallitus on Ruohon mukaan sitoutunut tekemään päätöksen tapahtuman jatkamisesta heti, kun taloudellinen varmuus on olemassa.

”Tavoitteena on saada taloudellinen selkäranka kuntoon marraskuun aikana. Palapelin onnistunut rakentaminen vaatii luonnollisesti vielä useiden pienempien kumppaneiden saamista mukaan yhteistä asiaa ajamaan koko suomalaisen golfin parhaaksi. Teemme koko ajan myyntityötä ja uskomme vakaasti onnistumiseen.”

Uuttakin on näillä näkymin odotettavissa. Uusia ideoita tapahtuman elävöittämiseksi on äskettäin käyty hakemassa muun muassa European Tourin lippulaivakilpailuihin lukeutuvasta BMW PGA Championshipistä.

”VIP-vieraiden viihtyminen nostetaan ensi kesänä uudelle tasolle”, markkinointipäällikkö Ville Hautala lupaa.

Kilpailun ajankohdaksi Challenge Tourin ensi vuoden kalenteriin on alustavasti merkitty 4.–7. elokuuta.

Lähde: Vierumäki Finnish Challengen tiedote

Lue seuraavaksi: Vierumäellä jännittävä loppuratkaisu – suomalaiset piristyivät päätöspäivänä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje