16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Vasta toisen kerran PGA Tourilla voittanut pelaaja kiilasi maailmanlistalla jo top 10:een

Patrick Cantlay sai kisan päätyttyä "karhumaiset" onnittelut Jack Nickausilta. Kuva: Getty Images

Poikkeuksellisen lupaavana pidettyä Patrick Cantlayta on koeteltu, mutta kalifornialaisessa on aineksia vaikka maailman ykköseksi.

Bogiton 64 lyönnin kierros nosti lopulta Patrick Cantlayn (-19) ykköseksi Muirfield Villagessa Ohiossa pelatussa PGA Tourin kilpailussa. Eroa kolmenkin kierroksen jälkeen toisena olleeseen Adam Scottiin kertyi kaksi lyöntiä.

Kahdeksan alle -tulos on kautta aikain paras finaalikierroksen noteeraus Jack Nicklausin isännöimän Memorial Tournamentin historiassa. Cantlay kiipesi sisääntulon alussa johdossa olleen Martin Kaymerin rinnalle. Lopullinen niitti kilpailun käsikirjoituksen kannalta tuli sisääntulon puolivälissä tulleiden peräkkäisten birdieiden muodossa.

Voitto oli lajin lahjakkaimpanakin pelaajana pidetyn Cantlayn toinen PGA Tourilla. Hän sai vuonna 2011 Nicklaus-palkinnon tulokaskautensa päätteeksi Kalifornian yliopiston golfjoukkueen riveissä. Kahdeksan vuotta myöhemmin koitti uusi tilaisuus kätellä legendaa ison onnistumisen merkiksi.

”En voi kertoa, miten hyvältä tuntuu laittaa viimeinen putti sisään ja voittaa tällä pitämälläni kentällä Jackin (Nicklaus) edessä”, Cantlay sanoi.

Kolmen vuoden automaattisen pelioikeuden pääkiertueelle saanut pelaaja oli maailmanlistalla sijalla 17 ennen Ohion turnausta, mutta harppasi rankingissa nyt ensimmäistä kertaa top 10:een.

Cantlayn, 27, uran alkuvuodet olivat kaikkea muuta kuin helppoja. 55 viikkoa maailman ykkösamatööriksi tituleerattu pelaaja jätti kaksi viimeistä college-vuotta kesken siirryttyään ammattilaiseksi kesäkuussa 2012.

Ensimmäinen ammattilaisvoitto tuli Web.com Tourin kisassa seuraavana vuonna ja paikka PGA Tourille aukesi nopeasti. Tämän jälkeen selkävaivat varjostivat pitkään hänen uraansa.

Vuonna 2016 hänen koulukaverinsa ja caddiensa jäi yliajon uhriksi Newport Beachillä Kaliforniassa, ja Cantlay oli jo vakaasti lyömässä hanskat tiskiin. Hän palasi kuitenkin takaisin seuraavana vuonna ja on siitä lähtien rakentanut uraansa määrätietoisesti.

Uran paras major-sijoitus tuli toukokuussa käydyssä PGA Championshipissä, missä hän jakoi kolmannen tilan.

Kilpailua pitkät tovit johtaneen Martin Kaymerin (-15) päätöskierros (72) oli iso pettymys. Oltuaan vielä 11. reiän jälkeen Cantlayn kanssa tasoissa, hän teki peräkkäiset bogit 12:lla ja 13:lla, mikä vei lopullisesti junan väärään suuntaan.

Kolmas tila oli joka tapauksessa maailmanlistalla ennen viikonvaihteen kisaa sijalle 186 luisuneen saksalaisen paras saavutus pääkiertueilla sitten viime vuoden BMW International Openin kakkostilan.

Sunnuntain parhaimmistoon kuulunut, ensimmäistä kertaa maailmanlistalla viiteen vuoteen top 5:een noussut Tiger Woods (-9) venyi turnauksessa yhdeksänneksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje