26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Vartiaisella vahva aloitus karsintafinaalissa

Oona Vartiainen alitti heti kättelyssä 70 lyönnin rajan LET:n karsintafinaalissa. Kuva: Juha Saarinen

Oona Vartiainen aloitti suomalaisista parhaiten Marokon Marrakechissa pelattavan LET:n karsintafinaalin. Turkulainen iski perjantaina taululle tuloksen 69, mikä oikeuttaa tässä vaiheessa 13. sijaan.

”Löin tänään paljon hyviä lähestymisiä eli birkkupaikkoja oli paljon, niistä sitten sai useamman käytettyäkin. Hyvä fiilis edelleen, nyt on kisa käynnistetty”, Vartiainen sanoi.

”Huomenna pelaan Samanahilla, siellä sama suunnitelma: pyrin pysymään hetkessä ja lyön lyönnin kerrallaan.”

Leena Makkonen tarvitsi avauskierroksellaan lyönnin enemmän kuin Vartiainen, ja on sijalla 25.

”Kisa lähti mukavasti käyntiin, hyvällä polulla ollaan liikkeellä. Pitää kuitenkin muistaa, että vielä on monta reikää jäljellä, joten edetään päivä kerrallaan eteenpäin”, Makkonen sanoi.

”Kentällä oli hyvä fiilis olla ja pelata. Muutamista virheistä huolimatta pysyin rauhallisena ja keskittyneenä koko kierroksen ajan ja etenin lyönti kerrallaan eteenpäin.”

Viisipäiväisen karsinnan 30 parasta ja samaan tulokseen päätyneet tulevat saamaan naisten Euroopan kiertueelle kategorian 8 eli ns. ”täyden pelioikeuden” kaudeksi 2016.

Muut suomalaiset, Marika Voss (73), Elina Nummenpää (74), Linda Henriksson (74) ja Sanna Nuutinen (75), ovat ennustetun cut-rajan alapuolella sijoilla 64-83.

”Tasapaksu 73 alkuun Amelkiksella. 16 griiniosumaa, joten pelipaikoilla olin jatkuvasti. Nyt vaan pää kylmänä ja väylä kerrallaan, kyllä sieltä joku putti tippuukin vielä”, Voss sanoi Facebookissa.

Ensimmäisen kierroksen parhaista tuloksista vastasivat Karolin Lampert, Kelsey MacDonald, Caroline Rominger ja Rachel Raastad. Heille irtosi jaettu kärkipaikka tuloksella 67.

Kisan kaikki 115 pelaajaa kiertävät neljän päivän aikana vuorotellen Amelkis Golf Clubin ja Samanah Country Clubin kentät, kunnes 60 ensimmäistä ja samaan tulokseen päätyneet jatkavat Samanahilla pelattavalle finaalikierrokselle.

Sijoille 31-60 päätyneet saavat LET:n kategorian 9b, joka antaa kiertueelle rajoitetun pelioikeuden ensi vuonna.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje