3.10.–10.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][20]
KilpailuaSuomalaista

3.10.–10.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][20]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Vartiainen kolmas Barranquillassa

Oona Vartiainen pelasi Kolumbiassa mallikkaan turnauksen. Arkistokuva: FT

Etelä-Amerikan amatöörimestaruudesta urheasti taistellut Oona Vartiainen sijoittui Kolumbiassa pelatussa turnauksessa lopulta kolmanneksi. Vartiainen ja skotti Gemma Dryburgh jakoivat kisan kärkipaikkaa 36 ja 54 reiän jälkeen, mutta nousujohteisesti pelannut Perun Lucia Gutierrez (+2) ajoi päätöskierroksella kaksikon ohi.

Vartiainen pelasi lauantaina tuloksen 77, lyönnillä paremmaksi pistänyt Dryburgh oli kisan kakkonen. Mestaruuden vieneen Gutierrezin neljännen kierroksen tulos oli 72.

Leena Makkonen päätti turnauksensa tulokseen 81 ja oli kisassa 35:s.

Miesten kilpailussa Juhana Kukkonen ja Lauri Ruuska olivat päätöspäivänä vaisuja; tästä kertovat omaa kieltään tulokset 81 ja 80. Kukkonen (38:s) oli lopputuloksissa Ruuskaa (42:s) kaksi lyöntiä parempi.

Kilpailun voitti Englannin Paul Howard (-4). Isäntämaan Ricardo Celia (+2) oli toinen ja Englannin Jimmy Mullen (+3) kolmas.

Marko Kuivasaari 26.1. klo 11.32

Suomi antoi Saksalle kyytiä

Miehet päättivät nelimaaottelun toiseen peräkkäiseen voittoon. Oona Vartiainen jakaa edelleen kärkipaikkaa Etelä-Amerikan amatöörimestaruuskisoissa.

Erik Myllymäki kuului Costa Ballenassa Suomen joukkueen parhaimmistoon.

Erik Myllymäki kuului Costa Ballenassa Suomen joukkueen parhaimmistoon.

Suomen miesten amatöörimaajoukkue jäi niukasti kolmanneksi Espanjan Costa Ballenassa pelatussa nelimaaottelussa. Joukkue sai viimeisessä ottelussa vastaansa Saksan, joka joutui tyytymään statistin rooliin. Voittolukemiksi kirjattiin Suomelle selvät 6,5-2,5.

Suomi määräsi ottelun tahdin heti alusta alkaen voitettuaan kaikki aamupäivän kolme nelinpeliä. Joukkueen syömähampaita perjantaina olivat Miki Kuronen, Aleksi Myllymäki ja Juuso Kahlos. Heistä kullekin merkittiin Saksaa vastaan kaksi voittopistettä. Suomen kuusikon muut pelaajat olivat Kristian Kulokorpi, Erik Myllymäki ja Albert Eckhardt.

Päivän toisessa ottelussa Espanja kaatoi Englannin numeroin 5,5-3,5.

Suomi päätyi maaottelu-sarjassa tasapisteisiin Englannin ja Espanjan kanssa. Paremmuuden ratkaisi kootut voittopisteet, joita Englannilla oli 16,5. Toiseksi sijoittuneen Espanjan laarissa oli 16 voittopistettä ja Suomella 14,5. Peränpitäjä Saksa hävisi kaikki kolme otteluaan.

Vartiainen pysyttelee kärjessä

Oona Vartiainen on ilahduttanut hyvillä otteillaan Kolumbiassa. Kuva: Juha Taskinen

Oona Vartiainen on ilahduttanut hyvillä otteillaan Kolumbiassa. Kuva: Juha Taskinen

Oona Vartiainen säilytti mahdollisuutensa isoon menestykseen Etelä-Amerikan amatöörimestaruuskisojen kolmannella kierroksella. Tulos 76 tietää sitä, että Vartiainen ja Skotlannin Gemma Dryburgh jatkavat kärjessä (+10) Kolumbiassa pelattavan kisan päätöskierrokselle.

Taistelu voitosta on tiivistymässä, sillä Argentiinan Ayelen Irizar ja Perun Lucia Gutierrez nousivat 72 lyönnin tuloksillaan kärkikaksikon tuntumaan. Eroa Vartiaisen ja Dryburghin hyväksi on enää kaksi lyöntiä.

Miesten kilpailussa Lauri Ruuska teki todellisen ryhtiliikkeen. Aikaisemmat kierrokset tuloksin 81-84 pelannut siilinjärveläinen iski perjantaina taululle lukemat 70. Tämä oli päivän toiseksi kovin kierrostulos. Ruuska (+19) löytyy tulosluettelosta nyt sijalta 43, Juhana Kukkonen (+16) on yhdeksän pykälää ylempänä.

Paul Howard (-1) sai paalulle seuraa toisesta englantilaisesta Jimmy Mullenista. Argentiinan Alejandro Tosti (+1) on kolmantena.

Marko Kuivasaari 25.1. klo 11.38

Suomi löi Espanjan nelimaaottelussa

Maajoukkue avasi voittotilinsä isäntien kustannuksella. Oona Vartiainen kamppailee voitosta Etelä-Amerikan amatöörimestaruuskisoissa.

Juuso Kahloksen ensimmäinen maajoukkueturnaus on sujunut mukavasti. Kuva: All Over Press

Juuso Kahloksen ensimmäinen maajoukkueturnaus on sujunut mukavasti. Kuva: All Over Press

Suomen miesten maajoukkue kokosi itsensä Costa Ballenan nelimaaottelun toisena päivänä lyötyään tiukassa ottelussa Espanjan. Joukkue ratkaisi pelin edukseen iltapäivän viimeisessä matsissa, jossa Juuso Kahlos kukisti Javier Sainzin lukemin 1/0.

Kahloksen lisäksi suomalaisista vahvimmin torstaina esiintyivät Albert Eckhardt sekä Erik ja Aleksi Myllymäki: he toivat joukkueelle täydet pisteet sekä nelin- että kaksinpeleissä. Suomen voittolukemat Espanjasta kirjattiin lopulta 5-4.

Toisessa ottelussa Englanti oli Saksaa parempi numeroin 7-2.

Suomi kohtaa maaottelun viimeisessä taistossa Saksan, puhtaalla pelillä jatkavan Englannin perjantain vastustaja on Espanja.

Suomen joukkueessa pelaavat Kahloksen, Eckhardtin ja Myllymäen veljesten lisäksi Miki Kuronen ja Kristian Kulokorpi.

Vartiainen paalulla Kolumbiassa

Oona Vartiainen jahtaa menestystä Kolumbiassa.

Oona Vartiainen jahtaa menestystä Kolumbiassa.

Oona Vartiainen pelasi Etelä-Amerikan amatöörimestaruuskisojen toisella kierroksella avauspäivän tapaan tuloksen 75. Tämä riittää turnauksen puolivälissä hienosti jaettuun kärkipaikkaan Skotlannin Gemma Drygburgin kanssa. Kaksikolla on neljän lyönnin johto seuraaviin.

Barranquillassa on ollut kovan tuulen vuoksi hankalat olosuhteet, mikä selittää turnauksen heikohkoa tulostasoa.

Miesten kilpailussa parhaana suomalaisena jatkaa Juhana Kukkonen (78-76), joka löytyy tulosluettelosta sijalta 27. Lauri Ruuskan (81-84) sijoitus on 54:s. Kilpailun johtoon nousi Englannin Paul Howard (-4).

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje