16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Välimäki tuskastui kierrokseensa – ”Hirveätä sekoilua tuulessa ja sateessa”

Sami Välimäki ei jaellut kehuja toisen kierroksen esityksestään. Kuva: Getty Images

Tyytymättömyydestään huolimatta Sami Välimäen ero kärkipään sijoituksiin Wales Openissa ei ole suuri.

Sami Välimäki (par) ei antanut itselleen puhtaita papereita Celtic Manorin kentällä Walesissa perjantaina jatkuneessa European Tourin kilpailussa. Hän pelasi turnauksen toisella kierroksella tuloksen 72, ja on pudonnut tässä vaiheessa jaetulle 24. sijalle.

Välimäki teki avauspäivän tapaan birdien par-viitosella, kakkosella, mutta sortui tämän jälkeen kahteen peräkkäiseen bogiin. Hän sai nopeasti uutta ryhtiä otteisiinsa, ja onnistui kiipeämään seitsemännen ja 11. reiän birdieillä kärkikymmenikköön.

Loppu ei sujunut yhtä iloisissa merkeissä kuin ensimmäisellä kierroksella: 16. ja 18. reiällä, joilla Välimäki onnistui tekemään torstaina birdiet, kirjattiin hänelle nyt yhteensä neljä lyöntiä enemmän.

Kehno kierroksen lopetus sai 22-vuotiaan pelaajan mielen matalaksi.

”Hirveätä sekoilua tuulessa ja sateessa. Tänään ei ollut mun päivä”, ainoana suomalaisena kilpailun jatkokierroksilla pelaava Välimäki harmitteli.

Välimäki on Wales Openin kärjessä jatkavaa Skotlannin Connor Symeä (-6) kuusi lyöntiä perässä. Jaettuun kuudenteen sijaa matkaa on kaksi lyöntiä, joten korkeatkaan sijoitukset eivät ole tule pakenemaan häneltä illan kuluessa erityisen kauas.

Tapio Pulkkasen (+7) osalta tilanne näytti takaysin alussa hyvältä, mutta kierroksen loppu oli tervanjuontia. Hän paikkaili vielä kahta peräkkäistä bogia 14. reiän birdiellä, mutta pelasi neljä viimeistä reikää peräti viisi yli. Jatkopaikka näyttäisi jäävän neljän lyönnin päähän.

”Aika vaikeat olot olivat tänään. Rautapeli oli vastatuuleen pelattaessa melko heikkoa, myös puttaaminen sivutuuleen oli myrkkyä”, sanoi tuloksen 78 lyönyt Pulkkanen.

Mikko Korhonen jätti kisan kesken ennen toista kierrosta hankalaksi äityneen tenniskyynärpään vuoksi. Hän pelasi avauspäivänä tuloksen 75, jolla jakoi 18 reiän jälkeen 99. sijaa.

Turnauksen paalulla Connor Symellä on kahden lyönnin etumatka kolmikkoon Liam Johnston, Jordan Smith ja Nacho Elvira. Pohjoismaalaisista Ruotsin Marcus Kinhult ja toista kierrosta seitsemän reikää pelannut Sebastian Söderberg jakavat kuudetta sijaa tilanteessa kaksi alle.

Wales Open on UK Swing -minikiertueen viides kilpailu. Turnauksen palkintoarvo on miljoona euroa.

Lue seuraavaksi: Käsivamma pakotti Mikko Korhosen vetäytymään Wales Openista  

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje