26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Välimäki muuttolaatikoiden keskeltä kauden avaukseen – tuoreen ET-kortin haltijan pääkiertueura käynnistyy jo ensi viikolla

Sami Välimäki pelaa ensimmäisen ammattilaisvuotensa viimeisen kilpailun ET-uran käynnistävässä Alfred Dunhill Championshipissä. Kuva: Getty Images

Sami Välimäki löi kovan tavoitteen pöytään heti debyyttikaudelle.

Euroopan kiertueen kortin keskiviikkona päättyneestä karsintafinaalista saaneella Sami Välimäellä pitää kiirettä. Reilut kaksi viikkoa kestäneen karsintareissun jälkeen edessä oli muutto uuteen asuntoon ja maanantaina hän suuntaa jälleen kohti uusia haasteita.

Välimäki osallistuu ensimmäisen kerran kiertueen virallisena jäsenenä ensi torstaina Etelä-Afrikan Malelanessa käynnistyvään ET-kilpailuun, Alfred Dunhill Championshipiin, joka myös avaa kauden 2020.

Vaikka kuusipäiväinen karsintafinaali ja sitä edeltänyt karsintojen kakkosvaihe olivat työntäyteisiä, ei Välimäki tunne itseään väsyneeksi.

”Hyvin on sujunut, ja positiiviset asiat antavat energiaa. Olen täynnä virtaa, kun matka kohti Etelä-Afrikkaa alkaa maanantaina. Onhan tässä jo tullut ihan riittävästi levättyäkin”, Välimäki sanoi.

Erilaisen asioiden järjestelyt ovat tulevan kauden osalta luonnollisesti kesken, sillä korttikin on ollut taskussa vasta neljä päivää.  Nyt on tärkeintä päästä tottumaan isompiin ympyröihin, ja muut kuviot saavat sillä välin odottaa.

”Budjetti ja yhteistyökumppanuudet pitäisi saada hoidettua mahdollisimman hyvälle mallille, kun pelit jatkuvat Etelä-Afrikan turnauksen jälkeen.”

Niitä Välimäellä on aikaa hoidella joulukuussa, sillä hän ei ole mukana vuoden kahdessa viimeisessä, Mauritiuksella ja Australiassa pelattavissa kilpailuissa.

Ensimmäisen kautensa ammattilaisena Saksan Pro Golf Tourilla pelannut Välimäki laskeskelee, että ensi kauden budjetti on kutakuinkin kolminkertainen tähän vuoteen verrattuna.

”Suunnilleen 100 000 euron paikkeilla se tulee olemaan. Tämän kauden budjetti oli noin 30 000–40 000 euroa.”

Välimäen, 21, asioita hoidetaan Chubby Chandlerin perustamassa ISM Sports Management -toimistossa, jonka asiakkaita ovat muun muassa George Coetzee, Matthias Schwab ja Matt Wallace. Ensimmäisenä listalla oli saada välinekuviot kuntoon, ja nämä olivatkin loppuviikosta jo hyvällä mallilla.

Myös caddien pestaaminen kuuluu kiireellisimpiin asioihin.

”Etelä-Afrikassa mennään vielä paikallisella caddiella. Mutta katsellaan, minkälaisia kavereita on tarjolla. Sillä ei ole väliä mistä päin vakituinen caddie tulee, kunhan hän osaa hommansa.”

Välimäen tiiltä viheriölle -pelaaminen onnistui mainiosti karsintafinaalissa. Se loi pohjan menestyksekkäälle turnaukselle. Kuva: Getty Images

Kysyttäessä vielä karsintafinaalissa mielessä käyneitä ajatuksia, Välimäki vastaa, että pitkässä turnauksessa ehti miettiä kaikenlaista. Kun meni hyvin, mielen valtasi paremmat ja heikommalla hetkellä vähän huonommat skenaariot.

”Kyllä siinä aika laaja tunteiden kirjo tuli koettua. Onneksi kykenin kuitenkin keskittymään olennaiseen ja pitämään pään kylmänä tärkeimmillä hetkillä.”

Tavoitteena on saavuttaa yksi voitto ja säilyttää kortti pääkiertueelle myös seuraavalla kaudella.

Itse pelaaminen Lumine Golf Clubin kentillä oli hänen mielestään vahvaa koko rintamalla. Pallo pysyi väylillä, mikä antoi ihanteelliset lähtökohdat tarkoille lähestymisille. Hyvä puttipeli kruunasi kaiken, vaikkakin kulmarauta oli kolmannella ja kuudennella kierroksella hieman tottelematon.

Oman rentouden tekemiseen taisi tuoda Saksan kiertueen kautta varmistunut Challenge Tourin kortti. Hän on silti enemmän kuin hyvillään, että onnistui ponnistamaan ensimmäisen ammattilaiskauden päätteeksi satelliittikiertueelta suoraan ET:lle.

”Challenge Tourin kisat vähenivät tänä vuonna toissa kaudesta, ja finaalikisan pitopaikkakin selvisi aika myöhään. Siellä on vähän epäselvät kuviot ja uuden kauden kalenteriakin taitaa joutua odottamaan aika pitkään.”

Kautta aikain nuorin ET:n kortin saanut suomalainen ei ollut ehtinyt vielä tarkemmin tutustua tulevan kauden kalenteriinsa, päällisin puolin kuitenkin. Luvassa on viime vuonna karsintafinaalissa samoilta sijoilta täksi kaudeksi ET:llä ponnistaneiden turnausmääriä peilaten arviolta 27 kilpailua.

”Isompiin kisoihin ei ole asiaa, mutta kaikkiin mihin pääsen, aion lähtökohtaisesti osallistua. Tavoitteena on saavuttaa yksi voitto ja säilyttää kortti pääkiertueelle myös seuraavalla kaudella.”

Viikonvaihde oli lämpötilojen osalta vähän talvisempi, ja Välimäen kotikenttä Nokia River Golf pysyy toistaiseksi suljettuna. Rangelle pääsee, mutta sekään ei pakkasessa ole kovin houkutteleva paikka.

”Halliin on mentävä treenaamaan, jos lyömässä aikoo käydä. Voi kuitenkin olla, että kosken seuraavan kerran mailoihin vasta Etelä-Afrikassa”, Nokialta Pirkkalaan muuttanut Välimäki kertoi perjantaina.

Hän aikoo vastakin pysytellä Pirkanmaalla, eikä asuminen pääkaupunkiseudulla ole käynyt mielessä. Siirtymät Helsinki-Vantaalle Välimäki tekee autolla, vaikka Pirkkalan lentoasema on pienen matkan päässä.

”Moottoritiellä on hyvä päästellä menemään.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje