16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Välimäki loistanut viheriöillä, Korhonen rautapelissä ja Pulkkanen hipoo 300 metrin rajapyykkiä

Sami Välimäki on ollut ilmiömäisen hyvä viheriöillä. Kuva: Getty Images.

Vilkaisu suomalaispelaajien tilastoihin osoittaa selkeitä vahvuuksia, mutta myös yllättäviä puutteita suoritusvarmuudessa eri osa-alueilla.

Euroopan kiertueen kausi on ollut tynkä, mutta kisojen taas käynnistyttyä useimmat pelaajat ovat ehtineet kentälle vähintään pariin kilpailuun.

Loppukautta ajatellen tilanne on suomalaisittain hitusen kaksijakoinen. Mikko Korhonen näyttää takovan hyviä tuloksia rutiinillaan, Korhonen on pelannut kaksi kisaa ja pokannut niissä sijat 29 ja kuusi, eikä Kalle Samoojankaan peli näytä rönsyilevän uomistaan.

Jonkinasteiseen kysymysmerkkiosastoon on siirtynyt alkukauden komeetta Sami Välimäki, joka karsiutui kahdesti Itävallassa ja kertaalleen Englannissa, ennen kuin päätti puhaltaa pilliin ja laittaa pelit tauolle muutamaksi viikoksi. Wales Openissa ensi viikolla mies on jo mukana.

Keskimäärin Välimäki on voittanut viheriöllä 1,38 lyöntiä kilpakumppaneihinsa nähden.

Niin ikään Tapio Pulkkasella on menossa heikompi jakso. Itävallassa ja ensimmäisessä Englannin turnauksessa Hattu-Tapio karsiutui, viime viikolla hän oli 63:s.

Ehkä pieni vilkaisu tilastoihin voi paljastaa, miksi osalla peli kulkee ja osalla ei? Ja vaikka se ei aukotonta selitystä tarjoaisikaan, sillä onhan kauden aikana pelattu kierrosmäärä edelleen suhteellisen pieni, voi numeroiden takaa löytyä mielenkiintoista tietoa siitä, minkä vahvuuksien varaan pelaajat peliään rakentavat ja missä löytyy parannettavaa.

Aloitetaan tarkastelu Sami Välimäestä, sillä yksittäisissä strokes gained -tilastoissa hän pokkaa suomalaisista korkeimman sijan: Välimäki on Strokes gained putting -tilastossa kolmantena. Keskimäärin hän on voittanut viheriöllä 1,38 lyöntiä kierroksessa kilpakumppaneihinsa nähden. Lukemat ovat hurjia. Suuntaa antaa se, että vain kahdeksan pelaajan strokes gained putting -luvut ovat yli lyönnin plussalla ja vain neljä pelaajaa pääsee yli 1,2:n.

Vastaavasti niin draivaamisen kuin lähestymislyöntienkin osalta mittarit huutavat punaisella. Eivät huolestuttavan paljon, mutta näillä osa-alueilla Välimäki on keskimäärin suoriutunut hieman kilpakumppaneitaan heikommin. Scrambling kuitenkin sujuu, osaltaan vahvan viheriötyöskentelyn ansiosta.

Kalle Samooja on esiintynyt Välimäkeä tasaisemmin pitkässä pelissä. Viheriöosumia kertyy (70,37%) erinomaisesti ja tiilyönneissä Samooja on tehokas. Samooja on strokes gained of the tee -tilastossa 35:s, sillä keskimäärin pallo on avauksen jälkeen otollisessa paikassa, eikä isoja virheitä tule liikaa.

Myös Samoojan kohdalla peli on ollut terävintä viheriöllä. Strokes gained putting -tilastossa heltiää 14:s sija ja kolmeen puttiin mies sortuu äärimmäisen harvoin.

Mikko Korhosen vinkit rautapelistä kannattaa lukaista opetusjuttujen puolelta, sillä mies lukeutuu kiertueen parhaimmistoon lähestymislyönneissä. Kuva: Janne Mikkilä.

Mikko Korhonen on tunnettu tasaisuudestaan ja vakuuttavasta rautapelistään. Tilastot vahvistavat käsityksen. Bogeja Korhonen tekee huomattavan vähän. 2,45 kierrosta kohti, sen parempaan on pystynyt vain kuusi pelaaja.

Tiiltä ”Korppa” on keskivertoa parempi, strokes gained off the tee -tilaston 35:s ja lähestymislyönneissä hän on kiertueen parhaimmistoa. Lähestymislyöntien strokes gained -tilastossa mies on sijalla 18 ja viheriöosumissa (72,98%) edellä on vain 11 pelaajaa.

Korhosen kohdalla huippuviikko vaatii loistovirettä viheriöllä. Kolmeen puttiin hän sortuu äärimmäisen harvoin, mutta vastaavasti yhden putin viheriöitä saisi olla enemmänkin.

Pulkkasen avausten pituus on kiertueen neljänneksi paras ja keskimäärin 18 metriä pidempi kuin kilpakumppaneilla.

Tapio Pulkkasen kohdalla puttitilastot ovat vastakkaiset. Yhden putin griinejä on tilastoissa mukavasti, mutta koska upotus on hieman turhan usein vaatinut kolme puttia, ei Pulkkasen puttitilasto kokonaisuudessaan ole erityisen hyvä. Lähestymislyönneissä hän lukeutuu kiertueen parempaan puoliskoon, mutta hyvin yllättäen tiilyönneissä ei.

Pulkkasen avausten pituus on keskimäärin hurjat 299,3 metriä. Se on kiertueen neljänneksi paras ja keskimäärin 18 metriä pidempi kuin kilpakumppaneilla. Väyliin hän on osunut kuitenkin alle 40% avauksista.

Pelin voi rakentaa pitkien avauksien varaan ja vilkaisu ET:n pitkälyöntisimpien pelaajien tilastoihin paljastaa, että moni niin myös tekee. Kymmenen pisimmän draivaajan joukossa ei Pulkkasen lisäksi ole yhtään pelaaja, joka ei saisi avauksillaan kilpakumppaneihinsa nähden selkeää etua. Valtaosia pitkälyöntisistä draivaajista on kirkkaimmassa kärjessä myös strokes gained off the tee -tilastossa, jossa Pulkkanen on vasta sijalla 79.

Kuvaavaa on sekin, että suomalaisista eniten tiilyönneistä etua kilpakumppaneihinsa nähden saavat Kalle Samooja (strokes gained off the tee 35. ja 278,4 m) ja Mikko Korhonen (strokes gained off the tee 38. ja 279,2 m), vaikka kaksikko jää tuntuvasti Pulkkasen (strokes gained off the tee 79. ja 299,3 m) ja Välimäenkin (strokes gained off the tee 82. ja 286,9,2 m) avausten mitoista.

Tilastoista ja paljon muusta asiaa myös Golfpisteen tuoreessa podcastissa, kannattaa kuunnella.

Golfpiste Podcast · #80 – Maailmanlistan ykköseksi noussut Justin Thomas suosikkina PGA Championshipiin
Lue seuraavaksi: Opi parhailta: Mikko Korhonen – pitkä rauta

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje