8.–15.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][23]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Välimäki ja Pulkkanen levällään olleista avauksista huolimatta kelpo tulokseen Belfryssä

Sami Välimäki ja caddie Väinö Viitaharju sihtasivat Brabazon-kentän 17. tiillä lyöntilinjaa. Kuva: Getty Images

Sami Välimäki päätti kierroksensa keskiviikkona kymmeneen par-tulokseen.

Sami Välimäki käynnisti urakkansa Birminghamin seudulla pelattavassa European Tourin kilpailussa mukavasti tuloksella 71 (-1). Sillä heltiää jaettu 18. tila, kun iltapäivän viimeiset ryhmät ovat vielä valmistautumassa kierrokselleen.

Välimäki aloitti keskiviikkona kahdella birdiellä, mutta tämän enempää hän ei birdie-sarakettaan kartuttanut. Kierroksen kolmaskin parista poikennut reikätulos tuli bogin muodossa Belfryn Brabazon-kentän ensimmäiselle (10–18) puoliskolle, kahdeksannelle reiälle.

Hänen esityksensä vaikutti tuloskortin perusteella jopa helpon seesteiseltä, mutta numeroiden takaa paljastui toinen totuus: Välimäellä oli paikoin täysi työ rakennella pareja sivuun menneistä avauksista.

”Aika levällään oltiin tiiltä, mutta muuten oli hyvää tekemistä. Huomenna vähän tarkemmin, niin hyvä tulee”, kierroksensa kymmeneen peräkkäiseen pariin lopettanut Välimäki sanoi.

Välimäellä on kahdella ensimmäisellä kierroksella samassa ryhmässä pelaavaan ja British Mastersin kärjessä olevaan Matthias Schwabiin (66) matkaa viisi lyöntiä. Skotlannin Calum Hill on lyönnin päässä itävaltalaisesta.

Viime viikolla Teneriffalla kolmannella sijallaan ilahduttanut Tapio Pulkkanen ei niin ikään saanut avauksiaan parhaalla tavalla ojennukseen. Tästä huolimatta hän onnistui parsimaan avauspäivänä varsin hyvän tuloksen.

”Tänään lähti monta avausta oikealle, ja olin vähän ongelmissa. Par-viitosilla tein hyviä birdiejä ja pysyin kohtuullisessa tuloksessa”, tuloksen 72 (par) pelannut Pulkkanen sanoi.

Useamman kerran Ryder Cupia isännöineen Belfryn Brabazonin ja kahden edellisen turnauksen näyttämönä toimineen Teneriffan Golf Costa Adejen välillä on suuri kontrasti, mikä näkyy selkeimmin tulosten kautta.

”Belfryä on vähän viritetty tänä vuonna, ja vaikeita chippejä jää griinin ympärillä”, sijaa 37 jakava Pulkkanen kertoi.

Mikko Korhonen on kierrostaan kuuden reiän jälkeen tilanteessa yksi alle. Yhden reiän enemmän pelannut Janne Kaske on kaksi lyöntiä yli parin.

Lisää tietoa kilpailusta illan kuluessa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje