26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Välimäen caddie kantoi harjoituskierroksilla 25 mailaa, jotta sopiva setti majoriin löytyisi

Sami Välimäki pyrkii pitämään Suomen lippua korkealla Belfryssä ja Kiawah Islandilla. Kuva: Getty Images

Sami Välimäki käynnistää PGA Championshipin kenraaliharjoituksen tänään keskiviikkona legendaarisella Belfryllä yhdessä Mikko Korhosen, Tapio Pulkkasen ja Janne Kasken kanssa.

Sami Välimäki hakee keskiviikkona käynnistyvässä British Masters -kilpailussa viimeisiä askelmerkkejä valmistautuessaan ensi viikolla Kiawah Islandilla pelattavaan PGA Championshipiin. Hän lähtee turnaukseen myös revanssimielellä karsiuduttuaan viimevuotisessa koitoksessa.

Välimäki on pelannut kaksi kuukautta kestäneen kilpailutaukonsa jälkeen kaksi kilpailua, joissa tuli sijat 27 ja 22. Hän esitti molemmissa turnauksissa tasapainoisia otteita, eivätkä sijoitukset top 10:een jääneet suurista asioista kiinni.

”Peli on tuntunut ihan hyvältä”, Välimäki kiteytti keskiviikkoaamuna parin edellisen viikon edesottamuksensa European Tourilla.

Maailmanlistalla takaisin top-sataseen palannut Välimäki oli mukana heinäkuussa 2020 Close House Golf Clubilla käydyssä British Mastersissa, jossa pelit päättyivät kahden kierroksen jälkeen. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Belfryn Brabazon-kenttä, jossa kisa pelattiin edellisen kerran 13 vuotta sitten.

Viimeksi vuonna 2002 Ryder Cupia isännöinyt Belfry tarjoaa Välimäelle osuvaan paikkaan tuhdin haasteen, sillä hän jatkaa sunnuntaina Birminghamista suoraan Yhdysvaltoihin uransa toiseen major-kilpailuun, PGA Championshipiin.

Tämäkin kilpailu pelataan Ryder Cupista tutulla kentällä, Kiawah Island Golf Resortin Ocean Coursella, jonka salaisuuksiin Välimäki on ehtinyt hieman etukäteen perehtyä.

”Ilmeisesti aika pitkä ja haastava, vähän links-tyyppinen kenttä siellä odottaa. Se vaatii varmasti tarkkoja avauksia”, hän totesi.

Mikko Korhonen pelaa Belfryssä kauden kuudennen kilpailunsa. Korhonen ei juuri lämmennyt Kanariansaarten kisakentille, jotka eivät olleet haastavuudeltaan sitä, mihin kiertuejyrä on tottunut. Belfry kuitenkin sytyttää eri tavalla.

”Tämähän on golfkenttä! Hyviä reikiä on paljon, eikä montaa huonoa löydy. Koitetaan saada tällä viikolla jotain ideaa tähän touhuun, vähän ovat ideat olleet vähissä viime aikoina”, Korhonen kommentoi kisan alla.

Välimäki on hionut teräänsä Belfryn turnaukseen valmentajansa Timo Karvisen johdolla. Samalla on haettu eväitä majoria varten, sillä Karvinen ei ole lähdössä suojattinsa matkassa Etelä-Carolinaan.

”Lyhyt valmistautuminen kahden viikon tiukkaan stinttiin takana. Mailojen testausta: uusien rautojen ja matalamman kaaren metsästystä spoonille sovittaen nykyiseen lyöntiin. Väinö (caddie Viitaharju) kantoi harkkakierroksella 25 mailaa olalla, joista valikoitui setti oikeilla asetuksilla. Näillä on tarkoitus mennä seuraavat kaksi viikkoa Belfryssä ja Kiawah Islandilla”, Karvinen kertoi Facebook-tilillään.

Kysymykseen, minkälaisella johtoajatuksella lähdet Belfryn turnaukseen, Välimäki vastasi:

”Rauhallisella mielellä ja yrittäen pelata hyvää perusgolfia.”

Välimäen ja Korhosen ohella Danny Willettin isännöimään, palkintoarvoltaan 1,85 miljoonan punnan turnaukseen suomalaisista osallistuvat Janne Kaske ja Tapio Pulkkanen.

Suomalaisten lähtöajat ensimmäisellä kierroksella (Suomen aikaa):

10.20 Zander Lombard RSA-Tapio Pulkkanen-Fabrizio Zanotti PAR (1)
10.20 Matthias Schawab AUT-Sami Välimäki-Thomas Detry BEL (10)
14.30 Mikko Korhonen-Raphael Jacquelin FRA-Carlos Pigem ESP (1)
14.30 Benjamin Poke DEN-Gavin Green MAL-Janne Kaske (10)

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje