16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

V niin kuin Viktor

Viktor Hovlandista on kasvamassa nimensä veroinen voittaja. Nuori norjalainen kantaa maailmanlistalla parhaan pohjoismaalaispelaajan viittaa. Nähdäänkö hänet myös ensi syksyn Ryder Cupissa?

Syyskuussa 23 vuotta täyttänyt Viktor Hovland ei vielä teini-ikäisenä pitänyt itseään golftaidoilta mitenkään erityisenä. Iso harppaus kohti maailman kärkeä tapahtui Oklahoma State Universityn college-joukkueessa. Vauhtia Hovland tosin ehti ottaa jo kesän 2016 henkilökohtaisissa EM-kisoissa, joissa hän sijoittui toiseksi hävittyään voitosta pelatun uusinnan seitsemännellä reiällä. Lohdutukseksi jäi Estonian Golf & Country Clubin uusi kenttäennätys, 63 lyöntiä.

Oklahomassa joukkuetovereina olivat maanmies Kristoffer Ventura ja Matthew Wolff. Erityisesti Wolffin suurta merkitystä omalle kehitykselleen Hovland on usein kiitellyt.

”Tajusin hyvin nopeasti, että minun olisi pelattava tosi hyvin mahtuakseni edes joukkueeseen.”

Amatööriuran loppu oli suorastaan häikäisevä. Voitto Pebble Beachissa pelatussa kesän 2018 US Amateurissa tapahtui näytöstyyliin. Reikäpeliosuuden aikana pelaamissaan kuudessa ottelussa Hovland oli ainoastaan yhden reiän ajan tappiolla. Vastustajien kutistamiseen riitti 104 reikää, kun 36-reikäinen finaalikin päättyi selvin numeroin 6/5. Vuoden 1979 jälkeen yksikään voittaja ei ollut selvinnyt kilpailusta yhtä vähällä.

Amatöörimestaruus avasi ovet vuoden 2019 majoreihin. Hovland pelasi Mastersin ja US Openin ennen ammattilaiseksi siirtymistään. Molemmissa hän oli paras amatööri. Vastaavaan ei ollut kukaan pystynyt 20 vuoteen. 

Lopullisesti golfmaailman katseet kääntyivät suurtapahtumien tunnelmasta syttyvään nuorukaiseen Pebble Beachin US Openissa, jossa Hovland jakoi 12. sijaa ja paransi 280 lyönnillään Jack Nicklausin nimissä ollutta amatöörin kaikkien aikojen alhaisinta 72 reiän tulosta kyseisessä kilpailussa. Ennätys oli ehtinyt olla voimassa 59 vuotta.

Tajusin hyvin nopeasti, että minun olisi pelattava tosi hyvin mahtuakseni edes joukkueeseen.

Open Championship jäi pelaamatta, sillä Hovland päätti siirtyä ammattilaiseksi amatöörien maailmanlistan ykköspaikalta. Pelioikeus PGA Tourille aukesi nopeasti Korn Ferry Tourin kautta. Pääkiertueella Hovland ehti kauden 2019 aikana pelata kymmenen kilpailua, joissa sijoittui viidesti 25 parhaan pelaajan joukkoon.

Kova tahti jatkui vuoden lopulla kauden 2020 jo päästyä vauhtiin. Hovland muun muassa teki PGA Tourin ennätyksen peräkkäisten kuutosella alkavien kierrosten määrässä. Uusi ennätyslukema on nyt 19.

2020 toi jo kaksi voittoa

Ensimmäinen täysosuma nähtiin alkuvuodesta 2020, kun Hovland pelasi Puerto Rico Openin voittoon. Seuraava ykköstila tuli jo joulukuun alussa pelatussa Mayakoba Classicissa. Hovland nousi harvojen ja valittujen eurooppalaispelaajien joukkoon voitettuaan kaksi kertaa PGA Tourilla ennen 24 vuoden ikää. Vähintään kahteen voittoon  olivat aiemmin yhtä nopeasti yltäneet ainoastaan Seve Ballesteros, Sergio Garcia, Rory McIlroy ja Jon Rahm.

Vain viikko Mayakoban jälkeen Hovland jakoi kolmatta tilaa European Tourin kauden päättäneessä Dubain kilpailussa. Sijoitus maailmanlistalla jatkoi nousuaan. Vuoden vaihtuessa Hovland löytyi sijalta 14. Sijoitus voisi olla vieläkin parempi, jos Hovland olisi päässyt haastamaan muut maailman huiput marraskuulle siirtyneessä Masters Tournamentissa. Kutsua ei kuitenkaan kuulunut, kuten ei myöskään Daniel Bergerille, toiselle maailmanlistalla kohisten nousseelle kuumalle nimelle.

Vuoden vaihduttua ja Ryder Cup -pisteiden metsästyksen taas päästyä korotetuin kertoimin vauhtiin Hovland on yksi eurooppalaisittain tarkimmin silmällä pidettävistä pelaajista siinä missä Suomen Sami Välimäkikin. Tasaisen vauhdin taulukolla ainakin Hovlandilla olisi jalka vahvasti oven välissä – jollei suoralla valinnalla niin ainakin kapteenin villin kortin vaihtoehtona. Tätä kirjoitettaessa Hovland tosin haastaa muut eurooppalaishuiput pitkältä takamatkalta ranking-pisteiden kartuttamisessa maaliskuusta vuodenvaihteeseen jatkuneen tauon vuoksi. Moni onnistuminen meni Ryder Cupin suhteen ”hukkaan”, kuten myös Välimäellä.

Sen paremmin norjalaista kuin suomalaistakaan ei tähän mennessä pelatuissa Ryder Cupeissa ole nähty. Maailmanlistan kakkosena useaan otteeseen ollut Suzann Pettersen sen sijaan muistetaan Solheim Cupeista niin hyvässä kuin pahassakin. Pettersen on myös toistaiseksi ainoa norjalainen major-voittaja.

Hovland starttasi tällä viikolla PGA Tourin viime kauden voittajien kesken pelattavaan kilpailuun FedExCupin kolmannelta sijalta. Kahden kierroksen jälkeen hän jakaa kilpailussa 17. sijaa. Hän on osunut hyvin griineihin, mutta putit eivät toisella kierroksella uponneet. Kärki on yhä tavoitettavissa viikonlopun kierroksilla.

Tekniikka saa kiitosta

Hovlandia luonnehditaan yleisesti ”hybridipelaajaksi”, jonka yksilöllinen tekniikka on voiman ja tarkkuuden poikkeuksellisen toimiva yhdistelmä. Henkistä vahvuutta hän kertoo oppineensa päästyään seuraamaan huippuammattilaisia lähietäisyydeltä. Hovlandin mukaan oli kasvattavaa nähdä, kuinka kokeneet pelaajat osaavat suhtautua tyynesti myös epäonnistumisiin. ”Seuraava lyönti on aina tärkein”, oli arvokkain opetus.

Hovland lukeutuu nuorten atleettisten pelaajien kasvavaan joukkoon. Monipuolista kehonhallintaa hän on oppinut niin jalkapallokentällä kuin taekwondo-saleissakin. Svingiä kehutaan toistuvasti moderniksi ja yhdeksi kaikkien aikojen parhaista.

Moni näkee yhtäläisyyksiä Hovlandin ja pallonlyöjänä legendaarisen Lee Trevinon tavassa tuoda lapa osumaan. Molempien vasen käsivarsi on osumassa taipunut, ja oikean käden kyynärkulma säilyy suurena. Tuloksena on kontrolloitu lentorata, jolle kevyt fade-kierre on tyypillinen.

Paketti pysyy backsvingissä hyvin kasassa, mitä osaltaan auttaa hartioiden helposti havaittava pyöristäminen alkuasennossa. Huipulla asento on kuin kopio Dustin Johnsonin tekniikasta. Downsving polkaistaan räjähtävästi liikkeelle. Jalkatyö on vahvaa, ja lantio kiertyy nopeasti auki. Loppuasento on tasapainoinen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje